Keskustelut Metsänomistus maahantulleet

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 131)
  • maahantulleet

    Uutisoidaan juuri,että Vihdissä tulijat lähtevät metsätöihin.Jossain kuvaa ihan raivurit käsissä.Odottaessaan päätöksiä niin työ on terapiaa.
    Mikäpä siinä.Olisi hyvä tietää myöhemmistä vaiheista.Miten sujui ja mitä tykkäsivät?

  • harrastelija harrastelija

    Paikallisessa lehdessä näkyi olevan tuttu eläkeläinen Irakilaisen maahanmuuttajan kanssa. Maahanmuuttaja oli jutun mukaan sähköinsinööri ja halukas tekemään esim. lumitöitä.

    Eläkeläinen oli alueen yhdyshenkilö ja lumitöitä tuntui löytyvän.
    Obgelmana oli nämä meidän vastuukysymykset, ei voi ottaa työhön, kun pitää olla sopimukset kunnossa.

    Irakilainen olisi tehnyt talkoilla, vastineeksi siitä, että oli päässyt Suomeen. En nyt kyllä oikein ymmärtänyt esteitä, koska onhan mahdollisuus ottaa talkoohommiin vastuuvakuutuksen?

    Asenne tuntui jutun mukaan irakilaisella olevan kohdallaan. Tällaisia pakolaisia saisi tulla. jos kerta kotimaastaan on pakko henkensä kaupalla lähteä!

    metsänvartija

    Suomesta muutti 17000 pois (verojen takia), sisään muutti 35.000 verorahoilla elävää.

    Muuttoliike kovinta ulos sitten 70-luvun.

    tamperelainen tamperelainen

    Noissa mamuissa on moneen lähtöön.Venäjältäkin on tullut 30 eri kansallisuutta.Sieltähän tullaan nyt heikentyneen elintason,ruplan romahtamisen takia.Kyllä itärajan takanakin on tiedossa Suomen hulppeat avustukset,pitää vain ilmoittautua pakolaiseksi ja uskottavaan tarinaan voi kouluttautua maksua vastaan netisssä

    ”Kun väki lisääntyy,niin pidot huononee”
    100000 mamua näkyy jo selvästi suomalaisten elintasossa.Yleinen rauhattomuus lisääntyy.Ajaudutaan vihervasukkien kammoksumaan poliisivaltioon ”Rauhaa ja Rakkautta” – unelman kautta

    Rane

    Käsittääkseni linkolalaisuudessa nähdään diktatuuri ja poliisivaltio keinona pelastaa ihmiskunta.
    Voivat olla oikeassakin,ainakaan elintason alentaminen ei näytä onnistuvan ilman pakkokeinoja.

    jees h-valta

    Taidat kyllä Rane olla väärässä. Kyllä sieltä sopimus tulee koska Ek. sai uudet ohjeet takaoven kautta. Taisi olla pakkolait hiukan liian tiukkoja sorvattavia että ruotuun ja neuvotteluun oli hallituksen uusi ohje Ek.lle.

    MaalaisSeppo

    Olen muutaman päivän pohdiskellut, mikä on takana Venäjältä tulevien pakolaisten suhteen. Arvioisin, että Venäjä antaa pientä esimakua, mitä voi tapahtua tulevaisuudessa.

    Venäjän taloushan on romahtanut saartotoimenpiteiden ja öljyn hinnan laskun myötä. Eli meneillään on eräänlainen talousmuotoinen sodankäynnin muoto. Venäjä voi vastata lähettämällä EU-alueelle runsaasti pakolaisia, joiden hintalappu lienee 1500 €/kk/nenä. Miljoona pakolaista vaatii siis noin 18 miljardia/vuosi. Vaikka suurin osa (esim 90 %) palautettaisiin, niin pitkä käsittelyaika takaa suuret kustannukset ja ainahan voi lähettää uusia palautettavien tilalle.

