Keskustelut Metsänomistus METSÄ MEIDÄN JÄLKEEMME

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 34)
  • METSÄ MEIDÄN JÄLKEEMME

    Merkitty: 

    Oli orastavaa juttua, joten aloitetaan uusi ketju syvällisestä aiheesta.

    Kuten ymmärrämme, kaikki jää joskus taaksemme. Metsät joita olemme ostelleet,perineet sitten kunnostelleet uudistuksin, raivauksin, harvennuksin. Ja korjanneet satoa. Koko kirjo työtä ja touhua, ja tietysti edelleenkin. Joskus on luopumisen aika hitaasti tai nopeasti. Mehtäukolla on se pykälä nyt menossa allekirjoituksia vaille. Siksi nyt, että lapset eivät ikäänny ”liiaksi”, kerkeävät ottaa saman vauhdin kuin me, kun ovat 3-kympin kahta puolen.Teen kaikkea mukana tilanteen ja vointien mukaan aina uutta kasvun ihmettä ihmetellen…

     

  • mehtäukko

    Kuuluu tähän aiheeseen: Gla totesi ”omasta visiosta”… kyllä.Timppa, että metsä on helppo kohde, ja panostus entiseen tehokkaampaa kuin uuden osto.

    Juuri noin.Kun aikanaan oma visio on maalissa, asioiden viisinkertaistuminen riittää. En kysy muilta, teinkö oikein tai tarpeeksi.

    jees h-valta

    Rane tuolla edellisellä yritti kait jotain satiirista heittää. Mutta totuuksiahan niistä kehkeytyi paitsi nyt ei kait Kemeraa kannata hylkiä. Sillähän on mukava ennakkoraivailla nuoria metsiä hakkuukuntoon. Noi muut ovat hyvin toimivia ohjeita joilla on tehty elämäntyö joka on tuottanut varmasti ja hyvin ja asiat ovat aina hoituneet. Edunvalvonnasta senverran vielä että kaksi mummelia on ilman edunvalvontaa hyvin saatu päätepistettä kohti. Toinen jo ylikin mutta toinen vielä viis vaille. Ei ole tarvinnut taistella minkään edunvalvojan kanssa vaan olemme omalla harkinnalla saaneet loistavasti asiat hoidettua. Joskus on hiukan joutunut enemmän juoksemaan kun muistisairas oikein sääti mutta kaikista selvittiin. Nyt on jo taantunut helpoksi hoidokiksi ja kotihoito käy kolmasti päivässä katsomassa että lääkkeet ja syöminen tulee joinkuin hoidettua.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Päivittäisiä asioita voi hoitaa monesti ilman edunvalvojaa, niin että autettava valtuuttaa suullisesti tai kirjallisesti tekemään asioita. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin eteen se tilanne että pitäisi tehdä omaisuusjärjestelyjä. Esimerkiksi myydä asunto tai puuta jotta saadaan hoitokulut maksettua. Jos autettava ei ole yhteistyöhaluinen tai -kykyinen niin tulee ongelmia.

    Monesti loppuvaiheessa voi käydä niinkin, että muistisairas ihminen kääntyy auttajiaankin vastaan vainoharhaisena tai ei tunnista häntä, ja jää avun ulottumattomiin. Tässä tulee sitten tilalle se kunnallinen edunvalvoja omine ongelmineen. Edunvalvojana toimivalla naapurillani kävi juuri niin, että mummo saatiin suurin ponnistuksin hoitokotiin eikä enää tunnista edunvalvojaansa.

    mehtäukko

    Ideahan on nimenomaan se, että teen edunvalvontavaltakirjan itse ja voimissani heille, joiden haluan asioitani hoitavan. Jos se luiskahtaa yhteiskunnan määräämän hoteisiin, peli on menetetty.

    Visakallo Visakallo

    Siinä vaiheessa kun tulee laitoshoidettavaan kuntoon, ei kannata omistaa mitään.

    mehtäukko

    Kyllä, mutta jos on em. laput tekemättä, tilanne meneekin ajopuuna! Omistukset vähentävät hoitotukia ja ulkoinen edunvalvoja pitää vankina…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuo on Visakallo kaksiteräinen miekka. Jos et omista mitään, saat sen hoidon jonka yhteiskunta suostuu sinulle kustantamaan tai perilliset. Laatu ei välttämättä ole sitä mitä haluat ja toivot.

    suorittava porras suorittava porras

    Visakallon linjoilla. Äitini muutti lähes satavuotiaana kiinteän omaisuutensa rahaksi ,jakoi siitä sopivaksi katsomansa määrän pois ja siirtyi palvelutaloon ja viimeiseksi tehostetun palvelun puolelle.

    Oli tyytyväinen elämäänsä loppuun asti ja siirryttyään yli satavuotiaana tuonpuoleiseen ,kiinteä omaisuus mahtui kahteen muovipussiin ja rahat riittivät hautauskuluihin. Oli suunnitellut asiat ennakkoon ,vaikka järki toimi terävästi viimeiseen päivään asti.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kyllä palvelutaloon muuttaessa pitää olla paperilla ainakin tyhjätasku. Hoitomaksu  50-60 000 € vuodessa, jolloin ei tavallisen eläke piisaa. Jos omistat vaikka metsää, niin sen vuotuinen tuotto laskutetaan hoidokilta. Samoin muut tulot, asunto vuokratulot ym. Omaisuudestaan luopuneen eläkkeen ja hoitomaksun erotuksen taasen yhteiskunta kustantaa. Itse maksavia ei montaa prosenttia ainakaan maaseudulla ole ollut tähän asti.

    Apli

    Visa on ihan oikeassa, omakohtaista kokemusta alkaa täällä olla oman isän kautta..

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 34)