Keskustelut Metsänomistus Maakaapeloinnin tulevaisuudennäkymiä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 44)
  • Maakaapeloinnin tulevaisuudennäkymiä

    Sähkönjakeluyhtiöt muuttava ilmakaapeleita kovalla tahdilla maakaapeleiksi, jotta jakekuhäiriöt vähenisivät. Näin toki on tapahtunutkin, mutta uudenlaisiakin ongelmia on tullut tilalle. Kaapelinkaivu-urakat kilpailutetaan ja halvin tarjous voittaa. Kivettömien ja tasaisten seutujen miehet ovat tehneet meillepäinkin edullisia tarjouksia, ja siten ovat myös tarjouskilpailun voittaneet. Sitten kun kauha on ensimmäisen kerran osunut kiveen, ovat kyselleet toisiltaan, että mikäs ääni tuo oli! Kaapeli pitäisi laittaa vähintään 70 cm syvyyteen, mutta puoli metriäkin tahtoo jo olla kovilla, asennushiekan laitosta ja suojaputkista puhumattakaan. Meilläkin oltiin jo ”lähisähkön” varassa, kun routa katkaisi jakeluyhtiön kaapelin, ja asuinalueellemme tuotiin isokokoinen aggregaatti jauhamaan sähköä noin kymmeneen taloon. Routaisessa maassa kun ei aivan hetkessä päästä vikakohtaan käsiksi.  Aggregaatin kyljessä oli iso tarra: ”Rakennamme sujuvampaa arkea” Maakaapelit tulevat myös metsätalouden ongelmaksi, kun leimikoita ja korjuuta suunnitellessa on selvitettävä mahdolliset kaapeliriskit.

  • Tolopainen

    Maaseudulle on aivan turha noita kaapeleita vedellä, muuttakoot mummot sieltä, taajamiin kun ovat viimeiset asukkaat. Itä-ja Pohjois-Suomen asuttaminen on muutenkin verorahojen polttamista. Sähköhuoltovarmuuden lisäämisessä ei ole mitään järkeä, se tukee niin kalliiksi, että mummoilla ei ole enää varaa mökeissään asua. Sähköautoilu on muuttumassa myös käyttökustannuksiltaan polttomoottoria kalliimmaksi. Nyt sitralta tuli jokin järjetön veroesitys päästöjen verottamisella korvataan palkkaveroa. Eli jatketaan kuten nykyisin saastuttamista, mutta maksetaan siitä. Miten tuosta ilmasto hyötyy. Miten valtion virasto voi haaskata aikaansa noin järjettömien pohdintojen parissa.

    Jätkä

    Koko rulianssiin on ryhdytty ikäänkuin tarpeettoman kiihkeästi ajattelematta juuri muuta kuin tuota sähköjohtoa.

    Kuitenkin valtakunnallisesti olisi monenlaista hyötyä, jos tuokin urakka tehtäisiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Se toki olisi kalliimpi toimenpide, kuin pelkkä maakaapelin veto, mutta asentamalla samaan ojaan periaatteessa kaikki tarvittava, tulisi yksikköhinta roimasti alemmaksi  kaikkien osalta.

    Tarkoitan sitä, että kaivettuun kaapeliojaan, joka siis olisi niin syvä ja hyvä, että sitä ei routa, eikä metsäkoneet heiluttelisi. Kaivannossa olisi sähkökaapelit, joiden kapasiteetti riittäisi pitkälle tulevaisuuteen, Viemäriputket, joilla saataisiin haja-asutusalueiden mummojen pissat hyötykäyttöön kuskattua – jopa mereen asti, Raikasvesijohto, josta jopa maatiloille saataisiin niin puhdas vesi, että maito ja liha tulisivat syömäkelpoisiksi ja siihen kaivantoon voisi samalla upottaa tietoliikenne – valokaapelit Internet – ja TV-yhteyksien varmistamiseksi.

    Kun meillä on jo olemassa laitteita, joilla voidaan sahata Graniittia melkoisen tehokkaasti, voisi kaapeliojan tehdä sellaisella ja upottaa tavara parin metrin syvyyteenj jossa se olisi tallessa ja suojassa kaikelta maanpäälliseltä toiminnalta.

    Kun kaikki nuo toiminnat yhdistettäisiin samaan projektiin, olisi kaapeliojan kaivuukustannukset helppo jakaa moneenkin eri suuntaan.

