Keskustelut Metsänomistus Metsätuholaki 20§ ?

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)
  • Ropsin

    Ei ole

    Nostokoukku

    Eikä tule. Kaikki ”lait”, joiden eteen on liitetty sana metsä, ovat ohjeita, ei lakeja. Hieman sama asia on myös ”vesi” alkuisten lakitekstien kanssa.

    Perko

    Työllisyyteen Stora Ensossa osallistuu 1/4  henkilöstöllä Suomessa.  Menneestä    vastuullisuudesta  ei ole kertomista .  Stora Enso – Wikipedia

    UMP  tuotosta  kuittaa  50 % reilusti  ruotsalaispankit. Valtio maksoi  pörssiyhtiö UPM:lle 61 miljoonaa euroa yritystukea vuosina 2020–2022.  Muista metsäyhtiöistä Metsä Board sai 21 miljoonaa ja Stora Enso 18 miljoonaa euroa.

    Metsäteollisuuden yritysten suora osuus Suomen bruttokansantuotteesta (bkt) ei ole kovin suuri. Vuonna 2019 se oli vain 2,5 prosenttia. Koko metsätalous mukaan laskettuna osuus kasvaa noin neljään prosenttiin.

    Metsäteollisuus  maksoi veroa 3, 5 miljr €,  siinä on  reilu miljardi metsänomistajien maksamaa pääomaveroa.   Kasvunraja on tavoitettu, tekijät ovat uupuneet.

    JaniPakanen

    Ei tietääkseni ole. Samantapaiseen asiaan liittyen, mutta aiemman lainsäädännön ajalta on olemassa Itä-Suomen hovioikeuden ratkaisu Dnro S 96/276, n:o 1064. Nykyisellään tapaukseen sovellettaisiin metsätuholakia. Kysymys oli kylläkin yhtiön vahingonkorvausvastuusta.

Esillä 4 vastausta, 1 - 4 (kaikkiaan 4)