Keskustelut Metsänhoito Metsälehmus

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Metsälehmus

    Kuinkahan yleinen se metsälehmus todellisuudessa on Suomen metsissä?

    Montakohan runkoa niitä on, montako esiintymispaikkaa todellisuudessa on?

    Tunnistavatko motomiehet metsälehmuksen traktorin kopista? Varsinkin energiapuu hakkuissa.  Poistuihin paikkakunnan ainoa aito kelo joka oli satoja vuosia vanha ja aidosti ns tervastunut energiapuu kuitupuu hakkuussa.

    Tunnistaako raivaustyötä tekevät metsälehmuksen?

    Epäilen vahvasti.

    Harmiton puu kiva lisä metsässä liikkujan iloksi olisi mielestäni.

  • Timppa

    Minä olen ainakin tunnistanut ja jättänyt perkuussa.  Meillä päin on luonnonsuojelualueella Keski-Suomessa oikein metsälehmuslehto.  Muuten on joku yksittäinen puu.  Talvella hakkuussa saattaa olla vaikea erottaa.  Eiköhän nykyajan motokuskit kuitenkin yleensä tunnista. normaaleissa hakkuissa.

    Energiapuuhakkuita meillä ei tehdä, joten  siihen en osaa ottaa kantaa

    Puuki

    Nykyään on yhtiöillä monimuotoisuuskoulutusta työntekijöilleen, että eiköhän tekijät ne tunnista puulajitkin jo melko hyvin. Lehtipuut ainakin lehden aikaan.    Joskus melko kauan sitten ei metsuri tunnistanut erikoispuuta, kun kaatoi kilpikaarnakuusenkin harvennushakkuussa muiden kuusien mukana nurin. Nykyään varmaan motokuski osaisi jättää säästöpuuksi.

    Tomperi

    Puuki. Saattaahan ne kouluttaa kyllä mutta näitten kouluttajaorganisaatioiden alihankkijoilta ja niiden työntekijköiltä ei edellytetä minkäänlaista osaamista tai koulutusta, työnjäljestä ja työotteista päätellen. Vahvat omakohtaiset havainnot.

    r.ritva

    Metsälehmusta tapaa silloin tällöin.Lähi alueen hakkuissa motomies ymmärsi mitä piti jättää.Oli käsittääkseni ollut asiasta kurssituksessa.Myös luontokohteet tunnisti ja jätti tietysti.Oli itse yrittäjä sekä pitkän ajan kokemusta.

    Nyt näytti samoille alueille tammea ilmestyneen.Vaikuttaa,että lisääntymässä pikkutaimia.

    Metsuri motokuski

    Metsäkoneen kuljettajat suorittavat luonnonhoitotutkinnon. Siihen kuuluu myös kasvi ja puulajituntemus. Lähinnä lehdon kasvit ovat etusijalla. Kesällä kun lehti on puussa lehmuksen erottaa hyvin. Talviaikaan sen voi helposti sekoittaa raitaan. Yleensä kun metsälehmuksen tapaa puun kokoisena niin se kuuluu jo säästettäviin puulajeihin niin kuin raidat,tervalepät, jalavat, saarnit ja jne. Mikäli metsässä lehmuksen näkee niin ei olisi pahitteeksi merkata puu suojele/säästä- kuitunauhalla.

    Scientist

    Metsälehmuksen tunnistaa talvella melko hyvin oksien muodosta. Kasvavat vähän alaspäin. Jos metsälehmuksen kaataa, se yleensä uusiutuu juurivesoista.

    Puuki

    Merkkasin leimikon suojele- ja säästäpuut nauhoilla mutta jostain syystä ”paras” linnun pesäpuu oli kuitenkin  kaadettu. Iso kolomänty jossa useita pesäkoloja oli tikan tekeminä valmiina.   Lahopuupinossa oli pesäpuu. Ehkä orava oli vienyt merkkausnauhan pesätarvikkeeksi tai joitain muuta sattui.

    Metsälehmuksia kasvaa täällä vain istutettuina.  Harvinaisemmat puulajit häviää usein syystä tai toisesta metsästä, jos ei muuten niin j́oku varastaa ”parempaan” käyttöön.

    Mardy

    Juuri katsoin tässä rannan ja mökkien lähelle tehtyä aukkoa, jossa ei hehtaarin aukkoon oltu mitään isompaa jätetty pystyyn. Pystyyn kuivuneet järeät kuuset ja muutama iso haapa oli energiapuukasassa mhy- merkillä. Omistaja toki päättää, mutta onko nykyään tapana kuoria aukolta kaikki energiapuuksikin kelpaava vai jätetäänkö noita järeitä runkoja pystyyn tai edes maahan?

    Metsuri motokuski

    Sertifikaati antaa myös mahdollisuuden jättää säästöpuut toiseen aukkoon jos kauppa on tehty samaan aikaan.

    A.Jalkanen

    Riippumatta mitä serti sanoo, ei pitäisi korjata järeää haapaa eikä kuivasia energiapuuksi vaan jättää ne.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)