Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 3,451 - 3,460 (kaikkiaan 3,460)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • käpysonni käpysonni

    Kyllähän nyt me metsäihmiset tiedetään että on selkeä ero ainespuulla ja energiapuulla, metsässä  on paljon sellaista puuta joka ei kelpaa muuhun kuin energiaksi, sitähän on myös ne sivujakeeet, mitä tulee sellu- paperi- ja kartonkiteollisuudesta sekä sahoilta.  Valitettavasti poliitikot ja byrokraatit ei tätä tajua, ne luulee että  kaikki puu kelpaa  jalostukseen  ja puun käyttö energiaksi on suurta tuhlausta

    oksapuu

    Nyt kun e-puun hinta lopahti niin tänäänkin meni raivuulla melkoinen määrä raitaa, pihlajaa, harmaaleppää ja haapaa lappeelleen kenttään.

    Siihempä pehkaantuvat arvopuuston lannoitteeksi. Onko hyvä?

    käpysonni käpysonni

    Tää nyt on tää metsäsektori samalla tavalla sekaisin kuin koko yhteiskunta. Terveestä maalaisjärjestä on huutava pula, vihervasemmisto saa vapaasti häärätä ja määrätä ja vaikka meil  on oikeistohallitus ja eduskunnassa oikeistoenemmistö, niin mitään  ei uskalleta vasemmistolle vastaan sanoa, oikein hävettää tämä oikeiston vellihousumaisuus ja nöyristely vasemmiston edessä. Mitä hittoa oikeisto oikein pelkää? Kun esim. KESKISARJA sanoo ”väärän” sanan a-studiossa, laukkaa Orpo siellä täällä pyytelemässä anteeksi, mutta kun vasemmiston Andersson ja Honkasalo veljeilee terroristijärjestöjen kanssa, kaikki, niin media kuin oikeisto eivät uskalla hiiskahtaakaan. Puhumattakaan tämän kommarinuoren Israel-vihapuheesta, ei sitä ole kukaan vasemmistolainen pyydellyt anteeksi eikä valtamediassa asiaa jauhettu viikkotolkulla, niin kuin tehtiin Keskisarjan tapauksessa. Meidän media on rappiolla ja pahasti.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Näin juuri Hesarin jutun kommenteissa epäiltiin, että komissio katsoo vain poltetun puun määrää eikä näe mitä se on. Markkinat ja hinta ohjaavat puun riittävän hyvin eri käyttöihin. En oikein ymmärrä miksi komission pitää alkaa manageroida puun käyttöä.

    Kahlschlag Kahlschlag

    Lainaus: ”Kun esim. KESKISARJA sanoo ”väärän” sanan a-studiossa, laukkaa Orpo siellä täällä pyytelemässä anteeksi, mutta kun vasemmiston Andersson ja Honkasalo veljeilee terroristijärjestöjen kanssa, kaikki, niin media kuin oikeisto eivät uskalla hiiskahtaakaan.”

    Orpo on minusta lähinnä säälittävä lapanen, kokkarien puoluekoneiston kasvatti, samanlainen kuin Siilinjärven tissiposki (Katainen). Oikeisto pelkää, että marxilais- ja vihervassariuskovaisturakaisten käsissä olevat tiedotusvälineet (Hamasin Sanomat etunenässä) hyökkäävät kimppuun ja aloittavat massiivisen vihakampanjan, jos oikeisto nostaa esiin Anderssonin ja Honkasalon suoltamien marxilaisten palopuheiden järjettömyyden.

    Vasemmistoliiton kannattajat ovat sitä paitsi pahimman luokan lintsareita, eivät osallistu veroja maksamalla Suomen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon, vaan päinvastoin anastavat verorahoja erilaisina etuuksina ja tukina.

    Suomen julkistalous alkaa heti nousemaan, kun poliitikot ymmärtävät, että Suomella ei ole varaa pitää yllä nykyistä ylimitoitettua järjestelmää, jossa fyrkkaa kylvetään sinne tänne vailla priorisointia ja mahdollistetaan jengin makailu n. 700 eurolla/kk ilman vastiketta (esim. metsissä riittää raivaustöitä yllin kyllin).

    Eli veroja ei nosteta – ne ovat Suomessa jo tapissa, ks. OECD:n tilasto – menot suhteutetaan tuloihin, lisävelkaantuminen lopetetaan heti ja valtion sekä kuntien velkamäärä aletaan painamaan pitkäjänteisesti alas karsimalla tarpeettomia palveluja; ei mitään turkulaisten ”tunnin” junia ja Vantaan ratikoita.

    Huittisten hullun miehen (söi enemmän kuin tienasi) ajat Suomen julkissektorilla ovat ohi, nyt.👊🏻

    pihkatappi pihkatappi

    Globaaleissa yrityksissä on alettu hyväksymään, että kasvu ei ole tärkeintä, sihen pyrkiminen on liian riskistä. Tärkeämpää on kehittää yritys niin, että se sopeutuu jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön ja selviytyy kriiseistä. Tämä koskee ehkä perinteisiä toimialoja, tekoälyssä kasvu on pyhä lehmä. Suomen talous on kuitenkin ollut sopeutumatonta, eikä sitä voi perustaa mihinkään utopiaan globaaliista valtavasta lisäkasvusta. Kasvun merkitys pitäisikin jättää kokonaan huomioitta ja tervehdyttää nyt koko yritys vallitsevaan tilanteeseen.

    mehtäukko

     

    Pelkääjien penkeillä lärvit peruslukemilla!

    Rukopiikki

    Poliitikkojen puheita ei ole jaksanut kuunnella enää kymmeniin vuosiin.

    Kurki Kurki

    Pelkääjien penkeillä lärvit peruslukemilla!

    Riikka Purra nöyryytti oppositiota.

    Erinomaista työtä ja nautittavaa.

     

     

    Kurki Kurki

    Kun Kreikka joutui EUn julkisen talouden alijäämämenettelyyn, niin  julkisen sektorin palkkoja alennettiin 40%.

    Nyt Kreikan talous on kasvava ja talous on vahvalla pohjalla.

    Suomella on sama edessä.

    Suomessa se koskisi 700 000 julkisen sektorin palkansaajaa, joidenka palkkasummasta 32 miljardia lähtisi 12 miljardia.

    https://yle.fi/a/74-20032689

Esillä 10 vastausta, 3,451 - 3,460 (kaikkiaan 3,460)