Keskustelut Harrastukset Herrojen hirvijahdit loppumassa

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 39)
  • Herrojen hirvijahdit loppumassa

    Näyttää siltä, että pankkimaailmassa johtajien hirvijahdit ovat joutuneet epäsuosioon ja ilmiö on nyt leviämässä muihinkin yrityksiin. Nordea lopetti johtajiensa metsästyrretket jo viime vuonna.  Nyt on vuorossa Handelsbanken.

    Handelsbankenin hallituksen puheenjohtaja Pär Boman on joutunut mukaan Ruotsissa vellovaan kohuun, joka syntyi yritysjohtajille järjestetyistä metsästysjahdeista.

    Dagens industri -lehden mukaan jahteihin liittyviä korruptioepäilyjä selvittävät ruotsalaisviranomaiset ovat kutsuneet Bomanin kuulusteluihin, jotka on määrä pitää ennen pääsiäistä.

    ”Viranomaiset ovat olleet häneen yhteydessä ja häntä on pyydetty tapaamiseen viikkoa ennen pääsiäistä”, vahvistaa Johan Lagerström pankin viestinnästä.

    Aiemmin Ruotsin entisen valtiovarainministerin Anders Borgin kerrottiin olevan epäiltynä lahjusten vastaanottamisesta jahtijupakassa. Jahteja järjestänyttä miljardööriä Fredrik Lundbergiä epäillään lahjusten antamisesta.

    Ruotsalaisviranomaiset tutkivat useiden yritysjohtajien ja vaikuttajien osallisuutta tapaukseen. Pär Boman on heistä yksi. Bomanin kerrotaan osallistuneen Lundbergin jahteihin useamman kerran.

    ”Lundbergillä on ollut suuri rooli arvonluonnissa, jota pankki on tehnyt vuosien saatossa. Siitä ei ole epäilystäkään”, Boman kuvailee Lundbergiä DI:ssä.

    Kauppalehti

  • Visakallo Visakallo

    Lainasin vain Kauppalehden ajankohtaista uutista hirvijahdeista Ruotsin suunnalta. Se, mikä on siellä menossa pois muodista ja tulossa muotiin, ei totta vieköön ole ainakaan minun ohjailtavissa. Onko se täällä joillekin niin vaikeata lukea jotain sellaista, mikä poikkeaa hieman omista mieltymyksistä? Minunkin mielestäni tällä palstalla saa ajoittain lukea kirjoitettuna aivan täyttä sontaa, mutta eipä siitä minun maailmani mihinkään kaadu.

    rööri roope

    Kyllä täällä idässä on umpin mailla rauhoituksia ollut liittyen herrajahteihin.Osllistujia ollu suurlähettiläistä teullisuuspamppuihin ja joitakin kentsujakin.Joskus olin ajomiehenä ja suolistajana.Kyllä ne herratkin tarjosi kaatoryypyt kentsut ei ,ne ampu yleensä ohi.

    Aamupäivän tunarit oli iltapäivän passeissa ilman lukkoa.Koski kaikkia ikään,arvoon  ja sukupuoleen katsomatta.

    Nyt on herrajahdit aika vähissä täälläkin.

    Jätkä

    Nuo edustusjahdit olivat sen ajan tapa viettää aikaa pois kotoa ja ryypätä ja huorata mukavassa porukassa. Evolla oli syksyisin Diplomaattijahdit, joihin oli kutsuttu ulkomaalaisia diplomaatteja aina muutama ja suomalaisia ”siipimiehiä” juopottelemassa. Oli edustusautot ja autonkuljettajat, jotka hoitivat herrat yöpuulle ja taas jahtiin seuraavana päivänä.

    Metsähallituksen metsurit olivat ajokoirina. Kyllähän sielläkin Kekkonen toisinaan oli, vaikkakaan ei aina saanut hirveä kellistettyä.

    Myös Fasaanijahteja on järjestetty, joissa ”Herrat” ovat kesyjä fasaaneja lahdanneet oikein sadoin kappalein kerrallaan.

    harrastelija harrastelija

    Metsästystapahtuma veti ainakin 1990-luvulla herroja ja vieraita.

    Pari tapausta: Kajaanin ystävyyskaupunki on reilun miljoonan asukkaan Donin Rostov. Kutsu kaupungin johtajalle oli ollut jo useamman kerran, muttei se ollut tuottanut tulosta. Sitten joku keksi kutsuun laittaa mahdollisuuden osallistua hirvijahtiin. Lokakuussa tuli sitten iso johtaja ja 2 muuta pikkujohtajaa. Järjestimme jahdin kaupungin metsässä.

    Meitä oli kolme koirakkoa ja sovittiin, että puoleen päivään saa vieraat yrittää. Laskin koiran alueen nurkalle ja haukku alkoi. Siinä haukutin koiraa, niin kuului alueelta kolme laukausta ennen puoltapäivää. Oli nähtävästi ollut ”harjoituslaukauksia”, koska klo 12 jälkeen tuli viesti, että saa mennä haukulle.

