Keskustelut Harrastukset Metsälehden keskustelupalsta – RIP

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)
  • Metsälehden keskustelupalsta – RIP

    Niin vain kävi että metsälehden palsta kuoli viimeisimpään uudistukseen. Ennen niin virkeä palsta monipuolisten kirjoitusten kera, nyt kituu muutamien kirjoittajien varassa. Syksy tuskin tuo muutosta. Toivottavasti metsästä kiinnostuneille löytyy uusi foorumi jostain muualta. Ehdotuksia? Sana vapaa….

  • näre

    Aloittaja on harvinaisen oikeassa. Tunnelma palstalla on kuin kepun tupa-illoissa ennen vanhaan. Kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi asiaan kuin asiaan, eikä oikeaa railakasta keskustelua näy enää syntyvän mistään aiheesta. Mhy on saanut olla rauhassa kolossaan, muistaako sitäkään enää kukaan. Pikkuhiljaa homehtuu tämä palsta kuten vanhaltapiialta se yksi paikka.

    Aukusti

    Lukijoita palstalla näyttää olevan, mutta kirjoittajia mielestäni on vähänlaisesti.

    Itselläni, vaikka vanha eläkeläisvaari olenkin, on näin kesäiseen aikaan niin paljon kaikenlaista puuhaa, ettei kirjoittelulle jää paljoa aikaa.

    Talvella menoja on vähemmän. Ehkäpä silloin on aikaa talonlämmityksen lisäksi istua useammin tähän koneen ääreen naputtelemaan.

    Suden jälki

    Tarkoitus hyvä, tulos nolla.
    Menihän se persiilleen ja olisi ollut mahdollista paras metsätieteesiin perustuva kansa.

    jees h-valta

    Jos vaan aletaan sopeutua ja kirjoitella.
    Sitähän tässä on vartoiltu että alkaisi haluja kommunikaatioon löytymään.
    Erityisesti kaipaisin ”alan fiskaaleja” peliin. Kauhiasti on kirjauduttu ja ollaan hiljaa kuin pieru sukanlahkeessa.
    Luulisi edes kritiikin saavan niskakarvat sen verran pystyyn että palautehaluja alkaisi löytyä.

    hemputtaja

    Taas toimii kone ja tekstiä on muokattu oikeemmaksi.

    Nappasin Mac:stäni ja Safarista tuon Javan ja java scriptin päältä. JavaScriptin jälkeen katosi yhtä sun toista.

    Näiden ketjujen alareunan sivunvaihdot mm. lakkasivat toimimasta. Näkyvät olevan javasciptillä tehtyjä. Lakkasi sitä toimimasta muillakin sivustoilla yhtä ja toista.

    Nyt on javascript taas päällä.

    Javan esto ei vissin olisi pahemmin haitannut.

    Ketjun otsikkoon viitaten, uudistuksen alussa oli paljon parannusehdotuksia ja virheilmoituksia. Eipä ole muuttunut joustavammaksi. Voimme siitä siitä päätellä, että taitaa keskustelupalsta olla turhanaikainen sivurasite.

    6tukki

    Palsta on jotenkin hengetön ja flegmaattinen. Onkos se nyt kumma, jos 857:stä palstalle kirjautuneesta vain 30-40 osallistuu aktiivisesti keskusteluun. Väitänpä, että jos 10 eniten kirjoittavaa pitäisi kuukauden tauon, saisi palstan haudata saman tein.

    Kerroin jo palstan uudistusvaiheessa Arvopaperilehden suositusta keskustelupalstasta (AP areena), joka lehden omasta halusta uudistettiin. Aiemmin 500 – 1000 keskustelijaa/päivä on nyt uudistuksen jälkeen muuttunut 1-2 kirjoitukseksi parhaina päivinä (nekin pilailumielessä) ja väliin menee päiväkausia, ettei sivulle kirjoiteta mitään.

    On pakko kysyä Metsälehdeltä, oletteko saavuttaneet palstan uudistuksella tavoitteenne ja mitkähän ne oikein olivat? Palstan suosionlasku ei ainakaan näytä huolestuttavan…

    paskolammi paskolammi

    Niin. Mitkähän olivat uudistuksen tavoitteet? Vanhat keskustelu/tieto-varastotkin kadotettiin:( Eikä sitä edes tiedä kenen päätä vaatisi vadille.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Vanhan palstan pahimmat häiriköt eivät uskalla kirjautua; saati osallistua keskusteluun.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Vanhan palstan goethe, parpipenttoni, sentään viimein suvaitsi kirjautua.

    jees h-valta

    Metsätalouden alkanut vilkkain vuodenaika on hiljentänyt Metsälehden keskustelupalstan aavemaiseen kadotukseen.
    Kun vartosin juuri päinvastaista ja taisi lehdenkin joku sellaista jossain vaiheessa uumoilla. Metsään meni. Mutta menköön.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)