harrastelija:”Tekomies teki sulan kelin aikana – hainäkuun loppu …joulukuu – ajoreitin hevosmiehelle. Pöllit taapeliin ja halot pinoon ehkä 2.5 metrin ajoura väliin. Nilan aika oli alkupäässä rajoittava tekijä, parkki alkoi kiinnittäytyä pölkkyyn siinä heinän teon jälkeen.
Kainuussa saattoi lunta olla jo puoli metriä, kun vielä pinotavaraa renikoilla ajettiin.”
– Tarkentaisin hieman. Kuitupuun hakkuu ( ja kuorinta) aloitettiin mätäkuun mentyä, eli Elokuun puolivälistä – ja hakattiin siten, kunnes kuori jäätyi niin, että taksa nousi reippaasti.
Jos oli tarvetta, jatkettiin mustana tekoa, jolloin pöllit kuorittiin lanssissa.
Rahin aisa ei ole hevosen aisa, vaa sen tikapuumallisen – parirekien päälle laitetun rakennelman kantavat sivupuut, joihin oli karikanreiät porattu. Rakennelmaa nimitettiin ainakin Ranualla rekaksi, eli puoliperävaunuksi ja sen päälle voitiin tahdä kuorma vaikka mistä, kunhan siihen pantiin laudoitus (= liisteet) ja henähäkki heinäkuormaa varten. Reha oli lähinnä henkilökuljetuksiin varattu reki, jossa oli kiinteät rakenteet ja kuskille saattoi olla penkki etuosassa.
Taneli. Kyllä tukkien ajo- ja tekovaiheessa kaadettiin myös niitä tukkipuita, jotka eivät yltäneet tien poikki. Pohjakuorma nypättiin aina umpihangesta = pari – kolme pölkkyä, joskus riitti yksikin, kun 22 jalkainen mäntypölli oli 60 senttiä latvasta, niin sai olla tyytyväinen, jos heppa jaksoi sen ummesta nykäistä. Jokaisen tukin välittömään läheisyyteen oli reki ja heppa saatava – kun lunta on muniin asti, niin siinä ei kukaan vetele tukkeja pituussuunnassa.
Tukit ajettiin etupäässä lavereihin, joissa päät tasattiin niin, että latvat olivat samalla pituudella, mutta kumminpäin tahansa.
No, joo! Jätkä taisi lähteä taas vähän ylikierroksille. ”22 jalkainen mäntypölli 60 cm latvasta”. Kas kun ei ollut ihan 60 tuumaa latvaläpimitta.
Ei kukaan meilläpäin edes ostanut kuin 20 jalkaista. Eipä niitä tainnut jätkänkään savotoilla ihan joka päivä näkyä mäntytukkeja, lyhyempiäkään, jonka latvaläpimitta olis ollut 60cm eli noin 24 tuumaa, tuuma aikaa kun elettiin.
Hohhoijaa! Kukas se sanoikaan, että mitä vanhemmaksi mies tulee, niin sitä nopeammin hän juoksi pikkupoikana.
Jätkä: ”Tukit ajettiin etupäässä lavereihin, joissa päät tasattiin niin, että latvat olivat samalla pituudella, mutta kumminpäin tahansa.”
Jätkä on varmastikin perehtynyt näihin asioihin meikäläistä enemmän. Käytännöt ja mitat ovat todennäköisesti olleet erilaisia eri puolella maata, puun kasvullakin on eroja – Suomi on pitkä maa.
Niillä savotoilla, joissa minä urakoin nuorena tukkilanssiin ajettiin tukit siten, että lavereissa tukkien latvat olivat tasan, mutta samalla puolella, eli ajouien varressa, alin kerros oli pisimmällä, koska latvat oli helppo mitata. Tukkien pituuseroista johtuen tyvipäät olivat eri tasolla ja monesti siellä lumipenkan puolella.
