Keskustelut Metsänhoito Joko istutukset ovat alkaneet?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Joko istutukset ovat alkaneet?

    Viime talvena oli ohut routa ja lumetkin haihtuneet maan eteläosista.Ovatko taimien istutukset jo alkaneet?

  • Metsäkupsa

    Vapun jälkeen alkaa istutus marssi metsässä.Istutan peltoon koivuja,metsään potria kuusentaimia.Teen myös hiukan siirtoistusta pistolapiolla.

    jees h-valta

    Toukokuun viimeinen viikko on varattu hybridihaavan istutuksiin P-Satakunnan palstalle. Valmiiksi mätästettyyn pohjaan on suorastaan nautinto laittaa lehtipuuta kasvuun.
    Lähtee kuin ”raketti” alustaltaan taivasta kohti.

    kisi

    Nimimerkille jees h-valta:

    Yritä tiivistää taimet maahan hyvin polkemalla, että ei tuuli vie!

    Naapurilla oli käynyt vähän kehnosti kuusentaimiensa kanssa. Käännettyihin mättäisin istutetut taimet olivat ponnistelleet itsensä irti alustasta – oli surkea näky talven jälkeen, kun yksi oli kallellaan itään ja toinen kaakkoon.

    jees h-valta

    Kyllä se tuuli vei kisi mutta se vei kuuset ympäriltä.
    En nyt kyllä täyssulan aikaan ole vielä tarkastanut istutuksiani.

    huski

    Kovin kovasti ei kuusen taimia mielestäni saa tiivistää koska taimi luulee olevansa tiiviillä maalla ja juuriston kasvun alkuun lähtö voi hidastua(saven sekaanhan ei kannata istuttaa ollenkaan)potti ei saa rutistua pitkittäis suunnassa.Koneistutus koneet ei tiivistä tainta ollenkaan ja vaikka kuinka metsuri tiivistäis niin routa sen jaksaa nostaa jos maaperä olosuhteet sen tahtovat(savi).

    kisi

    Mitenkäs sitten huskin mielestä sen minun naapurin olisi pitänyt menetellä, jos maaperä on savea ja kuusta mielii kasvattaa?

    T.Pihlaja

    Täällä Pohjois-Pohjanmaalla on vielä se 30-40 cm lunta, mutta jos kelit tällaisena säilyvät niin 2-3 vkoa niin päästään tositoimiin…

    Mitä noihin kallellaan oleviin taimiin tulee, niin mikäli istutus on tapahtunut keväällä, niin syy löytyy todennäköisesti taimien säilytyksestä tai istutusvirheistä…

    Jos taimet ovat päässeet kuivumaan, niin hienojuuristo on kuollut ja taimi ”juroo” tai vaihtoehtoisesti taimi on istutettu liian pintaan (Kuusta ei voi istuttaa liian syvään, kunhan vihreetä vain näkyy pinnalla!)

    Joka tapauksessa kyseessä on hienojakoinen maalaji, kuten hiesu, savi, jne… Syysistutuksissa, joissa taimi ei kerkeä kasvattaa juuristoa, tämä johtaa joskus hienojakoisilla mailla taimien ”ylösnousemukseen” rousteen vaikutuksesta.

    Tunnistat hienojakoisen maalajin parhaiten, kun otat maata käteen ja alat ”rullata” sitä käsien välissä. Jos saat aikaiseksi ”pötkön”, niin ollaan hienojakoisella maalla ja istutus kannattaa tehdä keväällä. Karkeilla mailla istuttaa voidaan läpi kesän…

    huski

    Kisille: Paljaaseen saveen ei parane istuttaa – mutta muokkaus jäljen viereen maan pinta turpeeseen kyllä (ei roudi juurikaan ja taimi saa juuren oikeaan paikkaan) Muokkauksessa on jo otettava huomioon maaperän savisuus ja vesi tilanne(savikolla vesi menee omia reittejään ojitusta vältettävä ja turhaa mylläämista se nostaa ns. laihaa maata pintaan) .ovat haastavia kohteita maan muokkauskoneiden kuljettajille,esim. mättäät on yritettävä tehdä pinta kuntta kerroksesta joka savikollA ON OHUT!

    kisi

    Tietoniekat (T. Pihlaja, huski, Miisu) ovat tarttuneet tähän kuusenistutuskysymykseen; oikein hyvä. Juttuhan lähti liikkeelle siitä, kun innostuin kommentoimaan jees h-vallalle hänen ”rakettihaavoistaan”. Tosiaankin ne ongelmaistutukset näin naapurin maalla, mutta voihan sama tulla eteen vielä itsellekin.

    huskille: Sanot, että on istutettava muokkausjäljen v i e r e e n, eikä paljaaseen saveen. Tästä herää ajatus, että miksi niitä savikekoja pitää kasailla sinne istutusalueelle, jos niihin ei kannata taimia pistää. Miten onnistuisi kuusikon kasvatus, jos jätettäisiin maa möyrimättä ja istutettaisiin taimet suoralta kädeltä siihen ”maan pintaturpeeseen”?

    Täällä oli Anton Chigurhinkin kommentti asiaan, mutta näkyy poistetun. Kuka ja miksi?

    ihmettelijä

    Eilen näkyi yks äijä koivuja istuttavan tien vieressä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)