Keskustelut Metsänhoito Kuusettuminen pahentaa juurikääpäongelmaa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)
  • Kuusettuminen pahentaa juurikääpäongelmaa

    Yllättäen oli maaseudun tulevaisuudessa (05.09.2012, sivu17) vähemmän puuntuottajien, ekologisen kestävyyden ja biodiversiteetin vastaista tekstiä:

    ”Kuusettuminen ei ole hyvä asia esimerkiksi metsätuhojen, kuten esimerkiksi kirjanpainajan ehkäisyn kannalta”, Soukainen painottaa.

    Kysymyksessä on Juhani Soukainen.

  • Pete

    Niin, kun lukee koko jutun, niin Soukainen oli huolissaan kuusen viljelystä liian karuille ja kuiville kasvupaikoille. Kuuselle soveltuvien kasvupaikkojen kuusettuminen ei huolenaiheena ollut.

    Anton Chigurh

    Ylläoleva otsikko oli sorkkaeläinlaiduntajien ja kanalintukannat romahduttaneen myyriä pääravintonaan käyttäneiden pienpetojen tappokampanjan (josta aiheutuivat myös massiiviset myyrätuhot) toteuttaneiden kiilusilmien äänenkannattajassa maaseudun tulevaisuudessa.

    Siinä sitten esitellään juurikäävän ehkäisykeinoja:

    -kasvupaikalle sopiva puulaji

    -uudista lehtipuilla juurikäävän saastuttamat kuviot, mikäli mahdollista

    mehänpoika

    Metlan ohje juurikäävän ehkäisykeinoiksi uudistamistilanteessa näyttää hirvimiesten keksimältä. Eihän juurikäävän saastuttamaa kuusikkoa voi uudistaa lehtipuulle, koska hirvet ne kuitenkin lähivuosina syövät tai muuten tuhoavat.

    Kasvupaikalle sopivia ja samalla hirviltä säästyviä puulajeja olisivat harmaaleppä ja kuusi. Valitettavasti kuusenjuurikääpä siirtyisi melko nopeasti istutettuihin kuusen taimiin.
    Männyntaimi kestää paremmin kuusenjuurikääpää, mutta ainakin tuoreilla kankaille se maistuisi liian hyvin hirville.

    Metlan antamia uudistamisen ohjeita kuusenjuurikääpäalueilla ei pysty käyttää riittävän turvallisesti.

    Lisääntyneen lämmön vaikutusta juurikääpätuhoihin tuskin on tutkittu. Ainakaan en ole sitä nähnyt. Liekkö samantasoisia tutkinmuksia kuin hirvenvasojen keskipainon lasku Parkanossa ilmaston lämpenemisen vuoksi.

    Pete

    Siitä ei taida kunnon tutkimustietoa olla, että kuinka iso riski kuusen viljely juurikäävän saastuttanalle kuviolle on. Ei ole edes kunnon toimintaohjeita ainakaan niin laajalti tarjottu, että omaan mieleeni olisi iskostunut. Kuinka monta prosenttia päätehakkuun runkoluvusta tai tukkiosuudesta kun on tyvilahoa, niin erityisesti suositellaan koivulle uudistamista.

    Siitäkään ei tietoa ole kunnolla tarjolla kuinka suuri riski on hyvinkin saastuneella kuviolla jos kannot kuitenkin nostetaan ja seuraava kuusisukupolvi pyritään kasvattamaan alle 50v kiertoajalla ja yhdellä harvennuksella.

    Lahoakin on monenlaista ja kaikki ei ole juurikääpää.

    Nykyisellään en epäröi kuusta viljellä minnekään jos maapohja on kuuselle suotuisa. Anton saa sitten touhuta ja messuta omalla mallillaan.

    Em. ei tarkoita kuitenkaan sitä ettenkö ottaisi juurikääpä ongelmaa todesta ja pitäisi istä vakavana ongelmana. Kuusikot harvennan oikean talven aikana ja poikkeustapauksissa kuivina kesinä kantokäsittelystä huolehtien.

