Keskustelut Metsänomistus Metsähallituksen hakkuut vähenevät metsänmyynnin takia

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Metsähallituksen hakkuut vähenevät metsänmyynnin takia

    Metsähallitus joutuu myymään omaisuuttaan entisen Oulun läänin alueella useita tuhansia hehtaareja. Kainuussa valtion omistamaa metsää on myynnissä 1000-2000 hehtaaria, Pohjois-Pohjanmaalla saman verran.

    Metsähallitus joutuu muuttamaan rahaksi omaisuuttaan valtion taloudellisesta tilanteesta johtuen. Metsämaan myynti säteilee hakkuisiin ja niitä joudutaan vähentämään, mikäli myynti kestää pitkään, kertoo Metsähallituksen Kainuun aluejohtaja Arto Tolonen.

    – Olemme pyrkineet myymään kohteita, jotka mahdollisimman vähän vaikuttaisi meidän hakkuisiin. Myyntimäärä ovat kuitenkin paisumassa niin isoiksi, että käytännössä myydään isojakin alueita, satojen hehtaarien alueita. Jos myynti jatkuu näin voimakkaana kovin monta vuotta, niin se vaikuttaa meidän hakkuisiin.

    Metsämaan lisäksi Kainuussa harkitaan myös toimistorakennusten ja muutaman metsäkämpän myyntiä. Huonokuntoisimmat metsäkämpät puretaan pois. Valtion maan pinta-alan vähetessä myös vapaa metsästys vähenee.
    Lue myös
    Valtio muuttaa metsiä rahaksi – ”Hyvin lypsävää lehmää ei kannattaisi tappaa”
    Yle Kainuu

  • Kurki

    Myös UPM myy metsiään Kainuussa nytkin myynnissä 100 kpl ja Pohjois-Pohjanmaalla 25 kpl.
    Kun UPM aloitteli myyntejä, ostin pari metsäpalstaa UPM:ltä Kainuusta vuonna 2010.
    Juuri nyt UPM palstat ovat liian suuria minun kukkarolle ja pienemmät vähän ylihintaisia.
    Hyvä vain, että myyjiä tulee lisää.
    Ehkäpä hintatasokin laskee.

    koskela

    Kun ei saada aikaan metsähallituslakia eikä metsätalous osakeyhtiötä niin Metsähallituksen rahaksi muuttaminen jatkuu ensin hyvillä markkinahakkuilla ja yli sadan miljoonan vuotuisella voitolla valtion kassaan ja toiseksi valtion metsiä myydään ja kolmanneksi kun ei tule yhtiötä niin metsätalousmaan siirtäminen suojeluun jatkuu hivuttamalla esim. suojelulalueiden kytkeytyneisyydellä toisiinsa.

Esillä 2 vastausta, 1 - 2 (kaikkiaan 2)