Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 3,211 - 3,220 (kaikkiaan 3,884)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Rukopiikki

    Vielä on tosiaan matkaa kokoomuksen ihannevaltioon. Mutta eiköhän ne ruokajonot jatku, kun leikataan köyhiltä lisää pyssyrahoja ja annetaan rikkaille verohelpotuksia.

    Nostokoukku

    Jatkuuhan ne, kun ihmiset ei enää kuluta sisäfileeseen ja hävikkiruokaa jää entistä enemmän markettien hyllyihin. Ihmisten varovaista kuluttamista on taivasteltu ja sen vaikutusta kansantalouden jarruna päivitelty. Taitaa johtua se kulutuksen vähäisyys ennemmin siitä, että ihmisillä ei ole rahaa ostella, kuin varovaisuudesta ja säästäväisyydestä. Tutkimuslaitos Laboren tulokset kertoivat ainakin rahanpuutteesta tavallisten ihmisten osalta.

    Nostokoukku

    Iltalehti se vasta vasemmistoprobakandaa taitaa syytää. Väitti kirjoituksessaan Vietnamin tehneen sosialistiselta Venäjältä suurimman asekaupan vuosikausiin. Miten tämä on mahdollista? Voorumin oikeistolaiset sota-asiantuntijat ovat kertoneet varmana tietona Venäjän aseiden loppuneen jo vuosia sitten. Vanhoja Ladoja ja sontataikkojako Vietnamilaiset armeijalleen ostivat? Että kaikenlaista vasemmistolaista tietoa sitä lehtien sivuille päätyy. Muka asekauppoja Venäjän kanssa. Eikä vasemmistopunikkien Julkisen sanan neuvosto puutu asiaan mitenkään.

    Makarov

    Piiput kierossa ja lukot ruosteessa kumminkin niissä tussareissa

    Rukopiikki

    Toimihan neuvostoliiton aseet vietnamin sodassakin ameriikan pyssyköitä luotettavammin.

    pihkatappi pihkatappi

    Kuuntelin Tikan podcastia ensimmäisen kauden. Nukuin muutaman jakson yli päiväunia. Aluksihan tuo oli kiinnostavaa.

    Olisin toivonut hieman Usan velkaantumisesta kysymyksiä, miten siihen suhtauduttu, ilmeisesti se ei ole vaikuttanut tärkeältä. Valtioiden velkoja ei tarvitse koskaan lunastaa ja sen takia valtiot ylivelkaantuvat. Usan vuosittainen velkojen korko lähentelee 900 miljardia, tuo jo tuntuu ja Kiina on myynyt Usan Bondeja. Tauti voi tarttua ja velkojen uusiminen onkin sitten hyvin kallista.

     

    Perko

    Kriittiset Tekijät Menestykseen:  Nopea uudistumiskyky koulutusjärjestelmässä , Riskipääoman saatavuus kasvuyrityksille.  Kansainvälisen liikkuvuuden edistäminen.  Testi- ja pilotointiympäristöt uusille teknologioille..

    Näillä fokuksilla Suomi voi siirtyä halpatyövoiman bulkkituotannosta korkean arvon älykkäisiin ratkaisuihin, joille on globaalia kysyntää seuraavan viiden vuoden aikana.  Työhakemusten kierrätyksellä  ei tulosta synny, vielä vähemmän  työllisyystöillä.  Hakeminen lisää ulkomaista  halpaa tekijöitä  vienti ei virkisty.

    Metsuri motokuski

    Onko nostokoukulla tiedossa mikä on näiden aseiden toimitusaika ? Muistat varmaan että Venäjä ei voinut antaa Assadille Syyriaan yhtään aseellista tukea kun kävi sitä pyytämässä Syyrian vallankaappauksessa. Ainoa minkä ne tarjosivat oli turvapaikka Assadille Venäjällä.

    Tolopainen Tolopainen

    Valtion velka on vain yksi rahoitushäkkyrä markkinoilla. Niitä on pilvin pimein. Ihmiset kaatavat rahojaan, kaiken maailman kohde -etuuksiin. Eivät koskaan saa sijoituksiaan takaisin, koska niitä rahoja ei ole missään. Ei kukaan edes tiedä missä ne pääomat ovat.

    Nostokoukku

    No kuten sanoin, uutinen oli varmaan Iltalehden vasemmistoprobakandaa. Eihän Venäjällä ole ollut aseita itselleenkään enää vuosiin, saatikka kaupattavaksi. Sontatalikkoja ja sorkkarautoja aseina luultavasti kauppaavat.

Esillä 10 vastausta, 3,211 - 3,220 (kaikkiaan 3,884)