Keskustelut Puukauppa Metsätuholain määräajat sivuutetaan – kuinka yleistä tämä on?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)
  • Metsätuholain määräajat sivuutetaan – kuinka yleistä tämä on?

    Mikkelissä tien varressa on edelleen kuorellisia mänty- ja kuusipinoja, ja puut ovat olleet paikallaan jo yli 2 kk ja mäntyjen määräaika 1.7. noudolle on ohitettu. Kyseessä suuri ruotsalainen metsäyhtiö, eikä hakua ole aloitettu. Alueella on aiemmin havaittu tuholaisia.

    Kuinka yleistä tällainen viivyttely on?

  • Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Yleensä niihin pinoihin käydään lisäämässä lappu ”kuorittu”.

    Jaakob90 Jaakob90

    Ai sellaist, näihin pinoihin ei ole lisätty lappuja ja ei todellakaan ole kuorittu.

    Kokenut kaiken tietää

    Ettei ole päälimmäisiä jo viety?

    Metsuri motokuski

    Soitto ostomiehelle saa ihmeitä aikaan. Saman tein kerran mhy:n korjuupalvelun puille. Jotain ne yritti selitellä mutta taisi jo seuraavana päivänä päällimmäiset pinosta lähteä.

    Apli

    Yleensä niihin pinoihin käydään lisäämässä lappu ”kuorittu”.

    Näkyy olevan kuitupuukasoissa noita lappuja täälläkin päin, osa kuiduista hakattu alkutalvesta, eli melko vanhoja pinoja alkaa olemaan..

    mehtäukko

    ”Viivyttely” ei ole kyllä yleistä. Ihmiset tekevät töitä ja päätöksiä, eikä virheitäkään voi välttyä.

    Nyt jos ko. pinoja olisikin kuorittu, mutta pinolappu jäänyt automiehellä jostain syystä laittamatta sivullisia varten (laput tai niitit loppuneet tms…), virhettäkään ei ole syntynyt.

    Gla Gla

    En osaa sanoa, miten yleistä on. Soitto ostomiehelle tosiaan kannattaa.

    Ostopalstalla oli ehkä vajaan nuppikuorman verran mäntykuitua edellisen omistajan hakkuusta. Oli seissyt jo sen aikaa, että arvelin ostajan unohtaneen tai hylänneen pinon. Soitin ostajalle ja kysyin puupinon kohtalosta vai myynkö sen energiapuuksi. Eivät luopuneet ja pino hävisi nopeasti.

    Nostokoukku

    Mitä isompi toimija, sen vähempi laki koskee. Tänä kesänä pinot ovat kyllä lähteneet hyvissä ajoin. Syy varmaan joku muu kuin tuholaki. Monena vuonna pinonpohjia on jäänyt lojumaa seuraavaankin kesään asti.

    Panu Panu

    Se vähän ihmetyttää kuinka kannattavaa on ajaa puutavara-autolla paikalle ja ottaa pinosta vain päällimmäinen kerros ja palata sitten joskus uudestaan. Ellei sitten ole vain  käyty henkilöautolla paikalla lisäämässä lappu.

    Nostokoukku

    Kyllä kuorimistakin näkee tehdyn. Jos kuorii useamman pinon, täysiä kuormia jää seuraavallekin keikalle. Näkeehän sen pinosta onko vain lappu käyty lisäämässä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)