Savotan ukkoherra antoi monenlaisia töitä myös ns. luppoaikana ja syykin siihen selvisi, kun menin pyytämään työtodistusta! Ukkoherra katsoi ensin tiukasti silmiin ja kertoi, että hän oli antanut monenlaisia töitä sen vuoksi, että hakisin kouluun metsäalalle!
Oli varsinaisen hyötypuun tekoa, hoitotöitä istutuksesta raivuuseen. Monta selkärepullista ruiskutettiin vesakkomyrkkyä, koska se oli silloin vielä sallittua. Leimikon teossa olin myös ”lakumiehenä” eli pitkän varren päässä olevalla tuumamitalla mitattiin tukkipuut, kirjattiin ja leimattiin ne kahdella leimalla + juurileima, jolla varmistettiin, ettei siemenpuuasennossa kaadettu ns. peuroja 🙂
Niin se työtodistus meni liitteenä koulupaikan hakemisessa, koska savotassa huomasin, että 50 v ukko alkoi olla aika ”kypsä” 🙁 Panin pankkiin tilistä aina osan ja kun laskin, että kaupungissa elää säästöllä talven, niin hain ja pääsin kouluun! Loma- ja kesäajat tein sitten metsätöitä taas elämiseen seuraavaksi talveksi.
No, pitkälti työn ohessa tuli sitten opiskeluita yli 10 vuoden verran – tohtoriksi asti ”paukut”, rahat ja aika ei ihan riittänyt, koska mukaan tuli perhettä sekä koira- ja metsästysharrastuksia, mutta ne asiat ovat aivah toinen juttu. Metsähommat on olleet harrastuksena koko ajan. Metsätyö on harrastuksena mukavampaa kuin raskaana ammattina 🙂
Taneli. Eihän pohjanmaalla ole koskaan tehty yli 16 jalkaisia tukkeja, kun siellä puut ovat kuin perseensuteja.
On tietenkin myös siellä kasvatetulle ihan selvä, että yli 6 – metrisiä ja yli 50 senttiä latvasta olevat mäntytukit ovat harvinaisia, mutta mainitsen nyt, että olimme ”Uunon ” kanssa ajamassa sellaista tukkisavottaa, jossa ei oltu koskaan savottaa tehty. Metsähallituksen mailla ja lähimmälle tielle oli yli 3 km matkaa.
Silloin tehtiin myös koivutukkeja, joiden max oli yli 7 metriä.
Ne suurimmat Männyntyvet olivat niin paksuja, että yhtä pölkkyä enempää ei parirekiin laitettu – kun ei mahtunut ja oli siinä yhdessäkin pollelle kuormaa.
Tuolla Kokkolan korkeudella kävin eräässä puunjalostusyrityksessä ja silmiin osui pala yrityksen aikaisemmasta tuotannosta. Oli näyte vanhasta valtamerilaivan mastosta. Se on tehty liimamalla erikokoisia saheita melkoisen iso määrä yhteen. Ne oli toki kuivattu ja höylätty ennen kokoamista liiman kanssa. Pala oli varmaan aikalailla tyvestä, koska se oli pyöreäksi höylätty ja läpimitta yli 40 senttiä. Kaippa ne silloin oli jo pitkät männyt poltettu tervaksi. Tervanpoltto pohjanmaan metsät aikoinaan hävitti. Kyllä minä olen tehnyt puulaivojen mastoaihioita – Ne tehtiin Lehtikuusesta ja tavoiteltu mitta oli 24 metriä – ja suora.Latvaläpimitta piti olla vielä yli 20 senttiä.Pitkän puun kuljetusrekka (Koskisen Oy:stä) otti 48 kiintoa kyytiin ja aihioita oli 16 kpl.
Lähikuljetus metsästä lanssiin = 150 metriä, maksoi 3000 €.
Metsätyötä ei kai voi laskea hevosen viihdekäytöksi. Sen sijaan ravimaailmasta on paljastunut yksi ongelma: raveissa hevosten kuolaimet vahingoittavat niiden suuta. Tähän pitäisi kehittää parempia kuolaimia.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.