Keskustelut Metsänomistus metsäänkö menee suunnitelmat?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)
  • metsäänkö menee suunnitelmat?

    Ihmetyttää kun Metsäkeskuksen metsään.fi palvelussa on osin erilaiset kuviotiedot ja hoitosuositukset kuin Metsänhoitoyhdistyksen Metsäsuunnitelmassa. Kumpaako uskoa? Tiedän että metsään.fi ei ole mikään metsäsuunnitelma, mutta odottaisin että näissä olisi yhtäläisyyksiä enemmän.

  • Visakallo Visakallo

    Välttämättä ei kannata uskoa aivan sellaisenaan kumpaakaan. Kuinka tuore se mhy:n suunnitelma on? Jos se on tehty äskettäin, uskoisin enemmän sitä, sillä metsaan.fi -tiedot saattavat heittää enemmän. Omat tietoni erovat noin kolmasosassa kuvioita ja kuviojakokin on palkonkin erilainen. Tämä johtuu siitä, että lähtötiedot kerätään vähän eri tavalla ja eri aikoina.

    Naarasteeri

    Olen teettänyt vuosi sitten uuden metsäsuunnitelman, teetin suurella suomalaisella puutavarayhtiöllä. Tämän suunnitelman tekijä kävi metsässäni paikan päällä joten lienee tarkempi kuin Metsäkeskuksen, joka heittää enemmän, ehkä siksi että laserkeilaavat alueet. Luullakseni laserkeilaus heittää helpoimmin nuorten metsien osalta.

    Vertaan näitä kahta suunnitelmaa toisiinsa  kun mietin tehtäviä toimenpiteitä. Yhtiön suunnittelija näki Metsäkeskuksen suunnitelman mutta Metsäkeskus ei näe yhtiön tekemää suunnitelmaa. Minusta on hyvä että on kaksi eri näkemystä asiasta,  oma mielipiteeni vielä kolmantena. Kuviot ja niiden numerointi tuottavat vähän päänvaivaa, koska erilaisethan ne ovat, mutta kyllä siihen tottuu.

    Timppa

    Siirrä se Yhtiön suunnitelma Metsään.fi:hin, koska se on tarkempi.  Sen perusteella voit sitten tehdä metsänkäyttöilmoituksia ym siellä Metsään.fi:ssä.

    Siirsin meidän uuden myös Yhtiön tekemän sinne.  En kyllä enää muista miten se tapahtui.  Kaipa ne tekijät tietävät.  Annettiin MHY:lle valtuutus käyttää.  Kun sovitaan jostain toimenpiteistä, niin asiointi on helppoa.

    Metsään.fi laserkeilatulla suunnitelmalla on lähinnä viihdearvo.

    pikkutukki

    Timpalla asiaa .  Maastossa tarkkaan tehty siirretään metsään.fi palveluun .

    wanhajätkä

    Suunnitelmia on tsan yhtä monenlaisia kuin on tekijöitäkin. Varmasti pienehkön, alle 50 ha palstat tulee jokseenkin hyvin arvioitua maastotyönä. Siihen suunnittelijan sinni riittää vielä

    Pohjanoteeraus oli Otsolta tilaamani suunnitelma yli 500 ha palstalle. Kaksi pimeimmän talven maastopäivää riitti, kelkkailla muutamasta kohti halki palstojen. Loput toimistotyönä perustuen mihin lie. Perustiedot ja kehitysluokatkin päin persettä. Laserkeilattu metsään. fi on tässä tapauksessa tarkempi ja kuitenkin suuntaa-antava.

    Akuankkakin on uskottavampaa luettavaa kuin tuo vessapaperi. Muhkean ha- määrän perustuvan laskun kyllä osasivat kirjoittaa.

    Nyt on kuitenkin menty Mhy: n kanssa kaikki kuviot läpi ositusta varten. Vaati tuo palsta viikon pitkät maastopäivät. Olin itse mukana ja kaikilla kuvioilla käytiin. Se lienee nyt ajan tasalla ja niin tosi kun vaan voi olla. Tuleehan metsätaitokilpailuissakin pieniä eroja…silti lähellä totuutta.

     

    Jos ka kun teetän seuraavan suunnitelman… arviohan se on… Tukkeudun ehdottomasti mukaan maastopäiviin. Maksaahan se kunnolla tehtynä mutta samalla mahtavaa vaihtaa mielipiteitä ja oppia!

    Tilaa keltä tilaat ni tahtoopas se olla suurinpiirtein tehtyä työtä.

    Enhän minäkään täydellinen oo ku multa puuttuu heikkoudet!

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Paikkapaikoin metsään .fi keilaukset alkavat olla liki kymmenen vuotta vanhoja,jolloin tarkuuskaan ei ole kummoinen.Uusintakeilaukset alkavat lähivuosina,jolloin päivittyy jälleen .Itse olen nykyisin pärjäillyt ilman uusia metsätaloussuunitelmia,mutta se edellyttää kyllä jonkin sortin tietämystä metsistään.

    Timppa

    Meillä kyllä Yhtiön alihankkijanas toiminut yrittäjä teki aivan hämmästyttävän perusteellista työtä.  Kaikki pienetkin luontokohteet oli löydetty.  Muutaman kerran tapasinkin kaverin töissään ja pystyin seuraamaan työn etenemistä.

     

    mehtäsika

    Olen aina pitänyt metsäsuunnitelmia lapsellisena  touhuna, kyllä kai jokainen joka vähänkin ymmärtää metsän päälle tietää koska sitä pitää hakata.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    On se ihan hyödyllistä tietää paljonko metsässä on puuta, kasvua ja hakkuumahdollisuuksia.

    jees h-valta

    Samaa mieltä A.Jalkasen kaas, ei tuo aivan turhake ole vaikka sillä on myös kielteiset vaikutuksensa. Ainakin niiltä osin kun tiedot ovat aika paljon jo vanhentuneet ja osto käyttää vanhaa tietoa eikä vaivaa päätään että lähtisi maastoon katsomaan. Otetaan sieltä Metsään.fi:n helpot tiedot ja tarjotaan vain ne. Esim. tuo Pohjois-Satakunnan palsta paikoin huutaa harvennusta mutta ei pidetä kiirettä tarjota kun vanhoissa tiedoissa ei ole toimenpiteitä mainittu. Mutta jospa tuo puunkäyttö lisääntyisi että se helppo nakki unohdetaan ja oikeasti aletaan käydä maastossa ja tarjota tarpeen mukaan.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 12)