Keskustelut Metsänomistus Metsästysoikeudet

Esillä 6 vastausta, 31 - 36 (kaikkiaan 36)
  • Metsästysoikeudet

    Moikka,

     

    Miten olette hoitaneet metsästysoikeudet? Asia on mietinnässä kun tietysti hirviä pitäisi kurissa pitää, mutta seurat vaihtelevasti tässä onnistuvat. Itse olen etäomistaja, eikä ruuhkavuosina valitettavasti ole aikaa ajella itse jahtiin, toki tuolla metsässä sitten saapi tarpeeksi ehkä töidenkin puolesta viipottaa. Toisaalta haluiaisin pienriistan pitää itselläni ja perheelläni, silloin jos kun tulee mentyä jälkikasvulle lajia opettamaan.

    Saako metsätysoikeuksista jotain korvausta, entä millä sopimuspohjilla olette näitä sopimuksia tehneet? Sana on vapaa ja vinkit otetaan kiitollisena vastaan. Tuskin tästä saa kovin isoa sivuvirtaa, mutta velalliselle tietysti kaikki on kotiin päin.

  • Alaneva

    Voit vuokrata sekä pienriistan että hirvenmetsästysoikeuden ja lisäehtoihin sitten maininta, että maanomistajalle jää oikeus metsästää omalla maallaan pienriistaa itse ja kaverin kera.

    Näin olen itse tehnyt sellaisten seurojen kohdalla joihin en halua liittyyä, mutta mahdollisesti joskus ohi kulkiessa saattaisin omilla mailla pistäytyä pyssy kainalossa metsässä kulkemassa.

     

    suorittava porras suorittava porras

    Pankkilupien suhteen täytyy olla selkeät säännöt. Tähän asti näillä kulmilla on noudatettu käytäntöä ,jossa vasoja on oltava nurin vähintään puolet saalismäärästä ennen,kun pankki aukeaa . Noilla ehdoilla ei ole ollut ongelmia lupa on irronnut puhelinsoitolla parissa minuutissa. Yhteisluvan ”puolivälin palaverissa” kokous päättää siihen mennessä kertyneiden havaintojen perusteella onko tarvetta käyttää pankkilupia vai ei. Vahinkojen torjumiseksi pyydetty pyyntilupa on aina irronnut.

    Täällä keskusteltiin paikallisten metsänomistajien osallistumisesta metsästykseen. Miten silloin pitäisi toimia ,kun halukkaita ei ole eikä ole ollut vuosiin?  Entä silloin ,jos metsää omistava ei omaa edes kykyä johtaa saati osallistua hallintoon? Tämä on kuihtuvien kyläseurojen ongelma eikä tilanne tule tästä korjaantumaan.

    …ja vielä koirien käytöstä

    Hirvikantaa ei todellakaan pidetä korkealla koirien takia. Koira on se tekijä ,jolla hirvikantaa voidaan pitää edes jotenkin kurissa. Väitän ,että tavallista korkeammaksi paikallisesti paisunut hirvien määrä johtuu enemmänkin toimimattomista koirista tai niiden liian pienestä määrästä metsästysurakkaan nähden. Kun tulosta ei synny , alkavat metsästäjien rivitkin talven lähestyessä harventua. ”Peliväsymys” keskeyttää jahdin.

     

    mehtäukko

    Jos ei ole haluja eikä kykyjä, eihän se ole kenenkään etu, mutta mainitsinkin ”etusijalla”. Se olisi lojaalia muita mo kohtaan. Kuitenkin näkemyksiä omaava aktiivinen ulkopuolinen voi tervehdyttää monta asiaa…

    Nostokoukku

    Gla n esittämä malli vuokrattujen/ vuokraamattomien maiden suhteesta saattaa olla teoreettinen, mutta lähitulevaisuudessa aivan mahdollinen, jopa todennäköinen. Metsätiloja siirtyy kiihtyvää tahtia perikuntien, tilayhtymien ja uusien omistajien nimiin. Nuoremmassa polvessa on yhä enemmän väkeä, joka suhtautuu metsästykseen kielteisemmin kuin vanhempi polvi. Jo nyt on havaittavissa, että vuokrasopimusta uuden omistajan kanssa tehdessä  ”kaikelle riistalle” sopimukset muutetaan vain hirveä koskeviksi, sekin pitkin hampain ja vain siksi, että uusintaa pyytävänä on tuttu koulukaveri. Saatesanoina on ollut: No tehdään sitten viideksi vuodeksi, en halua sitoa lapsiani tähän, mutta sydämestäni toivon, että ette pääse mitään tappamaan. Lisäksi vuokraamattomien alueiden katveeseen saattaa jäädä vuokrattuja alueita sirpalealueeksi. Näitä ei pysty liittämään hirvenmetsästysalueeksi, vaikka metsänomistaja haluaisi hirviä metsästettävän.

    suorittava porras suorittava porras

    Seurojen yhdistymisen seurauksena tehtävä maanvuokrasopimusten uusiminenkaan ei ole läpihuutojuttu. Olimme ko tilanteessa muutama vuosi sitten. Vanhoja sopimuksia purkautui ,kun maanomistajat halusivat vain ”vanhoja tuttuja” metsästäjiä mailleen. Nyt ne vähäiset tututkin ovat jo maan povessa ja alueet pysyvät vuokraamattomina.

    Monet perikunnatkin lopettivat vuokraamisen  ”uusien tuulien” vaikutuksen seurauksena. Seuraava uhka onkin se ,löytyykö vuokralle maksajia niissä tapauksissa ,joissa vuokra on maksettava. Yhtiöt perivät vuokraa ,mutta kuihtuvalta seuralta loppuvat maksuhalukkaat. Halukkuus vähenee siitäkin syystä ,että on alueita ,joilla on jo todettu riistakannat niin alhaiseksi ,että metsästäjät eivät koe saavansa vastiketta rahoilleen. Mikäli metsästysalueet koostuvat suurelta osin yhtiöiden maista ja metsästäjät vähenevät jo luonnostaan, vuokrien periminen kiihdyttää tätä kehitystä. No rahamiehiä tilalle?? Eivät tule ,jos metsästettävä on vähän. Eivät sijoita rahojaan turhan pyytämiseen . Menevät sinne , missä riistaa riittää.

    Gla Gla

    Rahalle vastinetta-ajattelu on tosiaan yksi piirre asiassa. Jos maksetaan vuokraa, pitää jotain saadakin. Metsästäjä saa saalisvarmuutta, vuokranantaja hirvieläintuhot.

     

Esillä 6 vastausta, 31 - 36 (kaikkiaan 36)