Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 1,561 - 1,570 (kaikkiaan 1,954)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Metsuri motokuski

    Virkamiehet eivät tätä maata perikatoon vie. Suomessa on pienempi virkamieskunta kun monessa keski Euroopan maasssa. Ongelma vain on työn tuottavuus ja se että tavara ei mene kaupaksi. Mehän itse olemme rakentaneet nämä virkamies himmelit kun olemme vaatineet mitä milloinkin. Ei niitä kukaan ilmaiseksi tee. Voitaisiinhan tuota himmeliä alkaa purkaa vaikka kansalaisen  valitusoikeuden rajaamisella. Sehän säästäisi virkamies ja lakimies kuntaa kun ei tarvii vastineita väsätä. Sehän voitaisiin aloittaa vaikka tästä tuulivoimaloiden luontoselvityksistä ja valitusoikeuden poistoista. Tai sitten tehtäisiin valituksista maksullisia esim 15000 euroa/valitusoikeuden.

    Nostokoukku

    Tuurivoimaloiden luontoselvitykset ovat täysin hukkaanheitettyä työtä. Ei niillä ole mitään vaikutusta mihinkään. Jo hankkeen käynnistyessä on varmistettu rakentaminen. Eivät nämä rakentajat lähde takomaan päätään korpiseutujen mäntyyn. Yvat ja muut kuulemiset ovat joutavaa liirumlaarumia, jotka on vielä tällä hetkellä hoidettava muodon vuoksi alta pois. Kaikki hukattua työtä ja rahaa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Koko suomen virkamieskoneisto on täysi vitsi. 50-75% voitaisiin vähentää suoraan ja maan talous paranisi hetkessä.

    Usassa eräästä kaupungista vähennettiin poliiseja rajusti. Rikollisuus väheni 50%. Näin suomessakin tapahtuisi. Virka antaa mahdollisuuden olla korruptiossa ja rikollisuudessa yleensäkin mukana.

    Metsuri motokuski

    Kerro Kalle samalla mitkä toimialat lopetetaan kun henkilövähennykset toteutetaan ? Ei mitään juustohöylää vaan kunnon toimialan lopetuksen.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Ympäristöministeriö lonkeroineen pitää lopettaa kokonaisuudessaan ja lainsäädäntö purkaa. Myös riistahallinnolle ja riistanhoitoyhdistyksille sama lääke.

    Metsuri motokuski

    Riistanhoitoyhdistyksessä ei ole yhtään virkamiestä. Noista mainitsemisistasi ei vielä tule 50 – 70 %. Lisää tarvitaan ja paljon.

    Rane2

    ”Usassa eräästä kaupungista vähennettiin poliiseja rajusti. Rikollisuus väheni 50%”

    Mikä kaupunki ?

    käpysonni käpysonni

    Rikollisuus varmasti väheni tilastoissa, kun pienempi määrä poliiseja ei ehdi kaikkia rikoksia tutkia.

    Apli

    Kelan perustoimeentulotuen menot kasvoivat jyrkästi viime vuonna | MTV Uutiset

    Kela maksoi viime vuonna etuuksia yhteensä 17,3 miljardia euroa. Etuusmenot kasvoivat 710 miljoonalla eurolla eli noin neljällä prosentilla toissa vuoteen verrattuna.

    Suomen suurin ”työnantaja” Melkoisesti kasvoi Kelan menot, kertoo hyvin miten Oy Suomi Ab:lla menee…

    Aiemmin tällä viikolla Kela kertoi, että perustoimeentulotuen suurin saajaryhmä oli viime vuonna 20–24-vuotiaat miehet.

     

    Visakallo Visakallo

    Kela on nykyisin monessa roolissa. Se on Suomen suurin ”työnantaja”, ja myös Suomen suurin ”yritysrahoittaja”, -jos nyt ei sentään euromääräisesti, niin kappalemääräisesti kuitenkin!

Esillä 10 vastausta, 1,561 - 1,570 (kaikkiaan 1,954)