Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 2,641 - 2,650 (kaikkiaan 2,713)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • narisija

    Lienee selvää ketä tässä tarkoitetaan. Ja puhe lienee Suomen talouskasvusta.

    Kumpi tämän vastaikkainasettelun ja piuhojen katkomisen Suomen ja Venäjän välillä tällä kertaa aloitti?

    Parempi olisi (ollut) elää sovussa naapurin kanssa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Tolopainen kirjoittelee, niin kuin Kalle on paasannut jo 10 vuotta. Suomen pitää lopettaa yritysten ja maatalouden tukeminen. Lisäksi turvapaikan hakijoiden karkoitus tulee aloittaa heti, aloittaen Afrikan, Syyrian ja Ukrainan maista. Suomi on itse hautansa kaivanut liittyessään EU:n ja lopettaessaan Venäjän kaupan.

    mehtäukko

    Kun Kalle ensin karkottaa rosvoryssät Ukrainasta, kansalaisensa pääsevät kotimaahansa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Kun Kalle ensin karkottaa rosvoryssät Ukrainasta, kansalaisensa pääsevät kotimaahansa.

    Kalle huolehtii vain ja ainoastaan Suomesta ja niin pitäisi muidenkin. Parempi, ettei pistä nokkaansa muiden asioihin, vaan huolehtii omistaan.

    mehtäukko

    Sitähän Suomi-niminen itsenäinen valtio on koko ajan tehnytkin ! Ja siihen kuuluu olla hyväksymättä tuhoamishyökkäystä itsenäisen valtion kimppuun.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Sitähän Suomi-niminen itsenäinen valtio on koko ajan tehnytkin ! Ja siihen kuuluu olla hyväksymättä tuhoamishyökkäystä itsenäisen valtion kimppuun.

    Suomi on vain kiihtyvään tahtiin sekaantunut muiden maiden asioihin. Vuonna 1995 Suomesta alettiin tehdä Suur-Suomea ja Afganistaniin hyökkäys oli jo suuruuden hulluutta.

    Apli

    Suomesta karkottaisin ensin 18-65v Ukrainalaiset miehet sinne minne ne kuuluukin eli puolustamaan isänmaataan. Toki hyvä että rikolliset maahanmuuttajat karkotetaan ja nyt myös sotaan pakoon tulleet venäläiset.

    Visakallo Visakallo

    Tällaisilla hankkeilla ei Suomen talous valitettavasti nouse. Toivottavasti kysymyksessä on vain yksittäistapaus. Suurten, toiminnassakin olevien tuulipuistojen konkurssit eivät ole harvinaisia. Lähin on ollut Ruotsissa.

    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011464579.html

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Visan esimerkki on hyvä, mihin johtaa ylisuurten osinkojen maksaminen. Em. tapauksessa on jo kyse talousrikollisuudesta.

    mehtäukko

    Onneksi lähes aina ahneilla on p…..nen loppu.

Esillä 10 vastausta, 2,641 - 2,650 (kaikkiaan 2,713)