Keskustelut Metsänomistus Metsäkäynti

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)
  • Metsäkäynti

    Kävin muutama päivä sitten metsäpalstallani  taimikoita ym. tarkistamassa talven jälkeen. Rajanaapuri oli avannut hänen osaltaan peltoon rajoittuvan rajaojan, ojamaat ja risut oli luotu minun puolelle kasoihin metsään. Mitään ei ole sovittu tai lupaa kysytty. Eihän tässä olisikaan mitään jos maakasat olisi levitetty metsäpohjaan. Mitä tässä tulisi tehdä asialle? Onko kokemuksia?

  • jees h-valta

    Taitaa jäädä pudottamatta haulikolla. Jos nyt et aivan muutaman metrin päähän piippua pöntöstä saa. Kyllä siihen pönttöön haulin reikiä tulee aivan siun maun mukkaan mutta pönttö tuskin siitä paljon hätkähtää. Jos se hiukankin on kiinni laitettu.

    jees h-valta

    Kyllä minä ainakin siedän metsiini pönttöjä kunhan niitä ei millään rautaisella kiinnitetä elävään puuhun. Nytkin on yhteen käkkärämäntyyn ilmestynyt kauhean kokoinen vesivanerista tehty ja asianmukaisesti oksasta roikotettu pönttö. Olisko jotkut pöllölajit ripustajan mielessä.

    Kurki

    Jos naapuri ei osallistu ojakustannuksiin, olen ojan kaivanut tai kaivattanut omalle puolelle 4..5m etäisyydelle rajasta. Näin hyöty ojan molemmista reunoista, joka on paras kasvupaikka, jää itselle ja tulevissa hakkuissa hakkuukone yltää vielä ojan toisellekin puolelle.

    Visakallo Visakallo

    Kävin yhdellä kuivanmaan mökillä remonttihommissa.Ihmettelin, kun keskelle pihaa oli ilmestynyt hirvenpaskat, ja pihapihlaja oli hangattu kuorettomaksi. Asukkaat olivat aikaisemmin myös kertoneet hirvien vierailuista aivan pihapiirissä. Kiersin tänään tontin ympäri todetakseni, että hirvenpaskaa oli joka puolella niin että jalkaa livetti. Syykin selvisi: Nuolukivi oli laitettu rajan lähelle naapurin puolelle vain 70 metrin päähän mökin seinästä!

    mehtäukko

    Jees kun epäili ettei pönttö haulikolla putoa (putoaa taatusti), niin ammuhan siihen kiveen haulikolla täyteisellä…

    akkli

    Tilanrajojen kunnioitus puuttuu nykyihmisiltä,olkoon maa-aines laitto ojituksessa,puutavaran metsäkuljetus tai kesämökkiläisten rojujen lastaaminen naapurinpuolelle tuntuu kuuluvan heidän oikeuksiin.

    Juppe

    akkli, kiitos. Tätä avauksellani halusin kuulla! Kävimme rajanaapuri n kanssa paikanpäällä ihmettelemässä, kerroin että olisin ottanut osaa kustannuksiin ja maan pois kuljettamiseen jos olisin tiennyt. Nyt sieltä oli vielä kaivettu rajapyykki pois. Kyllä sopimalla ja toiset osapuolet tiedottamalla asiat hoituu paremmin!

    Metsuri motokuski

    Tehän hoiditte asian hienosti niin kuin pitää. Normaalistihan noissa laitetaan hirveä rähinä päälle ja vihanpito jatkuu sukupolvesta toiseen. Sehän Suomessa on tapana.

    Koivunkaataja2

    Minulla oli mennäsyksyllä lähes käänteinen tapaus, nimittäin halusin perata umpeenmenneen rajaojan metsän jpellon väliltä.Soitin metsänomistajalle ja hän oli aluksi vastaan kun oja tulee kumminkin liian suuri.Aikamma juteltuamme hän myöntyi kohtuulisen kokoiseen ojaan ja rajaojaan laskevia metsäojia ei saa tukkia ja pyörtänössä olevat koivunräipät piti nostaa mättäissä metsään.Hänen metsänsä oli hakattu kaksi vuotta aiemmin aukoksi ja sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

     

    Visakallo Visakallo

    Heh, olipa siinä naapurilla pyyntö! Aika harvinaista on, että rajalla oleva oja hyödyttäisi ainostaan toista osapuolta. Saatetaan olla hyvinkin nihkeitä rajalle kaivettavasta- tai perattavasta ohjasta, vaikka naapuri maksaisi koko lystin, mutta kun työ on tehty, niin jonkun ajan kuluttua naapurin puolellekin ilmestyy rajaojaan laskevia uusia tai perattuja ojia!

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 21)