Maanmittauslaitos on täälläpäin laittanut aika paljon uusia pyykkejä valtionteiden laitoihin, mistä alkuperäiset pyykit ovat kadonneet yleensä tiealueen leventämisen johdosta. Yleensäkin, jos sattuu pyykin tai viisarikiven maittensa rajoilta löytämään, kannattaa se heti merkata punaisella heijastinkepillä, mikä näkyy hyvin myös pimeään aikaan esim. metsäkoneen valoissa.

Eikös joskus tehty ns. siirtopyykkejä ojien teiden ja peltojen vierustoille? Kadonnut pyykki ja etenkin raja teettävät turhaa työtä, usein paljon. Keljuimpia ovat kadonneet rajat, joiden läheisyyteen on jätetty varmuuden vuoksi edellisessä hakkuussa 10-20 metrin ”suojakaista”.

Ja tuo rajalinjan runsaspuustoisuus aiheuttaa sen, että vaikka pyykki löytyy, niin mitään keppilinjaa ei pääse vetämään, kun näköyhteys puuttuu. Tiivis latvuspeittävyys taas aiheuttaa sellaista gps:n vaeltelua, ettei rajasta saa millään suoraa. Leimikonsuunnittelussa rajalinjojen selvittely onkin yksi eniten aikaa vieviä tuövaiheita.

Puuston ollessa nuorta, pitäisi vaan reilusti uskaltaa aukaista rajalinja. Sitten kun siinä kasvaa 1-3 m3 runkoja, alkaa yhdelläkin rungolla olla sellainen rahallinen arvo, että sellaisen hakkaaminen tahattomasti naapurin puolelta voi aiheuttaa säröä naapuruus suhteisiin.

Tai voi olla kyseessä suurpiirteinen ihminen jolla ei mualima kaadu muutaman puun menetykseen. Tai siihen hakkaamatta jäävään tuppaaseen. Voi sanoa että siinä on säästöpuut molemmille puolille rajaa.

Kun tekee avohakkuuta niin alkaa jossain vaiheessa GPS signaali pelittää?

Yleensä gps toimii melko luotettavasti avoimilla paikoilla, mutta Itä-Suomessa on häirinnän takia välillä isojakin ongelmia. Aina rajalinjat eivät ole kartallakaan oikein, vaan pyykki löytyy muutaman metrin sivusta. Gps on hyvä apuväline, mutta itse rajalinja on selvitettävä maastosta löytyvien merkkien perusteella.