Keskustelut Metsänhoito Hirven ruokavalio

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 43)
  • Hirven ruokavalio

    Merkitty: 

    Lueskellut viime päivinä tutkimuksia hirven ruokavaliosta. Käytännössä joka paikassa sanotaan, että hirvet syövät talvella mäntyä, koska sitä on eniten tarjolla. Kesällä sitten mieluummin muun muassa koivua. Hmm. Onko raatilaisilla sellaisia palstoja, joilla kesällä kasvaa lehtipuita ja talvella mäntyä? Toisin sanoen, eihän puulajisuhteissa nyt vuodenaikojen välillä mitään vaihtelua ole. Lehtipuissa ei ole talvella lehtiä, senkö vuoksi talvella mäntyä?

    Tämä kuvastaa myös suomalaisen tieteellisen tutkimuksen tasoa. Kun yksi on joskus jotain kirjoittanut, muut toistavat ja siteeraavat samaa ajattelematta sen enempää.

  • arto

    Paju ja pihlaja näkyy talvella kelpaavan.

    Anton Chigurh

    Metsätieteen aikakauskirja 2/2007 Tieteen tori:

    Suurin osa hirven aiheuttamista taimituhoista syntyy talvilaidunalueilla. Syöntipaineen keskittyminen johtuu mm. siitä, että hirven talvilaidunalue on noin puolet kooltaan siitä mitä keskimääräinen kesälaidunalue. Kovien pakkasten ja syvän lumen aikaan hirvi suosii ravintonaan mäntyä, koska männynversot sulavat hyvin ja niiden ravintopitoisuus on suuri tilavuuspainoon nähden…  …Koivu on merkittävä ympärivuotinen ravintokasvi hirvelle…  …Koivun viljely on käytännössä lamaantunut Etelä-Suomessa hirven vuoksi…

    A.Jalkanen

    Luontoportti: Monenlaista kasviravintoa, etenkin versoja, pieniä oksia, puunkuorta, jäkäliä; kesällä heiniä ja ruohokasveja, myös vesikasveja; viljaa jos vain saatavilla. Suuri hirvi voi syödä kesällä jopa 50 kg vuorokaudessa. Talvella pääravinto on mänty.

    Wikipedia: Ne syövät monia puita, pensaita ja ruohovartisia kasveja. Talvella niiden ruokavalioon kuuluvat risut ja puiden kuori. Puulajeista suosituimmat ovat kesällä rauduskoivu, talvella mänty. Kesällä hirvet varastoivat ravintoa syksyn lisääntymiskautta varten, ja ne syövät suurimman osan ajastaan, jopa 50 kilogrammaa päivässä. Talvella päivittäinen ruokamäärä on vain 8–16 kilogrammaa.

    Haluttavimpia puulajeja hirvelle ovat paju, pihlaja ja haapa, sitten koivu ja mänty ja huonoiten kelpaa kuusi.

    Ari Nikula sanoo väitöskirjassaan että männyntaimikkoa ei tarvitse raivata puhtaaksi lehtipuista kunhan ne eivät ole etukasvuisia.

    Metät kunnossa!

    Jos niitä on liikaa niin niitä on liikaa……jos Suorittavan uskomuksien mukaan joku elukka silloin tällöin tulisi apajille olisi aivan sama mitä ”nipistelisi jostain nurkasta”. Mutta kun niitä tulee lauma ja viihtyvät siinä viikon tai pari niin on siinä monta kuviota täysin pillun päreinä…..ellei ole Tricoillut edellisenä syksynä alueella täydellisesti. Satunnainen Tricoilu ei auta, koska käsittelemätön syödään vaikka naapurissa olisi lampaan rasvasta vahva haju.

    Visakallo

    Tricoilu on tunnetusti tehokas torjuntakeino, mutta miten pitäisi menetellä siinä vaiheessa, kun hyvin hoidettu taimikko on jo 4-5 -metristä, ja emät tulevat sinne vasojensa kanssa ruokailemaan…?  Katkotusta taimikosta tulee vajaatuottoinen, ja siitä mahdollisesti saatava korvaus on lähinnä naurettava.

    Gla

    Taitaa olla paras keino käsitellä reppuruiskulla koko alue, kuten Metsälehti teki ja jonka joku julisti laittomaksi. Koivikko 2xvuodessa.

     

    Tolopainen

    Jos myy metsän pois ja alkaa nauttia rahoista helpottaa huomattavasti

    Metsuri motokuski

    Tolopalla erinomainen ohje. Jos ei jaksa metsiään hoitaa niin ihan varteenotettava vaihtoehto. Nykyään niistä metsistä maksetaan ihan hyvää hintaakin.

    Visakallo

    Mikä on Metsuri motokuskin hoito-ohje 4-5 metrisille  koivun- ja männyntaimikolle hirvialueilla?

    Metsuri motokuski

    Jos on talvilaidunalue niin minä puhaltaisin tricon sinne. Tuo alkaa jo olemaan siinä korkeudessa että en tekisi mitään.  Se että hirvet napsii sivuoksia ei vaikuta mihinkään. Viisi metriseen nuoreen mäntyyn  ei hirvi saa latvaa enää katkaistua.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 43)