Keskustelut Metsänomistus Inhorealistin ennuste, tehtaita sulkeutuu lisää

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 201)
  • Inhorealistin ennuste, tehtaita sulkeutuu lisää

    Vaikuttaa siltä, että valitettavasti Suomesta menee kiinni lisää tehdaskapasiteettia tänä vuonna. Suomalaiset tehtaat eivät suurimmassa osassa yksiköitä kykene tekemään kilpailukykyisiä tuotteita nykyisellä kulurakenteella, mihin liittyy vahvasti noussut puun hinta.

    Oma henkilökohtainen ennusteeni on, että tänä vuonna suljettavia tehtaita ovat:

    – Metsän Tako (tämä jo tiedossa siis)

    – UPM Kaukas
    – Stora Enso Anjalankoski
    – Sappi Limited Kirkniemi

    Tämä on todella ikävää, mutta pelkään että lista ei tähänkään jää. Toisaalta on ymmärrettävä että kyseessä on markkinatalouden normaali luova tuho. Ongelma suomen tapauksessa kuitenkin on, että uutta korkeamman jalostusasteen kapasiteettia ei juuri ole.

    Metsän omistajan kannalta on mielenkiintoista miettiä sitä, mitä tämä tarkoittaa – vai tarkoittaako mitään? Olen itse sitä mieltä, että nämä uutiset tulevat todennäköisesti loppuvuonna, joko Q2/Q3-tulosjulkistuksien yhteydessä. Johdan edelleen arvion että tämä tietysti näkyy alalla ikävästi fiiliksessä ja metsätilojen kauppa alkaa ensin jarruttaa – koska ihmiset alkavat ymmärtää että metsän hinnalla on laskupaineita ja tulevaisuudessa hinta voi kyykätä jopa reaalihinnoissa alemmas kuin mitä oltiin ennen venäjäntuonnin loppua.

    Tämä johtaa aikaa myöden tilojen hinnan laskutrendiin, mutta ensialkuun tilakauppa vain hyytyy kun ostajia ei pyyntihinnoilla enää ole. Myöhemmin saatamme nähdä myös metsärahastoilla lunastuongelmia.

    Valitettavan pessimistisin silmin katson tätä. Pääsyy miksi kirjoittelen on oikeastaan se, miten te muut näätte tilanteen? Olenko liian pessimisti?

  • Nostokoukku

    Saman verran kuin muutkin keskiverto metsänomistajat.

    mehtäukko

    Olipa jäsenkirja ja punaisia tai vihreitä, se ollee kunkin henk.kohtainen asiansa. Mutta kun aatokset ja toiminta tulee yhteiskunnalle ja liittoutumiin kuulumattomille sietämättömän kalliiksi, sellainen mafia ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Jäikö kanta vielä epäselväksi?

    Apli

    Nyt kun Tako ja Kaukaan paperitehdas on saaneet lopetuspäätöksen niin miten homma jatkuu? Oma veikkaus alla.

    1. MetsäBoard Kyro, pieni tehdas ei sellutehdasta vieressä, ei juuri investoitu lähiaikoina jää Aasiasta tulevan kartongin jalkoihin kilpailussa.

    2. Stora Myllykoski, paperitehdas ja kartonkitehdas, voi loppua molemmat ensin paperitehdas.

    3. MetsäBoard Simpele, samat ongelma kun Kyro, investointi menossa mutta ei sellutehdasta vieressä..

    4. MetsäGroup Joutseno, jos havusellun hinta ei nouse Aasiassa tarpeeksi ylös ei lomautuksilla enää selvitä. Lisäksi yhtiöllä on isot uudet tehtaat Äänekoski ja Kemi joiden pitää käydä, jäänyt niiden jalkoihin.

    Nostokoukku

    Vähän jäi epäselväksi mikä mafia.

    mehtäukko

    Epäselväksi. Jos ko. amm.liittojen luurankotorneissa järki juoksee yhtä liukkaasti, onhan sitä ”epäselvyyttä”…

    ”…Paperiliitto lakkoili vasta UPM:lle miljardin tappiot…”

    Metsuri motokuski

    Mehtäukko. Ay liikettä ei ole koskaan kiinnostanut työllisyys kuin vappu puheissa. Heitä kiinnostaa vain maksavat jäsenet ja niiden lukumäärä.  Työtaistelulla ja vielä pitkäkestoisilla maksajia saadaan vakuutettua, vaikka vuosi kausiin ei saada menetettyjä ansioita takaisin. Ay liike on hyvä ja tarpeellinen mutta joskus kannattaisi miettiä mikä toiminta on kustannusvaikutuksiltaan järkevää.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Metsänomistajilla ei ole muuta kuin puuta myytäväksi suuremmassa mitassa. Hiilinielut valtio sosialisoi metsänomistajia kuulematta, itselläkin niitä olisi ollut tuhansien kuutioiden vuosikasvun verran.

    Uusia tehtaita ei suuremmin Suomeen tule, mutta vanhoja hiljalleen sammutellaan. Aplilla edellä lista,  aikojen saatossa ovat mitä todennäköisemmin lopetettavia tuotantolaitoksia. Kun puuta jalostavat laitokset vähenevät, niin puun hinta tulee nykytasosta laskemaan. Nyt kannattaa hyödyntää puun suhteellisen korkea hinta. Itselläkin moto aloitti hakkuut , harvennuksia ja uudishakkuita.

     

    Nostokoukku

    Eiköhän ne maailmanmarkkinat lakkoilleet miljardin tappiot. Ei ollut ainakaan työnantajalla kovin intoa päästä sopimukseen. Jos työntekijöiden ostovoima on vuosikausia laskenut, n.10:%,  eikö heillä ole mitään oikeutta palkankorotuksiin? Etenkin, kun työnantajat pari vuotta sitten kertoivat ennätystuloksista. Poijaat, te haikaillette torppari-aikaa takaisin ilmaisine taksvärkkipäivineen. Ne Euroopan valtiot, joissa on vähiten lakkoja, ovat vahvojen ammattiyhdistysliikkeiden maita. Niissä työnantajan arvostus työntekijöitä kohtaan on paremmalla tolalla muutenkin kuin meillä.

    Metsuri motokuski

    Ei tässä kukaan taksvärkkiä kaipaa mutta pitäähän se neuvottelu oltava kustannustehokasta. Olen toiminut monta vuotta luottamusmiehenä ja käynyt jos jossakin ay pippalossa ja kokouksissa. Kyllähän jo silloin oli suurin huoli että jäsenistö saadaan pysymään ja liiton talous sitä myöten kunnossa. Välillä kun kokouksissa pyöri niin aika surutta niitä jäsenmaksu varoja tarjoamisiin käytettiin. Ymmärrän tuonkin huolen taloudesta mutta olen edelleen sitä mieltä että työllisyys ei ole ay liikkeessä mitenkään merkittävässä asemassa.

    miksuliini65 miksuliini65

    Ne on vähän meneen mailimanjutujja Esim lapeentanaan pääluttto kertoi uutiskilipissä Että duunarit ovat tuleet vastaan palkoissa ja Työehdoissa Ei riittännyt isänille Tuplapalkat veratunna kusimetettän sahuriin

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 201)