Keskustelut Metsänhoito Metsurin ammatin varjopuolet – Youtube

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)
  • Metsurin ammatin varjopuolet – Youtube

    Aika realistinen ja kaunistelematon kuvaus:

    Tähän ketjuun sitten ne ”kun minä olin nuori, niin…” -vastineet ja lynkkaamiset. 😉

  • Jätkä

    Sulli. Kysy petep:ltä, hän taitaa olla ainoa, joka tietää vastauksen myös tuohon.

    Avausvideolla oli ”työvaiheita”, joissa sahaa päristeltiin, mutta ei lastuakaan lentänyt. Lapsellista esitystä.

    Jätkä

    Jos katsoit tuon ylispuukoivikon hakkuupätkän, niin olisi pitänyt huomata, kuinka kaveri teputteli edestakaisin tyhjää kävelyä yli puolet kulkemastaan matkasta. Jalanjäljistä ei makseta.

    Myös puiden kaatojärjestys ja – suunta on aivan viturallaan. puolet puista enemmän tai vähemmän konkelossa.

    Tuolla tekniikalla ei todellakaan päästä esim tuollaisessa koivikossa 20 kiinnon päivätuotoksiin. Lisäksi rauduskoivikolle liian tiheään asentoon jäivät koivut. Noin kolmosta kun hakataan, ei kasan alle, eikä pöllien väleihin saa jäädä oksia. Aluspuuta käyttäen voi kasan tehdä oksien päälle.

    Panu Panu

    Kieltämättä näyttää, että ihan tahallaan tehdään konkeloita.

    petep

    Siitä vaan jätkä kamera käyntiin ja tempaiset mallisuorituksen niin katsotaan teputteletko  5 vai 10 minuuttia . Tyhjänpäiväistä suunsoittoa kyllä osaat vuodesta toiseen mutta näyttöjä osaamisesta ei ole missään .

    Kerran kysyin sinulta että onko hengenlähtö ollut koskaan lähellä . Sillä viittasin siihen että jos asenne on  työelämässä sama niin on ihme että olet elossa. Toki ymmärrän että aika kultaa muistoja ja kertoile vaan niitä juttuja kun hakkasit enemmän kuin Ponsset päivässä .

    Kalle Kehveli

    4 hydrauliikkaletkua ja 1 suuntaventtiili paskaksi 2 päivän aikana. Ei tule kuin menoja… perk…

    Metät kunnossa!

    Monta arkista tilannetta :-). Hyvä amatöörivideo. Huskuilla näkyy yrittävän.

    Tolopainen

    Miksi ne latvat pitäisi olla tasalla ja kasat hyvässä järjestyksessä. Kyllä ne koneella saa kopautettua tasalle. Kun ajan itse en viitsi tehdä kasoja. Kaato niin että saa nostettua kuormaajalla kärryn viereen. Eipä noita koivuja kannata edes karsia, myy karsimattomana rankana epuuna, voi ajaa varastoon vaikka 10m pituisina jää turha katkonta pois.

    mehtäukko

    Satoihan sitä vettä,räntää ja lunta ennenkin, mutta kun oli nuori,terve ja työlystit kohallaan, painettiin menemään vaan.Yhdeksää tankkia päivä kuin päivä. Raskastahan ja kuluttavaa se on ja kyllä hikistä tiennestiään arvosti.

    Jätkä

    Tollo on päässyt kysymään joltakulta ammattitaitoiselta metsien mieheltä tuosta nykytekniikasta. HYVÄ!

    petep:llä ei ole hajuakaan koko hommasta.

    Turhaan teputteluun toki voi ihastua, kun on nahkaiset nauhakengät jalassa ja nauhat kireällä, mutta siinä ei paljon kuutiot lisäänny kuitupinoa varten.

    Videon kaltaisessa metsässä pitää ensin tietää ainakin itse, missä on tuleva ajoura. Sen jälkeen uran reunasta tai ainakin läheltä kaadetaan puu uralta poispäin – kohti vyöhykkeen laidan tuntumassa olevaa / olevia lähteviä puita.. Kun ykkönen on katkottu ja karsittu, ollaan poistettavan puun juurella ja se kaadetaan ykkösen päälle, karsitaan ja katkotaan siihen. Siinä pölkyt / rangat ovat valmiiksi kasoissa. kolmas runko kaadetaan ykkkösen kannon läheltä vinottain ensimmäisten päälle ja oiotaan tarvittaessa kasoihin. Ne voi jopa potkaista kasaan.  Ja taas neljäs runko sieltä kauempaa vinottain kasojen päälle.

    Pöllit menevät itsekkseen kasoihin, kun kaataa puut oikein. Myöskään konkeloita ei tule, kun edes vähän katsoo, miten puun suuntaa.

    Rane

    ”Kertokaa yksinkertaiselle miksi pitää kaataa pystymettään päin, minä hölmö olen aina yrittäny suunnata aukeemmalle päin….”

    Metsään päin kaatamisen etu on että oksainen latva ulottuu yleensä alueelle jossa ei ole vielä puutavaraa ja oksan syytäminen tarve vähenee.Menetelmän huonot puolet tuleekin sitten selväksi videolla.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)