Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 2,171 - 2,180 (kaikkiaan 2,184)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • puutuomas puutuomas

    Suomen talous saadaan kuntoon kerralla kun lopetetaan kaikki ilmastotoimiin vähänkin liityvät asiat, pahimman luokan maanpetosta koko kyseinen touhu.

    oksapuu

    No jaa.

    Turvetuotanto paha, energiaa. Turkistuotanto paha, vientituloja. Maa ja metsätalous paha, saastuttaa + tukia, omavaraisuus, vientituloja. Kaivokset paha, saastuttaa, vientituloja. Tuulivoima, aurinkosähkö paha, pilaa mökkimaiseman…

    Suomen luottoluokitus laski pykälän, oliko paha?

    Metät kunnossa!

    Puutuomas näyttää kuuluvan samaan porukkaan kuin Trumpin etelävaltioissa elävät punaniskat joista useimmille kouluttautuminen on jäänyt kiertokoulun tasolle. Drill baby drill😃👍.

    Visakallo Visakallo

    Tuleva demarivetoinen hallitus pääsee hoitamaan Suomen taloutta nostamalla ensitöikseen maatalouden kansallisia tukia, kun EU:n tuet vastaavasti pienenevät, mutta jäsenmaksut nousevat. Silloinen pääministeri saattaakin kysyä itseltään, että oliko tämä nyt juuri sitä, mihin kannatti niin kovasti pyrkiä?

    Apli

    Tämä on edessä, emmekä mahda sille mitään, Eu:ssa isot päättää pienet vikisee mukana, tällä menolla luottoluokitus laskee joka vuosi, nyt ehdotetaan myös eläkkeisiin kajoamista mikä ihan oikein kun kaikilta muiltakin joudutaan leikkaamaan..

    Visakallo Visakallo

    Juuri näin Apli. Minullakin on eläke noussut useamman kerran aivan pyytämättä ja yllättäen, eikä ne nousut ole perustuneet oikein mihinkään, kun eläkkeiden tarkistukset lasketaan aivan eri tavalla kuin kaikki muut asiat.

    Tolopainen Tolopainen

    Eikö Visakallon eläkkeen verotus ole myöskin noussut. Nykyisin kun jää eläkkeelle, netto eläke pysyy samana koko loppun ikää, hallitus sääti leikkurit. Turha kuvitella, että eläkkeitä ei olisi jo leikattu, elinaikakerroin on ollut käytössä jo yli 12v. Nykyisin lähes kaikki joutuvat olemaan töissä vuoden yli lakisääteisen eläkeiän, muuten leikkuri vie ainakin 5% alkavasta eläkkeestä. Tulee liian iso porras työelämästä eläkkeelle. Monilta aloilta on pakko jäädä eläkkeelle viimeistään 60v ikäisenä. Eikä työelämässä roikkumisesta mitään hyötyä yhteiskunnalle ole, kun lähes 10% on työttömänä tai paljon enemmänkin, kun osa ihmisistä on pudonnut työmarkkinoiden ulkopuolelle.

    Visakallo Visakallo

    Minun varsinainen eläkkeeni on niin vaatimaton, ettei verottaja ole siitä juurikaan kiinnostunut. Varsinaiset tulot kun tulevat pääomapuolelta. 62 vuotiaana alkanut, aikanaan pankille maksettu omaeläke ylitti kyllä kieltämättä kaikki odotukset.

    Tolopainen Tolopainen

    Sepä harmillista muistaakseni olet maksanut eläkemaksuja yli 400k€. Onko paljonkin vielä miinuksella. Turhaan maksoit, pääomatulot eivät vaikuttaisi takuueläkkeeseen.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Suomen talous saadaan kuntoon kerralla kun lopetetaan kaikki ilmastotoimiin vähänkin liityvät asiat, pahimman luokan maanpetosta koko kyseinen touhu.

    Juuri tämä vihreä vouhotus on kaikkien ongelmien syy.

Esillä 10 vastausta, 2,171 - 2,180 (kaikkiaan 2,184)