    Ainakin sähkön siirtomaksuilla pitäisi pystyä rahoittamaan kokolailla syvä oja.

    Visakallo Visakallo

    Tolopainen: ”Muuttakoot mummot sieltä taajamiin, kun ovat viimeiset asukkaat.”

    Missä Tolopainen oikein asut? Minä en ainakaan tiedä enää ketään sivukylällä asuvaa mökin mummoa. Asuvat taajamassa, tai ovat tuolla hautausmaan kiviaidan sisäpuolella. Maalla asuu nykyisin nuorempi väki niissä paikoissa missä enää asutaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Päästöveroilla yritetään ohjata kulutusta vähäpäästöiseen suuntaan ja samoin tuotekehitystä. Voi synnyttää uusia vientituotteita.

    Tolopainen

    Veroilla on tarkoitus kerätä rahaa valtiolle. Ei valtion menot siitä vähene, että ihmiset lopettavat kuluttamisen. Sen takia säädetään sellaisia veroja, joita on vaikea välttää. Jos kulutuksen verotusta nostetaan, se väheenee ja valtion verotulot pienenee. Siksi on nostettu esim. sähköveroa, koska sen käyttöä ei verojen takia voi lopettaa. Tämä yhtälö ei oikein toimi, että nostetaan haittaveroja ja toivotaan, että kulutus ei vähene, vaan verotulot säilyy entisellään. Päästöverot ei tuota mitään, jos kulutus loppuu.

    Puuki

    Maakaapelointi on kallista sähkönsiirtomaksujen korotuksista päätellen.   Liian kireä aikataulu lisää kustannuksia . Olisi ollut parempi säätää laki siten, että vähemmän tärkeiden sähkön käyttöpaikkojen toimitusvarmuusvaatimus olisi ollut pienempi.  Nyt siirtofirmat poistaa suht. uusia linjojakin vaikka niillä olisi käyttöikää vielä kymmeniä vuosia.  Monin paikoin edullisempaa olisi hoitaa linjojen vierukset kuntoon yhteistyönä kuin purkaa ne kokonaan pois ja laittaa maakaapelit tilalle.

    Samaan kaivantoon kaikkien putkien laittaminen ei oikein onnistu, jos ja kun vesijohdot ja viemäriputket on pääosin jo kaivettu siellä minne niitä yleensä on ollut tarkoitus vetää.

     

    Aimo Jortikka

    Samoin on valokuitupiuha jätetty aika pintaan kun tuossa kerran pellolla tarttui auroihin, onneksi ei katkennut kun kerkis pysäyttämään nopeasti. Myöhemmin tarvinnut kiskoa pintoja pitkin siinä kohtaa.

    Jovain

    Tällä hetkellä kaapelointi toteutetaan verkkoyhtiön (sähköyhtiön) monopolina. Olisi voitu toteuttaa myös kilpailtuna, eli myös verkkoyhtiö olisi kilpailutettu. Kaapelointi on eriytettävissä muusta verkon toiminnasta ja on kilpailutettavissa. Olisi ollut kuluttajalle nykyistä edullisempaa, mutta turvaa verkkoyhtiön omistajien (kunnat ym.) tuotot.

    Tolopainen

    Se on aika tympeä kokemus kun tuollainen maakaapeli nousee auranterissä pintaan. Ihmettelin aluksi, että mikä puun juuri on terässä. Kaapeliin tulee helposti mutkia yläspäin, jos sitä ei asenneta huolellisesti. Aika nopeasti tuli sähkölaitoksen kaivinkone ja asentajat paikalle. Kaapeli oli vasta asennettu.

    Gla Gla

    Minultakin pyydettiin lupa (=ilmoitettiin kaapelin olevan tulossa) sijoittaa kaapeli mailleni. Laitoin erikseen maininnan, että syvyys pitää ojienkin kohdalla olla riittävä, kun oja jossain vaiheessa joudutaan perkaamaan eli tällöinkin pitää peittosyvyysvaatimukset täyttyä.

    En tiedä, onko mitään merkitystä, jos vahinko sattuu, mutta onpahan ainakin yritetty. Ja toisaalta verkkoyhtiön suunnittelija voi ihan vilpittömästi suunnitella kaapeloinnin hyvin, mutta urakoitsija sitten suunnitelmaa maastossa soveltaa. Todennäköisesti valvonta on olematonta ja sen seuraukset on lehdistä luettavissa.

     

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 44)