Keskustelut Puukauppa Hakkuuhintojen valvonta

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 409)
  • Hakkuuhintojen valvonta

    On tulossa hakkuu tilalle, jossa on sekä harvennusta, että päätehakkuuta. Kaikki viereisiä kuvioita ja hakkuu suoritetaan kerralla talvella. Hakkuutavoille on eri yksikköhinnat. Miten voin valvoa ”etänä”, että päättehakkuulta kaikki tuleva puu hinnoitellaan kalliimmilla päätehakkuuhinnoilla. Tuli heti mieleen salaliitto, jossa aukot hakataan 80-90 prosenttisesti ja reunat vedetäänkin harvennushinnoin. Aukkohakkuut ovat osin huonohkolaatuisia ja harvennukset taas kohtuu vaihtelevia. Eli siirtymää halvemmille hinnoille olisi vaikea huomata. Pitääkö vain pyytää aukkojen hakkuu ensin ja pyrkiä paikalle toteamaan että rajausten mukaan on hakattu ja sen jälkeen vasta lupa harvennuksille?

  • Koivunkaataja2

    Minun kesäharvennus tehtiin huhtikuussa.Tekijä oli jees virma neljä päivää kaupasta alkoi hakkuu.

    jees h-valta

    Metsäkupsa ja Koivunkaataja2 ovat puukaupan oivaltaneet oikein. Tuo Jovain on vain katkeroitunut jossittelija joka tuskin mainittavaa kauppaa on aikaansaanut periaatteillaan. Eihän niistä tavisostajakaan mitään selvää saa että mitä edes pyytää.

    Jovain

    Jees: Tuskimpa tässä Jovainin periaatteista on kysymys.  Lauri Vaara on tutkinut puukauppaa ansiokkaasti ja todennut pystykaupan olevan tarpeeton kauppatapa Suomessa. On todennut pystykaupan korruptoituneeksi kauppatavaksi ja suosittaa toimituskauppaa.

    Ei liene epäselvää, että lisä tutkimus- ja selvitystarvetta on. Myös todettujen monopoli, kartelli ja rahanpesu epäilyjen takia.

    mehtäukko

    Taas paranee ja nauha kelautuu kuin pukin ruoka. Ei ole LV tutkimukset yhtään mitään hyödyttäneet. Kunhan on omia päännousemiaan hourannut julki ja samoja käsittämättömiä keksintöjä Jovain tuputtaa kuin käärmettä pyssyyn.

    Ei uppoa millään moinen epistola kansaan.

    Tolopainen

    Suomen suurimmassa veroparatiisissa toimiva ay ottaa yhä suuremman siivun pienevästä metsätalouden liiketoiminnasta. Paperin kulutus vähenee reippaasti eikä pienenevää kuitupuun käyttöä voida mitenkään korvata. Jatkuva kasvatus olisi tietenkin mahdollisuus sopeuttaa puun tarjonta nopeasti vähenevään kysyntään. Mutta miten sopeuttaa palkat alenevan jalostusarvon tuotteita vastaaviksi. Kemiallinen metsäteollisuus on perinteisesti jakanut aivan liikaa rahaa palkkoina ulos.

    Jovain

    Höpö höpö mehtäukko, meinaatko sinä selvitä noilla hourailuilla ja keksinnöillä näistä kysymyksistä. Kansa syö enemmän mitä tienaa ja mistä muualta kuin puujalasta. Omalta osaltani en ole mukana tässä kehityksessä. Metsänomistajalle on jäätävä jotain puunhinnasta ja on oltava myös sananvaltaa enemmän, miten puukauppaa ja korjuuta käydään.

    mehtäukko

    Älä ole mukana, mutta vaihda levyä!

    jees h-valta

    Jovain ei ole mukana mutta yrittää sepittää muille ohjeita joita ei edes voi käytännössä toteuttaa. Hyvähän sitä on muita neuvoa kun itse katselee keittiön ikkunasta ja mietiskelee miten parantaa puukaupan tekoa. Suttahan siitä tulee kun ei ole muuta kuin Lauri Vaaran muistelut edessä.

    Tolopainen

    Joko Jesse laittaa palstoja myyntiin ja keskittyy putkiputiikin vai jatkaako rahojen levittelemistä pitkin metsiä.

    Jovain

    Tuskin Jees ja mehtäukko päättävät, olenko mukana vai enkö ole. Olen mukana ja ihmettelen. Samat urakoitsijat siellä ovat mukana, jos mennään ja sitä mukaa kun siirrytään toimituskauppaan. Meneekä Jeessillä ja mehtäukolla huomaamatta vai tarkoituksella. Pitävät yllä kartellia, torjuessaan metsänomistajien mahdollisuuden käyttää urakoitsijoiden palveluja.

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 409)