Ilves ja muut suurpedot

No…tänäänkin on yksi pystykorva kuollut suden hampaissa..ainakin. Oletko sitä mieltä, että asetuksia ei tulisi muuttaa sen vuoksi, että olet ollut onnekas?

Nythän on kyse siitä, että asetukseen tulevat mahdolliset muutokset eivät valmistu vuodenvaihteeseen mennessä saati, että mahdollinen jahti saataisiin edes käyntiin määräajan puitteissa. Karhutouhukin on pattitilanteessa hamaan tulevaisuuteen ,vaikka kannanhoidollinen metsästys pitäisi lain mukaan olla mahdollista. Sillä puolella haasteet kasvavat vauhdilla.

Kyllä kieltämättä oma mielipide jyrkentyisi, jos omalla kohdalla kolahtaisi. Olen ollut kainuulaisessa hirviporukassamme noin 35 vuotta ja jahtihommissa on mennyt yksi koira jokeen (jään alle), yksi auton alle ja yksi kuoli ampumavammaan (osuma hirven läpi). Susien suuhun ei yhtäkään, mutta mennyt ei tietenkään ole tae tulevasta.

Nuo metsästyskiell0t tietyille petoeläimille ovat kieltämättä ongelmallisia. Jotenkin tuntui, että vielä 10 vuotta sitten homma ja lupapolitiikka rullasi hyvin. Nyt kauheaa vääntöä. Olen sen verran vanha jäbä, että ehdin osallistumaan myös karhun kevätpyyntiin. Yhtä karhua olin vetämässä pois metsästä vuonna 1992. Kaveri sen ampui ja minä olin enimmäkseen asissitenttina. Paikkana Sallan Tuntsa.

Keskustelin Kuhmossa 10 vuotta sitten jonkun biologin kanssa, joka oli yllättäen saman metsäautontien varressa susien liikkumisia kartoittamassa ja hän tiivisti itselleni aika hyvin susitilanteen; ”suurin osa susista ei aiheuta mitään vaivaa, varsinkaan vakiintuneet laumat, mutta tietty osa aiheuttaa” Hän kertoi jopa sen, että mitkä Kuhmon susista ovat niitä koirien syöjiä, Paljon liikuin tuolloin Etelä-Kuhmossa ja ao. ukko sanoi, että alueen laumasta ei ole ollut mitään haittaa koirille. Ja eipä ollut.

Itselläni on puolentusinaa tuttua, jotka ovat menettäneet koiransa suden hyökätessä kotipihassa tai metsällä. Eivät ole kehuneet kokemuksiaan. Myös kotieläinvahinkoja kärsineitä löytyy saman verran.

Jälkimmäisten ikävät kokemukset eivät rajoitu pelkkiin vahinkoihin. Kun tapahtumasta on tehty julkinen ja uutinen lehteen, on seurannut sellainen negatiivinen palautevyöry ,jota voi vain kauhistella. Päällimmäinen teema on ollut syyllistää ja maalittaa vahingon kärsinyttä. Tästä johtuu ,että läheskään kaikki petovahingot eivät päädy julkisuuteen. Toisella puolella vastaavasi jopa kielletään petohavaintojen ilmoittaminen viranomaisille. Ei siis ihme, jos maakunnassa on käyrä korkealla ja omankäden oikeus käy mielessä.

Petohan voi olla eka kertaa nähtynä ihan positiivinen kokemus, mutta kun se”söpöläinen” syö oman tai naapurin koiran, seuraavana vuonna pariuduttuaan ja pentuja opettaakseen puoli laumaa naapurin lampaita ja homma toistuu siitä eteenpäin vuosittain kyhkyjahdin aloituksen aikaan, alkaa ” hiljaisempaa henkilöäkin vituttaa”.

Tämä kaava on tullut tutuksi jo monilla paikkakunnilla. Suomeen on jalostunut rauhoituksen myötä täysin peloton ja ihmisasutusten liepeillä maleksiva petokanta,jota kehitystä on vain kiihdytetty kuvauspaikkojen houkutteluhaaskojen avulla. Pedot ovat oppineet ,että ihmisen tuoksu tietää ruokaa. Ottavat sitä sitten pelottomasti sieltä ,mistä sitä helpoiten saavat. Ei välttämättä tappamalla hirviä, kun siinä touhussa voi lähteä henki. Lammas, vasikka tai poni on paljon halutumpi kohde.

Tiedän yhden tilan, jossa ensimmäisellä vierailulla susi on vienyt lampaita paimentavan koiran, seuraavaksi lampaita ja muita tuotantoeläimiä laitumelta toistuvasti . Lupaa ongelman poistamiseen ei annettu.

Samaine susilauma päätyi lopulta hakemaan saaliinsa lampolasta naapuripitäjän puolelta. Siitäkään huolimatta viranomaiset eväsivät luvan vahinkokierteen katkaisemiseen.

Samaan aikaan metsässä työskennellessäni törmäsin viikottain työmaalla petojen jälkiin. Enimmillään jälkien aiheuttajia oli seitsemän. Voitte miettiä ,mitä mielessä liikkui lähtiessäni pimeässä iltavuoron päätteeksi palstan perältä suunnistamaan autolle. Sen näkemäni jäljet ja puoliksi kalutut hirvet ja maastoon jääneet luut saivat aikaan, että ihan tyhjin käsin en ollut siinä vaiheessa liikkeellä.

…no edellä kuvatut tapahtumat vähenivät pikkuhiljaa ja loppuivat muutamassa vuodessa kokonaan. Se pituinen se! Nyt harjoitellaan muualla elämään susien kanssa.

Täytyy vain todeta, että tuurilla ne laivatkin seilaa….

Viimeisimmän metsästäjäliiton tiedotteen mukaan susialueella tarhasta haun yhteydessä irtipäässeestä nuoresta ”jämptistä” löytyi viikon kuluttua vain kaluttu etutassu. Sillä seudulla eivät enää laske koiria maastoon ja ne jotka ovat harkinneet hankkivansa koiran ovat viimeistään edellä tapahtuneen perusteella luopuneet ajatuksesta.