Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot 2025

Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 750)
  • Hirvituhot 2025

    Täällä Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla näyttää hirvien talvituhojen suhteen aika pahalta. Hoidettuja männyntaimikoita on tuhoutunut aivan valtionteiden laidoissakin. Miten muualla Suomessa on mennyt?

  • suorittava porras suorittava porras

    Joissakin tapauksissa saattaa riittää ,että tricolla käsitellään vain taimikoiden reunat. Sama hajusteiden suhteen. Ei taimikkoon ,vaan ympärille pienen matkan etäisyydelle taimikosta. Toimii niistä olosuhteissa, kun taimikossa ei ole ylimääräistä syötävää.

    Gla Gla

    Itse en uskalla tuolla tavalla riskeerata. Läpikulkumatkalla huomataan, että ykkösluokan ruokapöytä on yritetty piilottaa ja siitä hirvet kiittää välittömästi.

    140ärrä

    Tuo oma nauhoitettu kuvio on sellaisella paikalla, että hirville se on ollut luontainen läpikulkureitti, joten pelkkä reunan käsittely tuskin olisi auttanut. Toisaalta se on kahden jyrkänteen välissä, joten kokonaan aitaaminen ei ollut tarpeen, riitti että aitasi kaksi sivua. Jäljet on aina menneet nauhan reunoja pitkin, mistä on nähnyt, että kiertämiseksi meni. Tuon nauhan repimisen takia olen männyntaimet käsitellyt silti Tricolla, ja tänä talvena siitä oli hyötyäkin, kun nauha oli toisesta päästä revitty alas ja hirvet menneet sisään. Toisen pään nauhasta olivat sitten kääntyneet takaisin. Koivuja eivät näytä talvella syövän.

    Visakallo Visakallo

    Tässä on todellakin kysymyksessä korkean rikin kohde, eli hirvien vakiintunut kulkureitti ja oleskelupaikka. Keltaisiin nauhoihin en omakohtaisten kielteisten kokemusteni takia valitettavasti luota. Levitän kattavasti Tricoa, ja otan lisäksi Jessen keinot käyttöön, eli sähköaitaa taimikon ympärille.

    suorittava porras suorittava porras

    Sähköaidan kanssa tuusaaminen on ajan haaskaamista. Kun hirvi ei sitä näe ,se menee siitä läpi. Kannattaa käyttää keinoja ,jotka vaikuttavat hirven vahvimpien aistien kautta. Hajuaisti ja kuulo ovat hirvillä huippuluokkaa . Tehokkain tapaa saada hirvet karttamaan aluetta on antaa niille signaalit tuoksuina ja ääninä.

    Visakallo Visakallo

    Täkäläiset hirvet ovat ilmeisesti kuuroja, kun viihtyvät aivan autoteiden laidoissa ja monesti teilläkin, sekä myös pihoissa. Kovin ovat mukavuudenhaluisiakin. Emät kävelyttävät vasojaan metsäteitä ja ajouria pitkin. Samoin kävelevät aivan raivaajan jäljessä, vaikka saha vinkuu jonkin verrankin. Raadon hajua hirvet karttavat, sen tiedän varmasti, muista hajuista en ole niin varma.

    suorittava porras suorittava porras

    Odotahan ,kun tulee metsästysaika. Pienikin tulenvire passimiehen suunnalta saa hirvet kiertämään passilinjan kaukaa. Nykytekniikalla asia on helppo todeta ,kun kännykästä on nähtävissä tuulen suunta oman pasipaikan kohdalla. Hirven tullessa ”tuoksusektorin” reunaan , suunta muuttuu välittömästi ja sama kaava toistuu muidenkin pasimiesten kohdalla. Tämä selviää, kun seuraan passimiesten sijaintia ja koiran jälkijanaa kartalla. Vaatteiden kahina tyynellä säällä aiheuttaa saman ilmiön ,jolloin hirvi kaikkoaa vauhdilla eri suuntaan ,mihin alunperin oli menossa.

    Korjailin aikanaan laitumen sähköpaimenaitoja toistuvasti hirvien jäljiltä . Aita ei muuttanut edes hirvien suuntaa ja korjaustoimia joutui tekemään monta kertaa kesässä ja nautoja haeskelemaan lähimetsistä. Onneksi oli saksanpaimenkoira apuna. Ei kulunut montaa minuuttia ,kun lauma oli kiltisti aidan sisällä. Koira huolehti myös siitä ,että paimenjohdot sai korjata rauhassa ilman pelkoa uudesta pakoyrityksestä.

    Visakallo Visakallo

    Hirville on ilmeisesti sukupolvien ajan tallentunut geeneihin tuo metsästysajan varovaisuus. Muina aikoina eivät tunnu pelkäävän ihmisiä juuri lainkaan.  Aion käyttää aitaamiseen sitä hyvin näkyvää, melko leveää sähköpaimennauhaa ja luonnollisesti Tricolla hajustettuna. Nyt on pakko laittaa panoksia peliin, tai koivikko on syksyyn mennessä mustalla mullalla.

    Puuhastelija

    Jonkin verran on kokemusta eläinten sähköpaimenista niin sen perusteella en alkaisi taimikkoa aitaamaan hirviltä.

    Visakallo Visakallo

    Mitä torjuntakeinoa Puuhastelija ehdotat? Kysymys on siis suuren riskin alueesta.

Esillä 10 vastausta, 711 - 720 (kaikkiaan 750)