Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 1,451 - 1,460 (kaikkiaan 1,475)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Enemmän lääkäreitä, vähemmän hoitajia. Turhaan se hoitaja on siinä välissä haastattelemassa. 

    Putoaisiko sitten päivittäinen potilasmäärä kahteen?

    Palojarvi Palojarvi

    Vastaus kysymykseen : Rikollisvaltioyhdistelmä Neuvostoliitto / Venäjä palauttaa suomalaisilta varastamat alueet = laiton nykyraja ja Tarton rauhan rajan välinen alue. Lisäksi kumpikin Valtio maksaa korvaukset suomalaisille aiheuttamistaan vahingoista ja tuhoista n. 200 miljardia euroa. Alueen metsävarat siirtyvät niille suvuille jotka haluavat omaisuutensa takaisin, he jotka eivät halua niin alueet myydään huutokaupalla korkeimman tarjouksen tehneille, koskee myös Suomen Valtion, Metsähallituksen maita joita se ei halua takaisin. Alueelle luvattomasti ilman lainvoimaisten omistajien lupaa muuttaneet venäläiset saavat jäädä asumaan mikäli lainvoimaiset omistajat hyväksyvät sen.

    Metsuri motokuski

    On hyvä huomioida Palojärvi kun historiaan halutaan peilata asiaa niin tietty aika ei välttämättä ole se oikea aika. Ollaanhan me kuuluttu koko maa venäjän alaisuuteen.  Mikä on sitten se oikea aika mistä epäoikeuden mukaisuus alkaa ? Oliko se venäjän vallan aika, ruotsin vallan aika vai sitten aika ennen viimeisiä sotia  ? Tästä kai kiistellään Ukrainassa myös milloin oli se oikea historiallinen aika jonka vääryyttä yritetään korjata. Ymmärtääkseni Ukrainalla ja Venäjällä onhyvin eri ajan jakso mielessään.

    mehtäukko

    Oikeustajussa on myös lokero, jossa eri aikakausina yhdessä sovitut ja päätetyt asiat vaatiakseen muutosta edellyttävät vastaavan menettelyn. Jos se on ”neuvottelu”painostuksen päätelmänä valheellisesti aloitettu sota (Mainila), rikos on tapahtunut.

    Palojarvi Palojarvi

    Omistusoikeus laittoman nykyrajan ja Tarton rauhan välisen alueen metsillä on heillä tai heidän suvuillaan joilla on viimeiset viralliset lainhuudot ja metsäomaisuus on maksettu 30.11.1939 tai heinäkuussa v.1944. Muilla asioilla ei ole mitään merkitystä. Kun kyse on selkeästi suomalaisilta asevoimin varastetusta alueesta niin se rikos ei vanhene koskaan eikä nimenmuuttamisella voi vapautua rikoksistaan. Olen inventoinut lähinnä Salmin pitäjän metsävaroja ja samalla nähnyt monen muunkin rajapitäjän maastoja sekä metsiä joten oikeaa tietoa löytyy riittävästi. Nyt työ on keskeytynyt kun matkat sinne on tullut liian aikaa vieväksi. Lisäksi pitää vielä todeta että v. 1939 jälkeen venäläiset eivät ole maksaneet varastamistaan metsistä yhtään mitään joten kyseessä on omaisuuksien varastaminen.

    konstapylkkerö2

    Talouden alamäki johtaa juurensa Kataisen hallituksen aikoihin olleeseen Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myymisen ulkomaisille sijoittajille rahastusautomaatiksi. Ja sitä ennen olleeseen Soneran Umts-kauppoihin.  Ja myös 90-luvun kriisiin jolloin pankit nylki kehityskelpoisia yrityksiä konkursseihin.

    Nostokoukku

    Samoin nyt kovasti ihaillut talousmiehet nylkivät pankkeja lihoiksi. Oli bisneksen paikka, kuten perusteluina on kuultu.

    Tolopainen Tolopainen

    Suomi osallistui Koiviston aikana Karjalan etniseen puhdistukseen, jolloin Suomen aikuista väestöä otettiin tänne paluumuuttajina. Tuo historiallinen häpeätahra on lakaistu maton alle. Venäjä on aina halunnut itselleen lisäalueita, joilla se ei tee mitään. Venäläiset eivät halua asua syrjäseuduilla, he ovat kaupunkilaisia, jotka viettävät makeaa elämää suurkaupungeissa mahdollisimman vähällä työllä. Aivan kuten kommarit Suomessa.

    Visakallo Visakallo

    Toivottavasti olen täysin väärässä, mutta minuun on yhä enemmän hiipimässä aavistus ja pelko siitä, että tämä 300-metrisiin tuulimyllyjen saaristoihin, aurinkopeltoihin ja maata halkoviin siirtolinjoihin ja teiden laidat täyttäviin sähkövarastoihin  perustuva vety-, teräs-, data-, lämpöpumppu-, sähkökattila-, yms. buumi ei osoittaudukaan sellaiseksi kultasuoneksi ainakaan meille suomalaisille kuin toivottiin. Toistaako tässäkin taas historia itseään?

    Metsuri motokuski

    Kun on noin pessimistinen luonne niin uskaltaako edes autokaupoille lähteä ? Entä jos……

Esillä 10 vastausta, 1,451 - 1,460 (kaikkiaan 1,475)