Keskustelut Metsänomistus Metsästysmoraali

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 25)
  • Metsästysmoraali

    Metsästyksessä on nyt ramboilu päässyt vallalle. Eräs ns. metsästäjä kertoi, että kun lähdetään ampumaan teeriä, niin hän erikoisesti painotti; ”niitä on ammuttava niin paljon kuin ikinä ehtii”.
    Toinen pohjasakan edustaja hehkutti innoissaan: ”Nyt on taatusti viimeinen kettu tapettu meidän seuduilta!”

    Metsästys on nykyään pumppuhaulikoilla ja kiikarikivääreillä suoritettua järjetöntä tappamista. Esim. vesilinnustus ja hanhien tappaminen koillismaalla.

    Tässä lähiaikoina oli nähty talviunilta noussut karhu liikkeellä. Kun sana oli levinnyt, oli alkanut maasturit liikkua seudulla.

    Entä sitten nämä rikolliset susien lahtaajat ja myrkyttäjät? Heidät voi rinnastaa järjestäytyneiksi rikollisiksi.

  • abietis

    Jep,

    Kielletään ruutiaseet kokonaan.
    Sallitaan vain jalkajousi, pitkäjousija keihäsmetsästys.
    Koirametsästys kielletään.
    Vain kyttäys ja jäljitys ilman apuvälineitä sallittua.
    Metsäautoteillä kielletään moottoriajoneuvoilla liikkuminen.

    Rambot jää silloin sohvalle ja metsästyksestä tulee urheilua.

    6 m3

    Leeville buuaukset.

    Leevi Sytky

    Metsästys on hyvä harrastus, mutta nämä rambot ja rikolliset pilaavat kunnon metsästäjien maineen.

    Hiluxmetsuri

    Oisko noi metsästäjiä sen pari sataa tuhatta. Kai siihen joukkoon nyt ihan luonnostaan iskee joku John Rambo tai Massamurhaajakin. 99,999% taitaa olla ihan meitä tavallisia tyhjän perässä kävelijöitä.

    jees h-valta

    Abietisilla hyviä ideoita ja olen myös sen kannalla että jonkinsortin ryhtiliike ja paluu hiukan enemmän perinnetyypin metsästystapahtumaan eli erälle kuten sanotaan olisi suotavaa.
    Muuallakin kuin vartavasten rahalla järjestetyissä ja hiukan kulissimakuisissa safareissa. Sallisin kuitenkin ruutiaseetkin kuten pienitehoiset kiväärit ilman kiikaritähtäintä ja haulikot ilman mitään makasiinia ylimääräisammuksille. Kaksipiippuinen perinteisellä laukaisumekanismilla joko yhdellä tai kahdella liipasimella.
    Myös koiran käytön sallisin mutta en parkuja jos koira meneekin suden tai jonkun muun pedon muonaksi. Metsällä sattuu ja pitääkin sattua. Ollaanhan siellä myös saaliina eikä vain saalistajana. Kumma että tästäkin on vieraannuttu. Jousiaseet ilman muuta mutta ehkä ei sekaisin ruutiaseiden kanssa vaan pelkästään esim. jonkintyypin seuruemetsästystapahtumana.
    Saataisiin tavoiteltu riista paremmin pois haavakkonakin.

    mehänpoika

    Nimimerkki, ”arto”, kirjoittaa:

    ””Kyllä metsästys on jalo harrastus ja miten suomen metsien laita olisi jos ei metsästettäis hirviä. olisko karhuja liikaa jos puuttuis metsästäjät.””

    Pitäisi artollekin palauttaa mieliin aika ennen metsästäjäjärjestöjen tavoitteellista hirvikannan lisäykseen tähtäävän metsästyspolitiikan käyttöön ottoa. Ei silloin hirvistä ollut kauheasti riesaa kuten nyt. Aikaakaan siitä ei ole kulunut enempää kuin vajaa 50 vuotta.

    Sama oli tilanna karhujen ja muiden suurpetojen kanssa. Petojen ja muiden vahinkoeläinten tappamisesta maksettiin jopa tapporahaa.

    Siis kaikki liian tiheiden hirvi- ja karhukantojen aiheuttamat ongelmat ovat metsästäjäjärjestöjen aikaansaamia. Ylhäältä annettuja typeriä ohjeita on lyhytnäköisesti noudatettu liian kuuliaisesti.

    Hirvimafia on luonut omat moraalikäsityksensä. Niitä tukemaan on valjastettu muunneltua totuutta ja valheellista tiedotusta.

    Mosku

    teälähä se kärpikoirha kokovus o. Nii räksythäät ko rakit kiveliösä nuo muutamat riethat.
    moraalhin vartijat, voe riethan nahkat senthän.

    mehänpoika

    Ei toista yhteskunnalle yhtä vahingollista lakia ole läpäissyt Eduskuntakäsittelyä kuin ylhäältä ohjattu metsästysseurojen vuosittain hakemiin pyyntilupiin perustuva hirvien metsästys. Järjestelmässä metsästysseurojen anomat pyyntiluvat määräävät vuotuisten hirvikolareiden sekä niissä menehtyneiden ja loukkaantuneiden määrän.

    Leikitään ihmisten turvallisuudella. Puuttuuko koko järjestelmästä moraali?

    Pyyntiluvista luopuminen pienentäisi hirvikantaa ja palauttaisi moraalin hirvenmetsästykseen.

    6 m3

    Vai että metsästäjät ramboilevat.

    Näille juoru-ukoille jotka perustavat väitteensä kuulopuheisiin, pitäisi laittaa hame päälle.
    Kulkevat palstalta palstalle levittämässä juttujaan, kuin juoruakat vanhoissa Suomi filmeissä.

    No, itsensäpä tekevät naurun alaisiksi.

    Puun takaa

    Olen kuusmottisen kanssa samaa mieltä. Aika käsittämättömiä ovat noiden hessujen puheet.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 25)