    No sain pari passimiestä avuksi ja pääsin haukulle sekä ammuin hirven. Tulihan nuo vieraat sitten vajalle ihmettelemään saalista.

    Puolustusvoimain komentajana ollessaan kenraali Hägglund halusi tulla Prikaatin alueelle hirvimetsälle. Prikaatin harjoitusmaasto oli meidän metsästysalueella. Prikaatilla oli juuri suunniteltu suuri harjoitus ko alueella ja meillä ei ollut silloin lupaa mennä alueelle!

    Kerroimme tilanteen Hägglundille. Hän totesi vain, että harjoitukset siirretään! Hägglund oli kova metsämies. Hän oli erään tuttavani kanssa Kamtsatkan niemimaalla metsällä, kaverini oli hirvikoiran kanssa mukana!

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Tämä samainen korpraali hekluntti sijoitti myös kailajärven wincapitaan.

    Minulle tuota nerokasta rikastumiskeinoa mainosti yksi yrittäjä. Palopuheen viiden (5) ensimmäisen sanan jälkeen sanoin, että selvää huijausta. Jatkoin, että jos tuo toimii, niin silloin minulla tulisi olla koko planeetan rahat ja lisäksi marsinkin rahat (puhumattakaan kuusta). Palopuhe jatkui silti vielä ainakin tunnin.

    Metsuri motokuski

    Ilmeisesti kuitenkin sijoitti omia rahojaan joten eipä tainut vahinkoa tulla kuin itsellen.

    Visakallo Visakallo

    Mitenkäs se vanha sanonta nyt menikään… ”Viisauden pelko on herran alku” – vai miten se oikein oli?

    Visakallo Visakallo

    Toivottavasti ei joku metsästäjä ota taas nokkiinsa kun pohdin tätä nykymaailman menoa. Muistutan vielä varmuuden vuoksi, että kannatan metsästystä, vaikka en sitä henkilökohtaisesti itse harrastakaan. Lähipiiri hoitaa sen minun puolestani.

    Muistamme hyvin, kuinka vielä Kekkosen aikaan valtioiden johtajien vierailuihin kuului lähes aina myös metsästystä, mutta miten on nykyisin? Eipä taida herra Putin olla metsästäjiä? Entisellä tiedustelupalvelun johtajalla taitaa olla toisenlaiset jahdit mielessä. Entä miten on meidän nykyisen presidentin laita? – Laskeeko Jenni Saulia ollenkaan metsälle? Kiinan presidentti taasen lupasi Suomelle pari elävää panda-karhua vietäväksi Ähtärin eläinpuistoon. Trumppi taitaa olla enemmänkin golf-miehiä. Ranskan miespuolinen presidenttiehdokas on taas enempi mieltynyt itseään vanhempiin naisiin.

    harrastelija harrastelija

    Minusta Hägglund oli reilu kansan mies. Eräs Prikaatin komentaja tuli seuraamaan sotilasalueella harjoittamaamme hirviammuntaa. Silloin oli Petrat ilmestyneet markkinoille. Juoksevaa hirven kuvaa ammuttiin kerran n. 4 sekunnin aikana, kun hirvi meni n. 20 metrin aukon läpi.

    Eräs huima kaveri veti Petralla kolme kertaa juoksevaan. Komentaja tuumi, että nyt leikkiminen riittää ja keskeytti harjoittelut!

    suorittava porras suorittava porras

    Eipä kolmen laukauksen ampumiseen samaan juoksuun Petraa tarvita . Se määrä on saatu vanhan taulun renkaisiin ihan pulttilukko Tikalla .  Joka kesä tulee harjoiteltua edelleen ko vehkellä parilaukauksia . Ase nostetaan vasta ,kun taulu on näkyvissä .  Radalla pitää joskus kokeilla haastavampiakin juttuja .

    Mitä noihin herrajahteihin tulee , lienevät esim. hirvitornit kyseisen jahtimuodon peruja .  Naapuriseuran alueella on herrajahtien tiimoilta kymmeniä painekyllästetystä puusta (2×4) tehtyjä hyvin varusteltuja jahtitorneja ilman ”painorajoitusta”.

    Vähän kauempana , jossa toisen yhtiön asiakasjahteja järjestetään , ei torneja näy , mutta merkityille passipaikoille metsäautotien varteen on raivailtu leveitä ja noin 50 metriä pitkiä ampumalinjoja . Ensiharvennuspuutkin on kaadeltu ampumasektoreilta tylysti kumoon ja taimikkoon on tehty pysyvä aukko . Passipaikalta lähtee kaksi tai kolme ampumalinjaa eri suuntiin .

    Yksityisten mailla jahtiolosuhteet ovat harvoin tuota luokkaa. Metsätiet ovat usein kasvaneet umpeen ja saalistettava hirvi pystyy ylittämään tien jopa jahtimiehen huomaamatta tai niin , että elukkaa ei ehdi edes tunnistaa . Tässä voisi olla saumaa metsästäjien ja metsänomistajien yhteistyölle .  Ampumaolosuhteita kannattaa yksissätuumin paranta,jos vahinkoa aiheuttavia yksilöitä halutaan vähentää .

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 39)