Keskustelut Metsänomistus Metsälaki riittää metsäisille yleiskaava-alueille

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)
  • Metsälaki riittää metsäisille yleiskaava-alueille

    Eli otsikon mukainen uutinen oli Metsäuutisissa. Ja olen kyllä täysin samaa mieltä. Yleiskaava-alueen lupamenettely metsätalouden toimenpiteissä on rahastusta ja turhaa ajanhukkaa byrokratioineen.

    Kunta tai kaupunki ilmoittaa (ainaakin jossain päin) metsänhakkuista kaava-alueella olevan hakkuutyömaan naapureille. Eli tämähän saattaa olla ihan hyvä menettely, mutta mielestäni ei mitenkään välttämätön.

    Itse olen hankintahakkuun yleiskaava-alueelta tehnyt ilman mitään ilmoituksia, oli merkitty kaavaan että on metsätalous aluetta ja harvennushakkuu miellytti myös hakkuutyömaan vieressä asuvaaa isäntää. Jäi paperityöt vähemmälle ja kun harvennuksesta puhuttiin naamakkain, jäi naapurilekin parempi kuva hommasta, kuin jos olisi tullut vain postia kaupungilta. Eikä tuosta jälkeenpäin mitään ole kuulunut. En kehoita vastaaavaan toimintaan, mutta toivottavasti tämän tyyliseen ratkaisumalliin päädytään ja tuo lupamenettely jää historiaan.

  • jees h-valta

    Juuri noin ja tuohon juuri törmäsimme mökkimaailmoissa kaakkois-suomessa. Maisemaluvan haku oli viivästyttänyt metsätilan hakkuita jo useita vuosia ja nyt sitten kun olimme uusia mökkiläisiä siellä oli vasta päästy toteutusmalliin. Soitinkin paikalliselle mhy:lle että ei ainakaan meistä ole kiinni että antaa paukkua vaan ja mahdollisimman harvaksi. Yksi pääkaupunkiseudun naapurimökkiläinen ei lainkaan voinut käsittää että rannan läheisyydessäkin voidaan hakkuita tehdä jopa kaava-alueella. Nyt onkin mukava nähdä kaverin naama kun senkin mökin tontin ympäryspuusto on kuulemma lähtenyt lähes kaikki.
    Itse tosiaan vielä painotimme isojen puiden poistoa mökkitonttien läheltä jo varjostus-ja turvallisuussyistäkin. Kun tuollainen satavuotinen kuusenrohjo kaatuu mökin päälle on aika selvää jälkeä tiedossa.

    n-merkki n-merkki

    Harjavallan ilkimys :
    ” Nyt onkin mukava nähdä kaverin naama kun senkin mökin tontin ympäryspuusto on kuulemma lähtenyt lähes kaikki.”

    Oletpa inhottava ihminen !!!

    jees h-valta

    Kiitos n-merkki imartelevaa, perin imartelevaa. Tuohon juuri pitää pyrkiä. Olen siis onnistunut!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vaikka laki ei siihen velvoitakaan, naapurisovun nimissä kannattaisi ranta-alueella mökkiläisille kertoa tulevista hakkuista ja kysyä toiveita toteutuksen suhteen. Osa ei halua mitään muutoksia maisemaan, osa saattaa haluta juurikin suurten puiden poistoa (yläharvennusta) myrskytuhoriskin takia. Osa taas saattaa olla kiinnostunut korvaamaan maanomistajalle maiseman säilyttämisestä (MTK:n sopimusmalli luonnonarvokaupalle) tai jopa haluta lunastaa lisämaata.

    jees h-valta

    Sano nyt A.J. rehellisesti kuinka paljon ”naapurisopu” merkkaa metsänomistajalle jolla maita ympärillä kymmeniä hehtaareja ja mökkiläisellä 0,3ha:a?
    Eikö ole aivan yks hailee mitä ajattelee. Olisi pyrkinyt sitten vaikuttamaan asiaan. Siellä kyllä tehtiin heti alkuun kysely aiheesta ja olisi saanut varmasti vaikka ostaa pystyyn puut ja sen riiskan ehkä maatakin kaavatonttien välistä. Minä soitin ja esitin toiveen kaikkien isojen puiden poistosta. Samalla puhuin jo omankin tontin puuston myyntimahdollisuudesta hankintana.
    Aloite tuossa kohtaa mielestäni nimenomaan kuuluu pienpalstalaiselle eli mökkiläiselle. Turha niitä sitten jälestäpäin on kiukutella.

