Keskustelut Metsänhoito Mäntyjen kuoleminen tyvestä päin

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Mäntyjen kuoleminen tyvestä päin

    Erikoinen mäntyjen kuoleminen on iskenyt omille maille. Siemenpuualan männyistä puolet kuollut pystyyn vuodessa, eivät ryhminä vaan satunnaisesti.
    Syksyllä 2014 tehty laikutus, viime kesänä runkojen tyvestä päin alkoi kaarna putoilla ja neulaset kuolleet vähitellen vanhemmasta vuosikerrasta alkaen. Nyt vastaavia kuolleita runkoja on löytynyt n. 300 metrin säteellä vasta väljennetyistä männiköistä. Hakkuut tehty talvella. Kuorellista puuta ei ole säilötty lähellä.
    Kun kitumalla kuolevan rungon tyvikaarnaa irrottaa, sen alta löytyi ruskeita, tuhatjalkaista muistuttavia toukkia. Niiden kuoren alle kaivamat kolot ovat täyttyneet pihkalla, eli ovat iskeneet vielä elävän puun kimppuun. Ts. tyvitervastauti ei liene kyseessä.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Voisiko toukista saada kuvan Lukijoiden kuviin, ja mittakaavan eli kuinka isoja ötökät ovat?

    Luken tuhontunnistussivulta voi koettaa haarukoida aiheuttajaa:
    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/tuhontunnistus/index.htm

    kuusessa ollaan

    Yritän tänään käydä kuvaamassa, aukon reunassa on kuolemavaiheessa oleva runko.

    Potifar

    Voisitko kertoa missä päin Suomea ollaan? Olisi ihan hyödyllinen tieto.

    Kiito muittenkin puolesta!!

    kuusessa ollaan

    Kaadan tänään yhden rungon, jotta näen myös latvan ja rungon ylempää. Ja puut sijaitsevat Pirkanmaalla.

    Kurki

    Tässä hyvä ehdokas ”Parihammaskirjaaja”.

    <<< Laji saattaa olla primaarinen, eli se pystyy iskeytymään terveisiin männyntaimiin ja varttuneempiin puihin. Useimmiten sen havaitaan kuitenkin iskeytyneen heikentyneisiin puihin, jolloin se esiintyy sekundaarisena tuhonaiheuttajana. Lajia esiintyy koko maassa.<<<

    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/pibide-n.htm

    kuusessa ollaan

    Nyt ovat kuvat matkalla. Yhdessä kuvassa latvukset näkyvissä, toisessa kuva syödystä rungon tyviosasta ja kolmannessa löytämäni varsinainen tuholaistoukka. Se aiemmin löytämäni tuhatjalkainen lienee metsästänyt kyseisiä toukkia.
    Siemenpuut eivät ole olleet maailman parhaita, muttei aiemmin vastaavaa kuolemista ole pienempilatvuksissa siemenpuissa tapahtunut. Ja samantyyppisten yksittäistapausten löytyminen myös outoa, yhdessäkään ei ole ollut esim. tervasta näkyvissä.

    Jätkä

    Pystynävertäjä. Lisääntyy heikentyneessä ja tuoreessa kaarnapäällisessä puussa. Nousee nävertämään latvoja ja munii paksun tuoreen kaarnan alla oleviin käytäviin, joissa kehittyy toukasta lentäjäksi.
    Kaarnapäälliset mäntypöllit ja rungot pois männiköstä juhannuksen tienoilla. Myös kannot pitäisi olla lyhyitä ja jopa kuorittuja. Myös heikentyneet männyt pitäisi poistaa.

    Kurki

    Tässä kuvia pysty- ja vaakanävertäjän syömistä männyn latvoista.
    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/topini-n.htm
    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/tomino-n.htm

    Männyn terveet latvat kuvissa eivät näytä olevan nävertäjien vaivaamia.
    Todennäköisin syy puukuolemiin lienee puiden kunnon heikkeminen jostain muusta syystä ja sitten jonkin tuholaisen toukat ovat päässeet herkuttelemaan.
    Kelotin jokin aika sitten siemenpuita sahaamalla nilakerroksen poikki ympäri puun tyvestä. Samalla lailla kuolivat muutaman vuoden sisällä ja tyvikaarnan alta löytyi toukkia ja toukkien syömäkuvioita.

    Metät kunnossa!

    Olen jätkän kanssa samaa mieltä. Jätin muutama vuosi sitten Satakunnassa kuusikon päätehakkuussa valokuvan näköisiä mäntyjä pystyyn, mutta niin siinä kävi, että osa kuivui seuraavana kesänä. Valoshokki lienee primäärinen tekijä ja sen jälkeen monenlaista ”poraajaa” on mäntyjen vaivana. Nämä sitten yhdessä tai erikseen aiheuttavat lopputuloksen. Loput vaan pinoon.

    Kurki

    Empä ole havainnut männyn valoshokkia vielä, mutta kuusen valoshokkia kylläkin.
    Jos on kuiva ja karu paikka, niin voisi kuvitella, että pitkä kuivuus ja lämpö heikentänyt puita jo vuosia sitten.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)