Maanviljelijät ja nuoremmat on todettu aktiivisemmiksi omistajiksi. Veikkaan taustalla olevan niinkin yksinkertaisen asian kuin velkarahan. Työikäistä maanviljelijää ei taida Suomesta löytyä, jolla ei velkaa olisi. Samoin muustakin väestöstä nuoremmilla on enemmän velkaa kuin vanhemmilla. Tällöin ei ole varaa pitää löysää rahaa puissa kiinni, vaan hakkuumahdollisuudet käytetään. Näin itsellänikin, vaikka Peten veroista pääomaa ei olekaan.

Vaikka julkisuudessa puhutaankin vain nuorista ja maanviljelijöistä velkaantumisen sijaan, tähän asiaan sukupolvenvaihdoksen helpottamisella ilmeisesti pyritään. Omaisuus pitää saada nopeammin niille, jotka vierasta pääomaa pyörittävät. Kokonaan oma lukunsa on se, nopeuttaako helpotukset tätä kehitystä, vaiko ainoastaan tekee siitä halvempaa. Siihen en osaa ottaa kantaa.

”Metsätalousyrittäjyys sitten, missä menee raja? En koe olevani metsätalousyrittäjä, mutta metsäsijoittaja kylläkin.”

Minusta pitäisi keksiä jokin parempi termi kuvaamaan olellista aihetta. Periaatteessa on ihan sama, omistaako 5, 200 vai 1000 ha, jos tilaa hoitaa aktiivisesti. Minäkään en luonnehdi itseäni metsätalousyrittäjäksi, koska leipä ei tule metsästä. En kyllä osaa metsää sijoituksenakaan pitää, sen verran paljon työtä hoito edellyttää verrattuna esimerkiksi sijoitusasuntoon. Paras määritelmä olisi kai metsätalouden harjoittaminen tai harrastaminen. Joku voisi puhua puuhapalstasta, eikä ihan väärässä ole. En kuitenkaan pidä tuohon määritelmään sisältyvästä sävystä, koska tavoitteena on kehittää toimintaa siihen suuntaan, että jonain päivänä metsillä olisi ihan oikeasti merkitystä minulle. Minulla vain ei satu olemaan taskussa isoja pääomia, haluan pitää vieraan pääoman aiheuttaman riskin kohtuullisena ja asua tulevaisuudessakin saman katona alla kuin vaimo ja lapset.

Kumma kyllä jos joku ”temppu” tarvitaan johonkin puun liikkeelle saantiin. Kyllä minä aion puuta myydä hautaan asti. Ja siitä jatkaa se joka perii ilman temppujakin. Kai sitä rahaa tarvitaan eläessä, ei arkun pehmusteiksi. Se mielestäni on aika vanhakantainen käsitys että vanhat pihtaa myyntejä seuraavalle polvelle. Ja kai se sitten on suotava jos joku niin omituinen on.

Turha on puhua siitä että ikä olisi ainoa syy siihen että metsässä ei tapahdu mitään.

Toki minäkin tiedän tapauksia, että on eläkkeellä olevia maanviljelijöitä, joilla tekeminen ja teettäminen metsässä on hiipunut iän myötä. Mutta kun siellä on tapahtunut aiemmin, niin parikymmentä vuotta ei välttämättä ole mikään katastrofi metsälle, vaikka täyslevossa onkin.
Suurempi ongelma on se että perikunta ei sitten pääsekkään yhteisymmärrykseen siitä mitä metsälle pitäisi tehdä ja lepovuosikymmeniä tuleekin sitten lisää.

On vastaavasti, jopa aktiiveja maanviljelijöitä, joilla ei riitä aikaa metsään itsellä ja periaatteessa ei teetetä mitään. Monesti metsä kiinnostaa vain, jos sieltä on lohkaistavissa pelloksi kelpaavaa aluetta.
Hakelämpökeskusten yleistyminen tiloilla on monesti ollut se sytyke, joka on saanut ajatukset kääntymään metsän antamiin muihinkin mahdollisuuksiin.

Maatalouden ulkopuolella olevat, seuraavan sukupolven edustajat ovat kovin epäyhtenäinen joukko. Heissä on yhteistä vain se että metsätietoisuus on vähäistä.
Siinä joukossa on kaksi ryhmää, jotka tulppaavat metsän hyödyntämisen. Ensiksi tietysti viherpiiperöt, jotka kieltävät kaiken metsällisen toiminnan, jos heillä on vain viidenkin prosentin omistusosuus metsään. Toiseksi ovat ne, jotka vaalivat niin tiukasti perinteitä, ettei metsään saa koskea, se on köyhyyden merkki. Heille ei mene jakeluun, että metsä ei ole mikään kallionnyppylä, jota louhinnan jälkeen ei enää ole. Eivät tajua että hakkuut lisäävät hakkuumahdollisuuksia.
On myös tietysti niitä nuoren polven edustajia, jotka hoksaavat, että metsän avulla voi rahoittaa asuntoa yms. Osa jopa herää harrastamaankin metsäasioita, joko itse tekemällä tai ainakin perehtymällä asioihin.

Jatkuu

Terveisin: Korpituvan Taneli

”Turha on puhua siitä että ikä olisi ainoa syy siihen että metsässä ei tapahdu mitään.”

Niin on. Siksi tästä aiheesta onkin syytä puhua yleistäen ja siksi totesin, että nuoret rahantarpeensa takia myyvät puuta herkemmin kuin vanhemmat.