Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 1,388)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Metät kunnossa!

    Usein Aplin kanssa samoilla linjoilla. Kuten nyt taas….Antakaa Putlerin pojat painaa vaan sinne unelmien valtioon. Ja pian!

    Tolopainen Tolopainen

    Ei ne voi lähteä, kun elävät täällä sossutukien varassa eikä Neuvostoliitossa sellaisia makseta. Eivät ole koskaan päiväntyötä tehneet. Heidän mottonsa on terve ruumis ei työtä kaipaa, järjestelmän arvostelu riittää.

    pihkatappi pihkatappi

    Nyt kun Kiinan satamat eivät uskalla enää vastaanottaa varjolaivoja ja niitä laivoja Usa kyllä osaa nimetä, Intia lisää öljyvarastojaan, Ukraina tähtää dronensa Venäjän öljy infraan, voidaan tietysti nähdä öljyn ja polttoaineiden hinnan nousu, mutta toisaalta Venäjän heikkeneminen. Hiukan hirvittää Putinin epätoivo, mitä vielä viimeisenä keksii, koska tällä menolla ruplilla voi kohta sytyttää kaminaa.

    Nämä varjolaivat Venäjän öljyn kuljetukseen ovat lisääntyneet merkittävästi vasta viime vuonna ja jos tuohon ei puututa, Putinin sotakassa kasvaa valtavasti. Nuo säilykepurkit liikennöivät pääsääntöisesti Suomenlahdella, eli valtava uhka myös luonnon katastrofiin.

    Visakallo Visakallo

    Miten se silloin aikoinaan menikään, kun Ville Niinistö oli ympäristöministerinä, että Itämerellä ei voikaan liikennöidä kuin vähäpäästöiset laivat. Eikö se muutos sitten koskenutkaan muita kuin suomalaisia laivoja? Nyt kun siellä seilaa edestakaisin vanhoja romupurkkeja. Kertokaa te, jotka tiedätte!

    pihkatappi pihkatappi

    Venäjä on kommunistinen, kai se tuolla punavihreissä sekoittaa pakkaa, ihanne valtiomalli hyväksyttävä suurempana kokonaisuutena. En ole asiantuntija, mutta jos yrittän jotenkin tuota vihreää puoluetta ymmärtää, niin taistolaisuus ja luonnonsuojelu siellä kättä vääntää.

    Rane2
    reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    Jos Ville Niinnistöllä on ollut tuollainen tavoite että laivojen pitäisi olla vähäpäästöisempiä niin hän on menettänyt järkensä jo tuolloin. Tavoite on tuomittava ja hyvä että se ei ole edennyt, tai tulisi koskaan etenemään! Heh, siitäpähän sai Ville näpeillensä! Näki, että ei vähäväkiset ja erittäin kouluttamattomat kansalaiset taivu mihin tahansa. Mutta tuskinpa oppi mitään! Onneksi koko puoluetta ei enää ensi syksynä ole!

    Ranella hyvä lähde, objektiivinen.

    Hanna

    Tolopainen Tolopainen

    Kuten on jo nähty Suomessa ei talouskasvua ole ollut enää vuosiin eikä tule. Siksi julkisen puolen palkkoja on pakko alkaa alentaa. Tämä hyvinvointialueiden talous on jo osoittanut miten holtitonta julkisen rahankäyttö on. Paikalliset palvelut ajetaan alas ja perustettiin huippupalkkaisia johtajien vakansseja, joissa lääkäreiden ammattitaito menee täysin hukkaan. Julkisella puolella hoidettavien potilaiden määrä vähenee koko ajan, mutta kulut kasvaa. Meno on kuin sosialismissa, järjestelmä ei potilaita tarvitse, sisäinen byrokratia työllistää.

    Rane2

    Alkaako metsälehden keskustelupalstan valistus vaikuttaa?Hanna ja koko Gruppa ovat ruvenneet kirjoittelemaan järkeviä.Petkeleskin on paljastunut tehometsätalouden harjoittajaksi.Voi vaan kysyä kuin tuulimyllyn omistaja että mistäs nyt tuulee?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Teollisuusliitto aikoo nostaa Suomen nousuun 10 prosentin palkankorotuksella.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 1,388)