    Suomi on pitkän rajansa ja vähäisen kantokykynsä vuoksi ns. heikoin lenkki. Vyöryttämällä Suomeen runsaasti pakolaisia Venäjä saisi EU:n rakoilemaan entisestään.

    Suomen päättäjät ovat havahtuneet mahdolliseen ongelmaan, vaikka julkisuudessa ei asiaa ole selvästi mm. hysterian välttämiseksi tuotu esiin. Viiteenä toimenpiteistä on Orpon vierailu ensi viikolla Venäjällä. Myös tämän päivän Aamulehdestä voi päätellä, että mm. Aleksanteri-instituutissa on havahduttu aiheen tiimoilta.

    Sodankäynnin muodoista on tutuin aselliset toimenpiteet ja viimeaikoina on ollut esillä myös kyber-hyökkäykset. Kolmas muoto voisi olla järjestetty pakolaistulva. Hyvin organisoitu ”pakolaismatkailu” tuskin maksaa yli 500 €/nenä ja sillä voidaan aiheuttaa vähintään 20-kertaiset kustannukset kohdemaalle. Veikkaan, että pakolaisten saama kantaväestöä vastaava sosiaaliturva alkaa kohta rapautumaan.

    lastunraapija

    Ruotsista on syksyistä videota siitä, kun ruskeakasvoiselle pannaan raivuri vyötärölle ja metsään tekemään näkemäraivauksen tyylistä hommaa. Sujuihan tuo, kun joku osoitteli, että tuo tuosta pois. Aika pitkään joutui pyörimään paikallaan, ennen kuin pääsi siirtymään eteenpäin. Varmaan oppi meni perille sellaiseen hommaan.

    Järjestettyyn maahanmuuttoonhan kuvio sopii hyvin. V-maa meni S1-maahan isolla laivakavalkadilla järjestämään levottomuuksia. T-maan rajoja loukattiin niin kauan, kunnes T:n oli pakko jyräyttää kovilla. Sitten V pääsi katkaisemaan välit T:n kanssa. O-maan pressa käy V-maan pressan luona saamassa ohjeet ja panee pystyyn raja-aidan porukan ohjaamiseksi. K-maan johtokin oli käynyt V:ssä neuvotteluilla. Ja kas vaan, kun lauma ryntää S2-maahan, vaan ei P-, B- ja R-maihin. U-maassa pidetään pientä taukoa manöövereissä. Mitenkäs se painava näyttämöverho menneisyydessä menikään? Pallotellaanpa aluksi näitä talouspakotteita!

    metsänvartija

    Samaa mieltä Sepon kanssa.

    Suomen talous romahtaa talousviisaiden mukaan, sille ei voi mitään. Maa jää velkojiensa armoille, poliitikot eivät saa mitään aikaan.

    Eu;hun ja Suomeen tulee yhä enemmän pakolaisia, siitä ei selvitä se on selvä asia.Rettelöinti ja muu negatiivinen aktiviteetti lähtee käsistä.

    On siirryttävä metsän ja vesistön suojaan. Varautuminen tulevaan on siis paikoillaan.

    Visakallo Visakallo

    On arvioitu, että kaikkiaan n.100 miljoonaa ihmistä voi vielä muuttua turvapaikanhakijoiksi tai parempien elinolojen etsijöiksi.
    Kyllähän siinä aika monet totutut ajatusmallit ja käytännöt tulevat vielä muuttumaan, mutta eiköhän ihmiskunta selviä tästäkin kriisistä.

    Rane

    Kysymyshän ei ole siitä pystytäänkö me selviytymään näistä talous ja pakolais-ongelmista.Totta kai siihen pystytään.Keinot on tiedossa.
    Kysymys on siitä suostummeko selviytymään.
    Ongelma on,anteeksi nyt vaan, se että kansa on tyhmää.
    Ajatus että talous saadaan kuntoon perumalla säästöt ,ottamalla lisää velkaa,korottamalla palkkoja ja laittamalla velkarahaa kulutukseen on tyhmä.
    Mutta galluppien kärkeen sillä toki pääsee.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 131)