    jees h-valta

    Mehänpoika periaatteessa oikeassa mutta laittaisin jo tässä vaiheessa kaksi varausta:
    JOS tosiaan haluaa uudistaa lehtipuulle juurikääpn pilaaman kuusikon on Riistakeskukselta mahdollisuus saada aita ympärille.
    Ainakin h-haavalle. (Valmiit kaavakkeet olemassa). Edellyttää hirviongelmaista aluetta.
    Se toinen asia on että alan hiukan näillä kieppeillä jo uskoa hirvikannan mahdolliseen alenemiseen. Eniten petojen ansiosta.
    Aion uskaltaa jälleen yrittää ilman aitaa (ei vielä ensi-vaan seuraavan kesän taimetus) Yksi alahan on minultakin onnistunut ilman aitaa. Nyt jo syöntiuhan ulottumattomissa.
    Tämä tarkennus vain infosyistä. (Koska periaatteesta inhoan syiden taakse piiloutumista.) Itse olen hakenut vain omakohtaisia ratkaisuja. En ole valmis luovuttamaan ensimmäisiin ongelmiin.
    Enkä yleensäkkään.

    mehänpoika

    Olen samaa mieltä otsikon sanoman kanssa, että kuusettuminen pahentaa juurikääpäongelmaa. Se johtuu siitä, kun saastuneiden alueiden välissä olevia männiköitäkin joudutaan hirvituhojen pelossa istuttamaan kuuselle. Hirvien kesäaikainen oleskelu kuusikossa lisää kuusen pinnallisten vuurten vioittumista ja juurikääpäitiöiden leviämistäkin.

    Tuhoalttiit kuusikot muodostuvat nykyisen hirvikannan vallitessa entistä laajempialaisiksi. Myös kirjanpainajatuhot tulevaisuudesta ovat laajempialaisia hirvenpyyntilupien pihtaajien lyhytnäköisen toiminnan vuoksi.

    Jees h-valta on saanut haavankasvatuskohteelleen riistanhoitoyhdistyksen toimittaman sähköaidan. Mielestäni metsänomistajien tulisi vaatia hirvenlihantuotannon nykytilan vuoksi metsästäjiä aitaamaan hirvensä taimikoista vapaille alueille.

    Metsänhoitoelinkeino vaatii metsästysharrastusta turvaamaan nikottelematta yrittäjien töiden tulokset nyt ja tulevaisuudessa. Tietysti hirvenmetsästyksen säätäminen vapaaksi pyyntiluvista vapauttaisi metsästäjät vastuusta.

    Anton Chigurh

    On tainnut joukkoon erehtyä holtittomien sorkkaeläinlaiduntajien
    ja yhtä aivottomien pienpetojentappoprikaatilaisten edustajakin.

    Valitettavasti on olemassa sellainenkin kääpä kuin männynjuurikääpä, joka leviää nopeasti pohjoiseen päin. Ja sen kestäviä puita ei sitten olekaan kuin haapa, joka on siinäkin mielessä tärkein puulajimme.

    Jatkuvan kuusettamisen poltetun maan taktiikka johtaa siihen, että viimeinen oljenkorsi onkin sitten haapa, jonka runsas emäksinen karike elvyttää maaperän kestämään taas ehkä yhden havupuusukupolven terveenä, häthätää.

    Siinä vaiheessa hirvestä tullaan maksamaan tapporaha. Eikä yhtään luupäätä tulla sallimaan inarin eteläpuolella.

    jees h-valta

    Mehänpoika kyllä oikeassa. Tuo aidan pystytys ja huolto kuuluisivat periaatteessa hirvenlihanhyödyntäjille. Susia ei voi vaatia mutta metsästysseuralaiset kyllä voisivat sen tehdä.
    Korneinta on kun metsästäjä on passissa lähes hirven rikkoman aidan vieressä eikä tee muuta kuin minun ilmaantuessa aitaa tarkastamaan poistuu paikalta. Kun kysyin että mikähän aidan päälle on käynyt vastasi kyllä että hirvi kai per…e!
    Sekin tapahtuu yleensä jahdin aiheuttamana. Ei silti aiheuta kyseisiltä toimia. Kumma kyllä.
    Itse olen tyytynyt oman työn osaan koska se on parempi kuin suojaamattoman haavikon raiskattu jäänne.
    Mehänpojalle vielä se että niitä aitauksia on useampia kuin yksi. Ja kaikki kyllä hoitavat erinomaisesti hommansa.

    jees h-valta

    Tarvikkeet tulee nykyiseltä Riistakeskukselta. Toki ne itse pitää tilata ja asentaa. Ja huoltaa myös. Akkutoimisina myös akun vaihdot noin 2-3 viikon välein.

    jees h-valta

    Just noin kuin A.Jalkanen yllä!
    Aidat on kevyitä ja siirrettäviä. Ainut ikävyys on keksiä hyvä rullalaite jolla saa nauhan kätevästi uudelleen rullalle sekoittamatta sitä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 16)