- Tämä aihe sisältää 3 vastausta, 4 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 58 minuuttia sitten toimesta.
-
Husqvarna 242 ei pysy käynnissä.
Varasahana ollut vanha 242 ei käy. Kokeillut aina silloin tällöin käynnistää, mutta aikakaan ei ole korjannut vikaa. Tänään sain sitten lupaamaan ja saha kävi hetken, mutta sammui liipaisimen painamiseen. Jossain vaiheessa, kun olin nykinyt käyntiin hetkeksi, ruuvailin seosruuveja ja sain sahan ottamaan kierroksia, mutta se ilo loppui lyhyeen. Käsi jo ihan lopussa, varmaan toistasataa kertaa kiskonut päivän aikana. Ryypyn kun vetää päälle, niin voi käydä parisen sekuntia, mutta ei kestä kaasuttamista.
En muista tarkalleen sitä milloin vika ekan kerran ilmaantui, olisiko ollut 1,5 vuotta sitten. Muistaakseni sammui kesken jonkin työn, eikä suostunut enää käynnistymään, ei edes luvannut. Huono se on aina ollut käynnistymään, vaatinut kylmänä kymmenen nykäisyä, ellei enemmänkin.Mitään isompaa en halua/pysty tekemään, joten jätteenkeräykseen sen voin viedä. Eihän se kallis aikoinaan ollut, kun sen käytettynä ostin. Aikansa kutakin, itsekin jo finaalissa.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään