Keskustelut Metsänomistus Keisarin uudet vaatteet

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 30)
  • Keisarin uudet vaatteet

    Eräällä keskusteluareenalla muutamat nimimerkit vertaavat metsätaloutta sadun Keisarin uusiin vaatteisiin. Niistä minäkin löysin yhden selityksen väitöstutkimukseni pääkysymykseen: Miten on mahdollista, että Suomen metsätaloutta kiitellään maailman tehokkaimmaksi, vaikka metsätalous todellisuudessa on kaaoksessa sekä yritystaloutena että elinkeino-oloina ja metsien käsittelynäkin?

    Päädyin tulokseen, että metsäalalla johdetaan harhaan poliittisia päättäjiä ja yleistä mielipidettä keisarin uudet vaatteet menetelmillä. Väitöskirjan luvussa ”Metsätalouden toimintaympäristön ohjaus” sivulla 354 kirjoitan näin:

    ”Yhteiskunnan ohjaamista mielikuvilla on kuvattu metaforan keinoilla sadussa ’Keisarin uudet vaatteet’. Satu soveltuu havainnollistamaan myös metsänomistajien ja yhteiskunnan päättäjien ohjaamista mielikuvilla.

    Sadun keisari on metsänomistajien etujärjestö MTK. Metsänhoitajien yhteisö sadun kankureina valmistaa metsänomistajille edistyksellisen metsätalouden vaatteita. Etujärjestöksi naamioituneet metsänhoitoyhdistykset keisarin palvelijoina avustavat vaatteiden pukemisessa. Poliittiset päättäjät sadun hallitusherroina kiittelevät metsätalouden edistyksellisyyttä, sillä edistykseen liittyvän taian mukaan vain kykenemättömät henkilöt eivät näe edistystä. Sadun lakeijoja ovat metsänomistajien luottamusmiehet, jotka kannattelevat kritiikiltä suojelevaa katosta hallinnon ja etujärjestön toimielimissä. Puuttuu vain pieni lapsi, joka huudahtaa, että eihän keisarilla ole lainkaan vaatteita.” (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38458, s. 354; ks. kuvio 7 s. 385).

    Lauri Vaara

  • pikkutukki

    Markkinatalous jyrää .Puun hinnan noustessa 2007 ilmoittautui usea taho onnistuneensa edunvalvonnassa mm. MTK . Muistan elävästi Olavi Peltolan rehellisen kommentin : Tämä oli sattumien summa ! Kyllähän keinot ovat vähissä .

    jees h-valta

    Kyllä nyt sitten olisi aika hyllyttää keisari ja siirtyä omavaltaiseen metsätalouteen. Kun se keisari jonka Lauri määritteli on mielestäni ollut jo piiiitkäään väsynyt ja tehoton ja haluton metsänomistajien edunvalvoja. Jos sellaisesta voi edes siinä yhteydessä vieläkään puhua. Maatalouden se jo sössi ja metsätalouden sössimiseen olisi hinku mutta onneksi hajoamista eri leireihin tapahtuu jatkuvasti. Joten saamme ehkä vapaan ja kaupallisen metsätalouden ilman sössijöitä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Monta kokkia on metsäpuolellakin ja valtataistelua ns,edunvalvonnan kaavussa metsänomistajille tarjoillaan.Nyt metsänomistajat ovat joukon jatkona jäsenlukua ja euroja pulittamassa tuottajärjestölle.Metsähoitoyhdistyksistä Päijänne vapaa liekanarusta,muut samaan muottiin ahdettu.

    Metsänomistajien tyytyminen nykytilaan,koska varteen otettavia vaihtoehtoja ei ole näköpiirissä.Pääkamppailu metsäomistajien sieluista Keisarin uusilla vaatteilla käydään Metsänhoitoyhdistykset/MTK :n ja osuuskunta Metsäliiton välillä.Molemmissa samoja metsänomistajia omistajina ja vallan käyttäjinä.Lapsi taisi jo mennä pesuveden mukana,mutta saattaahan joskus uusikin taasen syntyä.

    Metsuri motokuski

    LV voi varmaan esittää ihan konkreettisia faktoja vätteidensä tueksi. Nuo vertaukset keisarin vaatteisiin voisi sovetua ihan joka sektoriin vaikka rakennus, metalli tai autoteollisuuteen.

    Tuollainen väite jonka LV esitti tarvii ehdottamasti tueksi jotain esimerkkiä jos ne esimerkit siten eivät ole ne aikaisemmat väiteet puukaupasta joista ollaan saatu lukea.

    Uskon että MTK:n vaikutus mhy:n toimintaan on aika vähäinen. Jos Päijänne on siitä eronnut niin en usko että heillä se toiminta on yhtä sen helpompaa kuin muillakaan. Syy eroon johtuu enemmänkin varmaan hallinnollisista ohjauksista joita kyseinen yhdistys ei halunnut ottaa riesakseen. Ymmärrän kyllä hyvin.

    Rane

    Selkeästi ajateltu on selkeästi sanottu.

    Visakallo Visakallo

    Kyllähän metsätalous ja puukauppa on melko selkeätä ja jopa rehdinoloista toimintaa, jos sitä verrataan vaikkapa rakennustoimintaan.
    Puukauppoja on tullut tehty neljä vuosikymmentä, eikä yksikään vastapeluri ole tekemisistään linnassa istunut, mutta rakennuspuolella heitä on kertynyt jo useampia.
    Kaikkein likaisimpia ovat pääkaupunkiseudun kaavoituskuviot, sillä siellä se suurin rahakin liikkuu.
    Jokainen ymmärtää, ettei pelkillä virkamiespalkoilla hankita merenrantatonteille nelikerroksisia omakotitaloja ja pihalle ja talleihin useita uudenkarheita autoja.

    Gla Gla

    Käsittääkseni meillä on ihan julkisesti tunnustettu tarve uudistaa metsätaloutta. Kovasti puhutaan yrittäjämäisyydesta yms. asioista, joten ihan heti en niele tarinaa siitä, että ongelmana olisi totta puhuvan lapsen puuttuminen. Ongelmana on löytää eri osapuolten hyväksymät keinot, joilla asioita saadaan vietyä eteenpäin. Ei se, että pyrkimystä lisätä maataloustraktorin käyttöä metsätöissä ei ole priorisoitu ihan kärkeen.

    Timppa

    En minäkään ymmärrä koko väitettä. Vuosikymmenien kuluessa ollaan rakennettu mittava metsäautotieverkosto , joten puu lähtee edullisesti kaikkialta. Samoin on uudistettu metsät, joissa nykyisin on enemmän puuta kuin koskaan ja kasvukin suurempaa kuin koskaan. Metsänomistajan kannalta tilanne paranee, kun jaksollisen kasvatuksen metsien uudistuskulut ovat erittäin pienet myyntituloihin verrattuna. (LV:n ihannoimissa metsissähän ei ollut uudistuskuluja, mutta erittäin vähän myytävää puuta.) Kysymys kuuluukin, että ollaanko onnistuttu liiankin hyvin.

    Mistä markkinoita tehokkaasti kasvatetuille puillemme. Tähän pitää kiinnittää huomiota. Vastuullisia ovat ennen kaikkea suurten konsernien johdot. Pitäisi entistä tehokkaammin panostaa uusien tuotteiden kehittämiseen. Johdon tulospalkkioajattelun tulisi perustua siihen kuinka firma uudistuu ei siihen miten säästämällä investoinnissa syödään entisten sukupolvien keräämää varallisuutta. Suurien firmojen johtamisessa kyllä tuntuisi olevan aihetta itsekriittiseen tarkasteluun. Metsänomistajat ovat kyllä oman osuutensa hoitaneet kasvattamalla metsiään tehokkaasti. Samoin valtiovalta tukemalla metsäautotieverkon kehittämistä.

    Etujärjestöistä ei ole mitään apua, jos ei ole markkinoita.

    Jovain

    Voi tuntua vähän kornilta, mutta se on vähän isommissa ympyröissä tämä metsäasia. Ollaan lukkiutuneessa tilanteessa, josta vain vaivoin päästään eteenpäin.
    Jos uusiutumistarvetta on, on se poliittisessa ohjauksessa ja vastakkainasettelussa. Löytyykö edellytyksiä sopimiselle ja yhteiselle edulle.
    Voihan olla, että se yhteinen etu todetaan olevan nykyisessä tilanteessa, joka vie kyllä taaksepäin.
    Se on vähän kuin yhteiskunnassa oikeisto vastaan vasemmisto asetelma, jossa perinteinen vastakkainasettelu on niin vahvaa, että eteenpäin päästään vain kulumalla ja ajan kanssa.
    Yhteistä sopimista tarvitaan, mutta kysymys kuuluu paremminkin. Miten säilyttää asemansa ja miten asettaa palikat, että ne ovat oman edun mukaisesti. Ay-liikkeen asema on vahva metsäpuolellakin, jopa metsäomistajien edunvalvonnan sisällä.

    jees h-valta

    Mielestäni ay-liike oli esim. juuri päättyneessä metsäkonealan neuvotteluissa todella maltillinen. Mitään kiristystä tilanteella ei esiintynyt vaikka saumaa todella olisi ollut. Ala on kuitenkin mielestäni vaativuustasoon nähden matalapalkkaista. Koko tämän taantuman ay-liike kautta koko työmarkkinakunnan on yrittänyt rakentavasti viedä yhteiskuntaa parempaa päin. Toisin kuin nykypoliittinen kerma.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 30)