Me menimme kerran perämettälle, eli MH:n melkoisen laajan alueen takaosassa oleville kuvioille. Jalkaisin tallustelimme muutaman kilometrin – paikallinen Metsäteknikko ( nykyinen MTI-titteli) – oli oppaana ja luki karttaa. Kuviot oli etukäteen määrätty käsittelyyn ns. talouskirjassa vrt Metsäsuunnitelma nykymallina.

Oli keskikesän aika ja yht` äkkiä olimme harmaista kelohirsistä rakennetun asumuksen pihapiirissä.

Kämppä oli melko mittava, ehkä jotain 6 x 15 metriä, savu nousi piipusta ja pihassa oli lapsia ja varttuneempi naishenkilö.

Pihassa oli myös ulkorakennus, karjaa ja ihan jämerä sauna sekä kaivo ja maakellari.

Pysähdyimme katsomaan pariksi minuutiksi – kukaan ei sanonut sanaakaan. Jatkoimme matkaa….

Ikinä ei minulle selvinnyt, mikä porukka asui MH:n metsän keskellä ja miksi.

Mustikkametsässä sattui kohdalle parikymmentä poteroa, olisko olleet varusmiesten tekosia. Eipä kyllä hajuakaan oliko valtion vaiko yksityisen mailla. Hyvin kasvoi jo mustikat mättäillä poteroiden vieressä.

Ajat muuttuvat, nyt maalla asuminen nähdään myönteisenä. Sitä korona on edistänyt ja hyvät tie ja viestintäyhteydet ovat auttaneet. Ettei vaan maaseutu nähdä pitkän taantuman jälkeen ylellisyytenä.

Vuosikymmeniä mentiin päinvastaiseen suuntaan. Olkoon vaikka, elettiin uudisrakentamisen toista vaihetta. Vanhusten ja suurien ikäluokkien luopumisen vaihetta. Muutettiin asutuskeskuksiin asumisen työn ja elämisen mahdollisuuksien perässä.

Muuttoliikettä seuraa aina ostajan markkinat, niin tässäkin. Maa ja metsäomaisuus on vaihtanut omistajaa, kartanoineen päivineen ja usein hyvinkin kohtuulliseen hintaan.

Niinköhän paluumuutto uudessa tilanteessa käynnistyy (on sitä tehnyt) ja jatkuu pikkuhiljaa ja onhan se asumisen kannalta melkein parasta mitä olla voi. On siellä metsien kätköissä vielä paljon vanhaa (uutta), on kuitenkin toinen asia, onko sillä vanhalla enää mitään arvoa, mutta saahan maaseutu uuden hintalapun ja se on  positiivinen asia.

Kuulin kerran Kuhmosta tarinan jossa eläköitynyt yrittäjä oli ostanut ison metsätilan.Sieltä oli sitten löytynyt asuttu talo/mökki jossa asui hiukan yksinkertainen mieshenkilö.Sinne ei ollut ilmeisesti varsinaista tietä.Yrittäjä oli tarjonnut että mökkiläinen olisi ostanut siitä tontin mutta asukas ei ollut suostunut,ei ollut pitänyt sitä tarpeellisena.Lisäongelma oli kuulema syntynyt kun ympäristöviranomaiset olivat ryhtyneet vaatimaan että tämän tilan ostaneen miehen olisi pitänyt siivota mökkiläisen vuosien varrella synnyttämä iso roskatunkio.Sitä en tiedä mihin ratkaisuun pääsivät.

Vanhat kaivot metsissä vanhoilla talonpaikoilla ovat kyllä melkoinen turvallisuusriski. Kestää varmasti kymmeniä ellei satoja vuosia täyttyä itsestään kokonaan, mutta kaivon puiset ylärakenteet lahoavat ja kasvillisuus peittää ammottavan aukon paljon tätä nopeammin, jolloin syntyy ansa.