- Tämä aihe sisältää , 2 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 33 minuuttia sitten toimesta.
-
Kasvaako kuusi puolukkatyypillä
Kävin katsomassa myynnissä olevaa metsätilaa. Tilalle on perustettu kuusentaimikkoja selvälle puolukkatyypille, aluskasvillisuutena ”voimakas” puolukkapohja. Metsävaratietojen mukaan tuore kangas ja saraturve. Alue oletettavasti ojitettua suomaata, kosteutta ei näyttänyt olevan liikaa. Taimikkoja yhteensä noin viisi hehtaaria. Nuorempi taimikko näytti lähteneen ihan hyvin kasvuun. Osa taimikosta oli noin 3 metristä ja tässäkin oli hyvät vuosikasvut.
Koska metsäomistajana minulla ei ole kokemusta vuosikymmeniä kestävästä kuusen kasvatuksesta, niin ajattelin kysyä aiheesta täältä.
Kasvaako kuusi kunnollapidemmän päälle tuollaisella puolukkatyypillä, vaikka kuusi lähtisi taimikko vaiheessa hyvään kasvuun, eli riittääkö kasvu myös myöhemmin järeämmässä vaiheessa?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään