Keskustelut Tekniikka Metsänomistajien uudet – paremmat turvavarusteet…

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 72)
  • Metsänomistajien uudet – paremmat turvavarusteet…

    Merkitty: 

    Turvavarustelun alkuaikoina saatiin aikaan Maaseututyöväen liiton ja työnantajien välillä sopimus turvavarusteiden hankintakustannuksien jakamisesta.

    Sopimus sai lempinimen ”Rättisopimus” ja siinä alkuvaiheessa metsureille jäi maksettavaksi 30 % pukujen ja saappaiden ym hinnasta työnantajan maksaessa loput.

    Sopimuksen seurauksena voi sanoa syntyneen tilanteen, jossa rivakkaliikkeiset sahakauppiaat ”saivat luvan painaa rahaa”.  Varusteiden hinnat nousivat selvästi, vaikka laatu pysyi suhteellisen heikkona.

    Vielä nytkin on pukujen ym hinnoissa rutkasti ilmaa, mutta myös metsureiden määrä on romahtanut, joten rättibisnes ei ole niin hyvää kuin aiemmin.

    Nykyään näyttää olevan tärkeää, että yllä on merkkituotteet ja logo näkyy selvästi ja kauas.

    Itselläni on tärkeintä ollut esim housujen keveys, lahkeiden sopivuus ja pituus ennen värisävyjen ja leikkauksen näyttävyyttä. Saumojen neulomiseen käytetty tekniikka ja lanka on näköjään jo ratkaistu.

  • Jätkä

    Kengänkuivaimet! Joko puhaltimella tai ne kapulat sähköjohdon päässä.

    Märkiä saappaita ei pistä aamulla jalkaansa edes ”isä-tappaja”.

    Kusetko housuihisi, vai onko lahkeet saapasvarsien sisäpuolella?

    petep

    Lahkeet on saappaiden päällä. Ja kengät ovat sisältä märät oli keli mikä tahansa. Onneksi olen niin amatööri että en mene peräkkäisinä päivinä kuin tosi harvoin niin ehtii kamppeet kuivua ja voimat palautua. Niin ja pitää käydä välillä töissäkin .

    Jätkä

    IKH:lla on myös Patron-merkillä metsurien pukuja. On takkia 99 € ja  housuja 99 €.

    On saapasta, kypärää ja turvahanskaa ja ainakin meidän liikkeessä on Echoa ja hieman muitakin M- sahoja.

    En ole kokeillut pukuja, hanskoja kyllä.

    ola

    Yks juttu joka näissä vähän vieraan merkin turvavarusteissa aina askarruttaa, on se että onko ne asianmukaisesti testattu. Olettaa voi, että huskun ja tilhin kamppeet on, useastakin syystä. Samoin oregonin lukisin tähän kastiin myös. Vaikka elellään vuotta 2017, niin en pidä itsestään selvyytenä että kaupassa myytävä tavara olisi aina sitä mitä luvataan. Siinä vielä yksi perustelu miksi merkkituotteita tässä sarjassa itse suosin.

    Haixin protector pro tai huskun sympatex kenkä on vaihtoehdoista jäljellä. Haix on tilattava kotiin sovitusta varten, huskut löytyy naapurikylältä. Saas kattoo kuin käy.

    Nimetön

    Muutama sivu takapäin oli essonbaarin miesten juttuja turvakengistä.

    Turvaasuna mulla nyt uittokalusteen Robur takki ja housut ja koko sattu heti oikea kun otin ohjeen mukaan numeroa normaalia isommat. Kovasti oon ollut asuun tyytyväinen vaikka hohtavaaväriä on reilusti niin on niin tekstiili metsurin olo, mutta jospa mehtämiehet ei ammu jäniksenä.

    Kaupat turvaasusta tein MG verkkokaupassa ja maksu hoitu bonuksia tuhlaamalla, heti kuin Jeese…

    Jätkä

    Tuskin Isojoen konehalli edustaa jotain epämääräistä tuotetta, onhan Patron työasuissa hyvinkin vahva tuotemerkki, jolla on monipuolisesti eri työlajeihin suunniteltuja varusteita. Takkia myyvät 99 ja housuilla sama hinta.

    Myymälöitä lienee ympäri valtakunnan.

    En ole niitä testaillut, ainoastaan turvahanskoja olen käyttänyt viime aikoina.

    petep

    Törmäsin tapaukseen joka  oli saanut omien puheiden mukaan neljä sormea sahalla poikki.  Kaasu oli ollut pohjassa ja sitten oli koitettu kaataa puuta ja olikin itse kaatunut sahan kanssa.  Tiedä sitten totuutta mutta sormet oli poikki.

    rame

    Kahdet normi metsurisaapaat ja avohaalarit, saavat kuivahtaa tarpeeksi kauan etenkin näillä keleillä kun tulee mentyä metsään vain joka toinen päivä kun lunta puolisen metriä.

    Yritys on hakea metsästä terveyttä eikä sairautta, ja toiminta kaukana ammattimaisuudesta.

    AMMATTIMIES AMMATTIMIES

    MINULAN ON OLTUT HAKUILA,KUMI METURIN SAAPAS ON,KA1KEN PARAIN KUN.ON HYVÄ KA1KENLA KELILÄ E1,SOPI NAHKAN KENKÄ URAKA,MIEHELEN KUN.ON PITÄÄ LÄHTIÄ METÄÄN,KA1KILA KELILÄ PITÄÄ VETEN SEKÄN KOSTEUTEN.HYVIN ON SAAPAS KUIVUU,LÖPÖ KAMINAN KYLKESÄ SEKÄN TYÖ,KANPEET LÖPÖ KAMINAN PÄÄLÄN KUN,KORTEERIKIN MYÖSKIN LÄNPIÄÄKIN.NAHKAN KENKÄ ON SUNTUNTAI,SAHURIETEN KENKÄ KUN.LÄHTETÄÄN METÄÄN VAINKIN AURINKON,PA1STEELAN SITÄ LINTUN LAULUJA,KUUNTELEMAN.

    ola

    Siksi siis nahkakenkä.

    Isojoen Konehalliin mulla ei ole luottamusta yhtään sen enempää kuin honkkarin markettiin. Kauppaa noissa kioskeissa tehdään, eikä mitään tuotekehitystä tai -tarkastusta. Halvalla ostetaan ja kalliilla myydään. En ihmetttelisi jos ikh:n housuissa kate olisi suurempi kuin merkkiliikkeen myymissä sahan valmistajan housuissa.

    Toimii, myös kääntäen, eli ihan sama tarkoitus noilla merkkiliikkeillä ja -varusteilla on; rahat pois hölmöiltä.

    Niillä nyt vaan sattuu olemaan suuremmat intressit laaduntarkkailussa ja laadun tuottamisessa.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 72)