Keskustelut Metsänhoito Jatkettu kasvatus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Jatkettu kasvatus

    Mitä tarkoittaa ”jatkettu kasvatus”?
    Tämä ei ole vitsi, vaan täyttä asiaa. Palataan huomenna asiaan. 🙂

  • kisi

    Ensin siis ”kasvatetaan”, ja jos tulosta kertyy kelpolailla, siitä innostuen päätetään ”eiku vaan jatkaa” kasvatusta.

    Kuitupuunkasvattaja

    Asiastahan kertoi 12.9.2012 postin tuoma Metsäliiton lehti. Vanhalla palstalla taisin kertoa kokemuksistani. Uudistuskypsä kuusikko on harvennettu 1980-luvun jälkeen nyt kahdesti ja vasta seuraavana taitaa olla päätehakkuu vuorossa. Tällä palstalla ei ollut maannousemaongelmaa ja silloin lähtötilanteessa valtapuiden lisäksi oli kasvamassa paljon muutakin.

    Omalla kohdallani harvinainen kuvio, jota seuraan mielenkiinnolla jatkossakin.

    Leevi Sytky

    Juuri niin. Metsäliiton lehdessä oli juttu tästä otsikon aiheesta. Kas kun ei Jesse ole ”ahminut” vielä lehteään ja kiirehtinyt kommentoimaan. Vai onko työpaikalla ruuhkaa, tai pomo, ettei pääse koneelle?

    kisi

    Toisin sanoen puhutaan ”pitkitetystä päätehakkuusta”. Varmasti on suositeltava menettely kestävillä maapohjilla, missä on mahdollisesti eri-ikäistä puustoa kasvussa. Kyseessä ei siis kuitenkaan ole varsinaisesti ”jatkuva kasvatus” (?), mutta jossakin tapauksessa se saattaisi mukavasti muljauttaa käsittelyä siihen suuntaan…

    jees h-valta

    Eipäs leevi intoilla. Kyllä koneella ollaan ja töitäkin joskus aina tehdään. Tuo juttu nyt ei vain ottanna silmään kyseisestä aviisista mitenkään erityisesti. Yläharvennuksesta kyllä lueskelin.
    Pitääpä kurkata uudesti. Huono lehdenluku näämmä.

    Leevi Sytky

    Kyseessähän on kokeiluluonteinen viljavan maan kuusikon yläharvennus. Normaalin (?) alaharvennuksen sijaan poistetaan kaiken kokoisia runkoja. Alakynteen jääneitä, joilla ei ole potentiaalia tulla enää tukeiksi ja suurimpia puita. Kasvamaan jätetään rk-läpimitaltaan 21-26 senttiset rungot.
    Ei ole Lähteen Ekin mukaista jatkuvaa kasvatusta, vaan uudistushakkuu suoritetaan sitten metsän järeytyessä siihen sopivaan kuntoon.

    jees h-valta

    Ai joo. Eli samahan tuo oli juttu. En nyt mieltänyt sitä erityisihmeeksi kun olin siitä jo aiemminkin ”aivopesuni” saanut yhdessä tilaisuudessa.

    jees h-valta

    Tuo on tosiaan oma muunnoksensa ja mielestäni ehkä toimivin sellainen. Kun ei tuota jk-ta aivan loputtomiin voi kuitenkaan vedättää. Kun uudistus on se murheenkryyni. Kun pyritään tasaamaan metsä yhteen asentoon on päätehakkuu varmaan hyväsaantoinen. Siihenhän Metsäliiton omillakin metsiköillä oli pyrkimys ihan nuoresta, lähes taimikosta lähtien.

    Leevi Sytky

    Missä matikkanerot? Kannattaako viljavan maan kuusimetsän yläharvennus/tasausharvennus?
    Päätehakkuu myöhentyy 15 vuotta. Mutta em. harvennuksen tuotos 100-150 mottia/ha, tukkiprosentti arviolta 65.

    tamperelainen

    Pientä kritiikkiä:Puutavarayhtiöistä lähtenyt idea,ei välttämättä huono.Päästään hakkaamaan paremmin myyntihaluttomien metsiä.Nämä alikasvospuut eivät välttämättä kasva valtapuuston tahtiin ja omien kokemuksieni mukaan alikasvospuut saavat lahovikaa helpommin.Kuinkahan hyvin motomies talvipimeillä kykenee arvioimaan alikasvospuun latvuksen elinkelpoisuuden

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)