- Tämä aihe sisältää 21 vastausta, 10 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 2 vuotta, 5 kuukautta sitten toimesta.
-
Miten energiaa, uusi Mera-ohjelma
Nykytilanne on pistänyt miettimään energialähteitä ja niiden järkevyyttä.
Nythän uudessa tuotannossa pääpaino on ollut tuulivoimassa. On siinä ongelmia. Valtavat alueet kasvullista metsää poistuu käytöstä teihin, kiviaineksen ottoalueisiin, voimala-alueisiin, sähkölinjoihin, muuntamokenttiin jne. Fossiilista energiaa tarvitaan teräksen valmistamiseen. Sitä tarvitaan niin voimaloihin kuin pylväisiinkin. Siitä on puutetta ja hinta nousee. Johtoihin, akustoihin ym menee myös hurjasti erilaisia raaka-aineita. Rakennustamisvaihe ja ylläpito syövät paljon energiaa. Maisema pilaantuu. Ihmiset ahdistuvat. Käytöstä poistuvien voimaloiden purku on kallista. Energian saatavuus vaihtelee eikä sitä voi varastoida. Ei siis erityisen suositeltava järjestelmä.
Mitä tilalle? Nykykeskustelua seuratessa tuntuu, ettei ole huomattu kuinka Suomen energiahuoltoa voitaisiin entistä enemmän hoitaa metsäenergialla. Sitähän syntyy fotosynteesissä automaattisesti auringonvoimalla sadevedestä ja hiilidioksidista. Ei ole maisema, ei meluhaittoja. Henkilökuntana on maassa ruokapalkalla toivat eliöt. Lähtöinvestoinnit ovat pienet tuulivoimaan verrattuna. Metsäenergian varastointi on helppoa ja voidaan siis käyttää kulutusta vastaavasti. Jos keksitään joskus parempia tuotantotapoja, niin metsän voi jättää kasvamaan tai hyödyntää toisella tavoin.
Siis sen sijaan, että yritetään kaikin keinoin estää metsän kasvua ja hyödyntämistä, kuten nyt tapahtuu, meidän pitäisi käynnistää uudenlainen Mera-ohjelma, jossa tehostettaisiin metsänkasvua ja metsäenergian hyödyntämistä niin, että tällä tavoin saataisiin entistä suurempi osuus energiastamme.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.