Keskustelut Metsänomistus Hankintahakkuiden tulevaisuus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 45)
  • Hankintahakkuiden tulevaisuus

    Pienimuotoiset hankintahakkuut ovat mielekästä puuhaa. Olen tehnyt lähinnä ensiharvennuksia. Harkinnassa on metsäpinta-alan kasvattaminen. Tähän vaikuttaa kuitenkin ihan merkittävästi se, että miten hankintahakkaajiin suhtaudutaan ja kuinka hankintapuusta maksetaan esimerkiksi seuraavan 10 vuoden aikana. Mitä mieltä olette?

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Taitaa hankintahakkaajan osa olla sellainen,että työ menee ilmaiseksi,kuten nyt tuppaa tukkien kanssa käydä.Joten ei kannata hankintalisän tuottojen varaan laskea uusien metsätilojen tulokertymää.Istukset , raivaukset ja raippahakkuut lisäävät metsän kannatavuutta huomattavasti,jos pystyy itse omatoimisesti ne tekemään.

    Olen nyt energiapuu savottaa tehnyt,jälki kyllä mielestäni erinomaista ,mutta rahallinen tili nyt vaatimaton.Metsä kyllä arvoaan pitkässä juoksussa rutkasti nostaa,edellinen omistaja ei ole omatoimisesti metsässä työnkennellyt ja sen kyllä huomaa,taimet lehtipuuston katveeseen paikoin jääneet.

    Metsuri motokuski

    Olen samaa mieltä. Kyllä jos taloudellisesti metsänkasvatusta ajattelee niin kyllä raivaussaha ja istutusputki ovat ne välineet joita enää käsipelillä kannattaa käyttää. Noilla kun tekee jäljen kunnolla niin sekin on hyvin tehty.

    Se että metsäpinta-alaa kannattaa vain lisätä sen vuoksi että saa tehdä hankintakauppaa niin en oikein ymmärrä. Mihinkä tuokin kannattavuus perustuu. Kyllä kai sitä saa hankintaa tehdä niin paljon kuin haluaa mutta tiliähän sillä ei tee.

    Jätkä pätkät

    Hankintatyön verovapausraja on niin alhainen, että viimeistään se hillitsee työhaluja.
    Ensiharvennuksesta on kyllä ihan mahdollista hakata päivässä kymmenen kiintoa ja ylikin, jos valitsee oikean tekniikan. Lähikuljetus on oma kustannuksensa, tekee sen millä tavalla tahansa.
    Kuitenkaan verovapausraja ei anna omalle työlle aikaa kuin kymmenen päivää, eli ne on äkkiä ropisteltu.
    Tukinteossa on aikaisemmin metsuri voittanut tukin saannossa moton, mutta voihan joskus senkin ihmeen nähdä, että motokuskikin osaa katkoa tukin oikein.

    Itäsuomen Antti

    Minä luulen että hankintakauppaan syntyy pikkuhiljaa murrosta parempaan päin, kun logistiikan hallinta ja hankintakaupan mittaustavat ottaa edistysaskelia.

    Pienemmät puuerät voidaan kerätä helpommin talteen, ja toisaalta uudet ulkomaiset toimijat voi tuoda tän ”tienvarsi hinnoittelun” tehokkaasti kauppaan mukaan. Hitaastihan ne metsätalouden rattaat varmasti kääntyy mutta edellytyksiä sille on.

    Lauri Vaara

    Markkinataloudessa ei ole puukauppojen jakoa hankinta- ja pystykaupoiksi. Kaikki puukauppa on toimituskauppaa (”hankintakauppaa”) tienvarteen tai tehtaalle. Puunmyyjä voi aina valita, minkä osan puunkorjuusta tekee itse ja mitä palveluja ostaa palveluyrittäjiltä (http://laurivaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/205153-visio-metsataloudesta-markkinataloutena).

    Markkinatalous on lopulta tulossa metsätalouteenkin.

    Lauri Vaara

    metsänvartija

    Oma tarve hakkuuta, eli polttopuuta.

    Avohakkuita vaan, kasvatusmetsät saa olla levossa.

    mietiskelija

    Toimeentuloni ei ole riippuvainen metsänomistuksesta. Mietin kuitenkin paljonkin kokonaiskannattavuuteen (taloudellinen, henkinen, fyysinen ja ajallinen) liittyviä tekijöitä. Hoidan metsiäni aktiivisesti ja se ei ole pois mistään tärkeämmästä. Lumppi näki hyvin tämän puolen. Tänä talvena ei ole meilläpäin päässyt edes hiihtämään mutta metsätyökelit olisivat olleet suosiolliset, jos olisi ollut mitä tehdä.

    Toimintani on varmasti pienimuotoista kuitupuun hakkuuta, enkä kykene Jätkän mainitsemaan suoritukseen. 125 kuutiota vuodessa on jo paljon sekä vaatii ison pinta-alan.

    Itäsuomesta tuli asiaan liittyvä oleellinen kommentti liittyen puiden painoon perustuvaan mittaukseen. Yllättävän hitaasti se on yleistynyt.

    harrastelija harrastelija

    Otsikko inspiroi tarkastamaan uudelleen veroilmoitusta.
    Tilanne oli se mitä vissiin alitajunnassa oli pyörinyt.
    Hankintatyön kirjaaminen oli jäänyt pois! Onneksi on vielä aikaa korjata tilanne. Korjauksia on mahdollisuus kyllä tehdä myöhemminkin.

    Viime vuosi oli vähän laiskaa hankintapuolella, mutta taulukon mukaan työn osuutta kertyy 84 m3:sta kumminkin jonkin verran.

    Kiitos avaajalle, epäilen, että verottaja ei olisi tätä tegnyt virkatyönä? Vai onko kohtalotovereilla vastaavia kokemuksia?

    tamperelainen tamperelainen

    Hankintahakkuulla saa reipasta liikuntaa ja ehkä metsään konetyötä paremman jäljen.Maahankaato on usein taloudellisesti varteenotettava toimenpIde varhaista ensiharvennusta korvaamaan ja pystyy hoitamaan isompia pinta-aloja.Jää pois myös juuristovauriot ja kolhitut puut,koska kyllä niitä kokeneellekin ajomiehelle tulee

    Jätkä pätkät

    Kun taimikkovaihe on hoidettu ohjeiden mukaan, (temppu, jota 99% omatoimisista metsänomistajista ei hallitse) – on ensiharvennus kannattavaa puuhaa.
    Kun lisäksi hankintamies hankkii koulutusta hakkuumenetelmiin ja – tekniikkaan, alkaa hakkuutyössä irtoamaan kuutioita lähes ammattimetsurien malliin. Avainkysymys on palstalle kasaus = suoriminen ja pitkän tavaran / 27 – 60 dm :n hakkuu.
    Huonompikin hakkuumies tekee sitä 10 kiintoa päivässä, eikä sen tuplaaminen ole kätevälle kaverille mahdottomuus.
    Ajolelut kannattaa jättää kauppaan ja ajattaa kunnollisella metsäkoneella ja – kuskilla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 45)