    Timppa

    Metsänkäyttörajoituksia tulee myös muidenkin kaavasuunnitelmien kautta. Vanhempieni perikunnan maille ilmestyi johonkin seutukaavaluonnokseen määräys, että jotkut kuusikkoiset moreenikumpareet ovat niin tärkeitä, että metsänkäsittelyyn niillä tarvitaan maisematyölupa. No, se metsä on sen jälkeen ollut jo vähän aikaa lautoina maailmalla. Kumpareiden jättäminen olisi meillekin kelvannut.

    Määräys on kyllä aika omituinen, sillä Suomihan on moreenimäkiä täynnä. Eikä paikalla ole muutenkaan mitään maisemallista arvoa. Ja ovathan ne kumpareet ennenkin olleet puuttomia. Siis kaskimaita.

    Kun toistamiseen huomautettiin hakkuuta koskevan määräyksen haitallisuudesta, niin tuli vastaukseksi taas sama ”lätinä”. Eivät olleet käyneet katsomassa sitä, että metsä olikin pienentynyt. Pitääköhän perkuuseen hakea aikanaan maisematyölupa.

    Sinänsä se kaavoittajan toiminta oli muutenkin käsittämätöntä. Ehdotti nimittäin niiden tärkeinä pitämiensä kumpareiden yli tietä, mutta meille vastaavasti kuusien hakkuuseen rajoituksia.

    Kannattaa olla kaikkien kaavojen suhteen tarkkana, ettei tule yllätyksiä. Se on ikävää, että, jos joku virkamies saa päähänsä kuinka tyhmän idean tahansa, niin sen oikaiseminen on useimmiten täysin mahdotonta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Juuri näin, että tonttihakkuut kannattaa tehdä samalla kuin ympäristön harvennukset ja tontinomistajan pitäisi olla aktiivinen saatuaan tiedon hakkuista. Mutta: moni kaupunkilainen on tietämätön metsänhoidosta eikä tiedä mikä on mahdollista, ellei joku esitä vaihtoehtoja.

    Palstamato Palstamato

    Poikkeaako rantakaava yleiskaavasta tässä asiassa? Mökkini alueella on rantakaava. Mökistä mantereelle päin on hakkuita ilmaantunut, eikä niistä ole ilmoiteltu. En ole tosin kaivannutkaan ilmoituksia, normaalia metsää se on.

    Timppa

    Tuohon Palstamadon kysymykseen vastaisin, ettei ole yleispätevää vastausta. Pitää lukea kaavamerkinnät.

    Eräässä rantakaavassa ei ole tonteille mitään rajoituksia. Sen sijaan yhtä järveen laskevaa rinnettä ei saa hakata aukoksi.

    Toisessa tapauksessa on kyse oikeusvaikutteisesta osayleiskaavasta, johon sisältyy rantatontteja. Niidenkään osalla ei ole mitään rajoituksia. Sen sijaan tontteihin kuulumatonta ranta-aluetta on käsiteltävä Tapion ohjeiden mukaan. Ne ovat kyllä aika tulkinnanvaraiset. Ohjeisiin sisältyy mm kohta, joka oikeuttaa avaamaan näköyhteyden vesistöön.

    Hyöteikkö Hyöteikkö

    Tämä menee nyt vähän ohi tuon yleiskaavan. Mutta jos hankitte mökkitontin muualta kuin kaava-alueelta tai myytte maat oman mökkinne ympäriltä, niin kannattaa ostaa/jättää tonttialueeksi enemmän kuin 0,3 ha.Tein aikoinaan tila-arvioita ja rajasin lähes poikkeuksetta tilanteesta hieman riippuen omistajalle jääneen tontin alueeksi noin hehtaarin.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)