Keskustelut Luonto Mitä nyt Suomen ympäristöväki?

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 153)
  • Mitä nyt Suomen ympäristöväki?

    EU:n komissio linjasi Euroopalle vahvan biotalouspolun, mutta Suomen ympäristöjärjestöt näyttävät vaikenevan asiasta lähes kokonaan.

    Ympäristöväelle kun on nyt tällä kertaa tärkeintä hakkuiden ja kaiken puunkäytön rajoittaminen. Tämän lisäksi halutaan toteuttaa turvemetsien ja -peltojen vettäminen, jotta saadaan tehtyä Suomesta pohjois-eurooppalainen metaanin suurvalta Siperian tapaan. Lisäksi ympäristöväelle on tärkeintä luoda maahan kattava sähkölinjojen ja akkuvarastojen saaristo pienintäkään pitäjää ja peräkylää unohtamatta. Ainoa hyvä ja kannustettava hakuutaapa on sähkölinjan aukaisu.

  • Kahlschlag Kahlschlag

    Lainaus: ”Mutta jos ostaja ei halua ostaa puuta 50 / 100 metrin suojakaistalta. Minkäs teet?”

    Aina löytyy ostaja, joka ostaa PEFC:n mukaisesti. Myin yhtiö X:lle puuta suometsäpalstalta, tuleekin tällä kertaa vähän isompi aukko, koska kyseessä on aavistushakkuu.

    Suojakaista on PEFC:n 5-10 m, josta poimitaan kaikki järeimmät eli tukkirungot, säästöpuut sijoitetaan suojakaistalle, aukon reunaan (josta ne kaatuvat ja voin haetuttaa ne halutessani paikallisella traktorinomistajalla pois), ja taas haistatin Mykkäsen keksimille 50/100 m ”suojakaistoille” pitkät paskat.🤣

     

    käpysonni käpysonni

    Hienoa Kahlschlag, tuo on erittäin järkevää toimintaa. Kohta joku viherpiipertäjä tulee huutamaan ettei noin saa tehdä!

    Olen toiminut samalla tavalla, eli käskenyt motomiestä poimimaan suojakaistalta ne tukkirungot, sillä kyllä myrsky ne joka tapauksessa ennen pitkää kaataisi.

     

    Eikä sitäpaitsi tälläinen suojakaistan ”poimintahakkuu”ole minkään säännön tai lain vastaista edes.

     

     

    Rane2

    Sattui sopivasti.Kirjoitin täällä muuta päivä sitten että tämä Teemu Kaskisen edellinen kirja olisi mainio suositus Koneen Säätiön apurahan saamiseksi…

    Koneen säätiö tukee miljoonilla metsähankkeita: Rahoitusta alaharvennuksesta kertovaan kirjaan ja hiililaskelmien tutkimiseen – Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

    Mc Mc

    Köyhyys aiheuttaa öyhötystä ja se toden totta edellä esille tuotiin. Kannatan tehokasta puuntuotantoa, mutta mainitsemani öyhötys tuskin palvelee metsäsektoria milläkään tapaa. Turhaa on asiakseen rakentaa muureja mihinkään suuntaan erilaisia vihamölinöitä viljellen.

    käpysonni käpysonni

    Nykyään öyhötykseksi kutsutaan sitä jos joku on eri mieltä kanssasi.

    Mc Mc

    Ei toki. Mielipiteitä pitää olla, mutta ei puuntuottajien etuja palvele rehentelevä asenne ”minähän teen mitä tahron ja mieluusti enemmän”. Meidät maanomistajat luokitellaan jo nykyisellään automaattisesti  idiooteiksi (osin syystä), joten sen vuoksi kannatan jonkinlaisen sordiinon käyttöä ennen rehentelyä.

    käpysonni käpysonni

    Jos tekee toimenpiteitä, jotka on laillisia, ei sitä tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi.

    Kahlschlag Kahlschlag

    Käpysonni, näin on.

    Minä olen perehtynyt metsälakiin sekä PEFC:hen ja teen niiden puitteissa (tietenkin) mitä vaan, aina löytyvät keinot.🤣

    Visakallo Visakallo

    Kauppalehti: Samaan aikaan ei voi olla pohtimatta, miksi lainsäätäjät loivat esimerkiksi ympäristölainsäädäntöön nykyisen kaltaisen byrokratiataakan, jonka turhat kustannukset ovat yrityksille noin miljardi euroa vuosittain. Varsinkin kun komissio vakuuttaa, että säädöskevennykset voidaan tehdä niin, ettei ympäristön tila heikkene.

    EU:n komission kokonaistavoite on saada aikaan yhteensä 37,5 miljardin euron vuotuiset hallinnolliset kustannussäästöt vuoteen 2029 mennessä. Se on valtava summa turhaa taakkaa, jota ei olisi pitänyt alun perinkään säätää.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pitäähän komission jotenkin perustella olemassaolonsa. Monesti ajatellaan että julkisen vallan tekemä sääntely on paras tai ainoa tapa edistää ympäristöasioita. Vaihtoehtoja on kuitenkin aina ja vapaaehtoiset järjestelmät täydentävät viranomaisvalvontaa. Esimerkiksi metsäkatoa estetään sertifioimalla EU:hun tulevia tuotteita kuten kahvia ja palmuöljyä. Metsiä monitoroidaan inventoinneissa ja metsäsertifikaattien valvonnassa. Ennallistamisasetuksen idea on että heikennettyjä elinympäristöjä tulee parantaa ja siinäkin saavutusten mittaamiseen tarvitaan seuranta.

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 153)