Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 2,161 - 2,170 (kaikkiaan 2,184)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Rukopiikki

    Mutta niinhän se menee kaikissa näennäisdemokratioissakin että varallisuus kerääntyy harvoille. USA ja muut maat sama homma. Ja rahalla otetaan valta. Toisissa maissa toiminta on vain avoimempaa kun ikkunat huonommin suljettu. Länsimaissa samat hommat tehdään hienovaraisemmin.

    Mitä järkeä on olla käymättä Venäjän kanssa kauppaa jos me käymme kauppaa esim Kiinan ja Intian kanssa. Kysyn vain?

    Rukopiikki

    Edes moralistisilla ja kv oikeudellisilla seikoilla Venäjän kauppasaartoa/pakotteita ei voi perustella koska Israel ja USA ei ole kauppasaarrettuna tai pakotteiden kohteena.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Israel nyt pitäisikin olla pakotteiden kohteena mutta sillä on USA tukijana ja Trumpia ei haluta ärsyttää. Kiina ja Intia eivät ole vielä hyökänneet naapurimaihinsa. Kiina ei ole demokratia ja on ihmisoikeusrikkoja ja Tiibetin sortaja ja mitä kaikkea. Riippuvuutta Kiinasta yritetään jo vähentää mutta pakotteet sattuisivat liikaa omaan nilkkaan?

    Rukopiikki

    Aika rankasti sattuu omaan nilkkaan Venäjän pakotteetkin.

    Metsuri motokuski

    Ilman muuta näin käy rukopiikki. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot? Jos Venäjälle annetaan täysi vapaus käydä sotaa eikä sitä taloudellisesti yritetä kurjistaa niin mitä uskot olisko sota yhtään inhimillisempää? Toinen vaihtoehto on Ukrainan tuen lisäksi että Eurooppa perustaa koalition ja lähtee puolustamaan ukrainaan yhdessä.  Tähän ei taideta olla valmiita vielä. Onhan Putin sanonut trumpille että Eurooppa pitäisi kuulua venäjän etupiiriin niin kuin amerikallakin on omat etupiirinsä. Oltaisiinko siihen valmiita että Venäjä enenevissä määrin vaikuttaisi Euroopan asioihin ?

    Rukopiikki

    Onko Israelin sotiminen yhtään inhimillisempää kun ostamme sieltä it ohjuksia?

    Aika paljon näkyy Venäjä jo nyt vaikuttavan Euroopan asioihin kun mistään muusta tuskin kolmeen vuoteen kokousta pidettykään.

    Ukrainan tilannetta ei edes yritetty ratkaista rauhanomaisesti. Oltiin lännessä niin ylpäkkäitä ja muutamat halusivat sotaa. Aseteollisuudelle hyväksi ja saatiin Euroopan taloutta heikennyttyä ja Eu pysymään liekan nokassa. Kaikilla oli omat syynsä. Liikaa kokkeja Ukrainan sodassa. Suurin kärsijä ukrainan köyhä kansa.

    Muuten olen sitä mieltä että: Oligarkkien maat jaettava ukrainan kansalle!

    Makarov

    Semmoinen ero länsimaissa kumminkin näihin ei demokraattisiin maihin on että kaikilla jolla on osaamista vaurastua se on mahdollista. Venäjällä ja kumppani mailla jos ei naama miellytä niin tuhoon tuomittuja yrityksiä, valtio ottaa pahimmassa tapauksessa yrityksen itselleen ja voipa siellä henkikin lähteä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Onko Palestiinan tunnustaminen katsottavissa kevyeksi pakotetoimeksi. Ainakin sen parissa nyt vatuloidaan kuumeisesti. Trump kuitenkin huomioi nämä tunnustamiset tulliasioissa eli jos on Israelia vastaan, on myös USAa vastaan. Kuka tarvitsee vihollisia kun ystävät ovat tällaisia: Trump uhkailee Kanadaa 35 prosentin tulleilla vaikkakin rajoitetusti ts. tämä ei koskisi kaikkia tuotteita.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    EU:sta tuli yhdellä pelokkaalla käden puristuksella amerikan siirtomaa, niin kuin suomesta tuli v. 1995 Keski-Euroopan maiden siirtomaa. Siirtomaita tunnetusti riistetään armottomasti.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    HS: konepajasektorilla menee lujaa.

Esillä 10 vastausta, 2,161 - 2,170 (kaikkiaan 2,184)