Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 2,191 - 2,200 (kaikkiaan 2,208)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • MaalaisSeppo

    Pääomatuloista on vero vähintään 30%. Kohtuullinen eläke pitää olla, että eläkkeen vero on korkeampi.

    Jos pääomatulot tulevat veroparatiisin tai holdingyhtiön kautta, niin tilanne on tietysti toinen.

    Visakallo Visakallo

    Pääomatuloissa on huomattavasti helpompaa säädellä verotuksen kokonaismäärää verrattuna etenkin eläketuloihin.

    Apli

    Eläkkeitä joutaa leikata reilusti, monesti eläkeläiset ei juurikaan kuluta paljoa kuten muut. Lisäksi kun muilta leikataan ei ole oikein että eläkeläiset olisi joku etuoikeutettu ryhmä.

    Tolopainen Tolopainen

    Eläke ei mitenkään estä pääomatulojen saamista. Vaikka koko eläkkeen käyttää joka kuukausi, se ei pienennä pääomatuloja. Eläkkeet on työllä maksettu ja järjestelmä on oikeudenmukainen eläke tulee palkan mukaan. Verotus tosin suosii eläkkeitä vähemmän maksaneita ja rankaisee heitä, jotka pitävät järjestelmän pystyssä. Eläkejärjestelmä toimii kuten valtiontalous, eniten veroja maksavat hyötyvät vähiten.

    Visakallo Visakallo

    Olen Tolopaisen kanssa samaa mieltä. Juuri tämän takia pidänkin verosuunnitteluani onnistuneena.

    Nostokoukku

    Olet Apli väärässä. Kuluttaahan Tolopainenkin eläkkeestään yli 1300 € kuukaudessa räkänenäisen nuorikkonsa nenäliinoihin.

    narisija

    Muistelen joskus lukeneeni, ettei isopalkkaisille johtajille firmojen heille maksamat eläkemaksut piisaa heille sovittujen tolkuttomien eläkkeiden maksuun. Uupuvan osan maksaa muut eläkelaitokset, että sellaista, sitä en tiedä pitääkö edelleen paikkansa.

    Joskus vuosikymmeniä sitten pokasahalla ja kirveellä metsätyöt aloittanut, juuri eläkkeelle jäänyt, ikänsä metsätöitä tehnyt metsuri totesi, että olisi mukava kun ihmiset olisivat tasa-arvoisia edes eläkkeellä. Mielipiteeseensä oli helppo yhtyä.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Eläkkeen määrä pitäisi tulla työvuosien ja työn raskauden mukaan, ei ansioiden.

    narisija

    Näin on, saisivat opettajatkin kunnon eläkkeen, kun vinkumisestaan päätellen vaikuttavat olevan uupunein ammattiryhmä.

    Tolopainen Tolopainen

    Missä niitä raskaita töitä vielä suomalaiset tekee, kun ne oli ulkoistettu jo yli 10v sitten kiinalaisille ja balteille ym.

Esillä 10 vastausta, 2,191 - 2,200 (kaikkiaan 2,208)