Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 3,581 - 3,590 (kaikkiaan 3,937)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • pihkatappi pihkatappi

    Metsäpalstat on hinnoiteltu niin, että ei kukaan halua noita lainoja itselleen. Koittavatko pankit saada ihmiset ottamaan kulutusluottoja, vai onko niin että ammattimaiset metsänomistajat saavat rahoituksen. Helppo vastaus on, että Suomessa rahoitus sektori on kykenemätön tukemaan taloudellista toimintaa.

    Tolopainen Tolopainen

    Suosittelen laittamaan talous kuntoon ennenkuin alkaa metsäpalstoja ostella, jos alle 100k€ ostoihin pitää lainoja kysellä ei tilanne ole kovin häävi.

    Visakallo Visakallo

    pihkatappi tuli kiteyttäneeksi asian ytimen. Pankeilla on jo pidempi kokemus asuntojen rahoittamisen puolelta, jolloin ensimmäinen hintakuplia syntyi jo 1980-luvulla. Pienempiä kuplia on ollut sen jälkeenkin muutama. Metsäpuolella pankit laskevat nyt ensimmäisen varsinaisen kuplan olevan käsillä, joka sitten käytännössä näkyy lainanhakijalle.

    Visakallo Visakallo

    Tilastokeskus laskee, että menneen kahdentoista kuukauden aikana konkurssiin on Suomessa haettu yli 3 800 yritystä.

    Selvästi suurin osa konkurssiin ajautuneista yrityksistä työllisti alle neljä henkilöä. Koska talouden kasvu jää ensi vuonnakin vaatimattomaksi, ei konkurssikierre oikene kovin nopeasti.

    Suuren laman konkurssimääristä ollaan kuitenkin kaukana. Vuonna 1991 konkurssiin haettiin noin 6 000, vuonna 1992 noin 7 200, vuonna 1993 noin 6 600 ja vuonna 1994 noin 5 200 yritystä.

    1993 alussa kokonaistuotanto oli lähes 15 prosenttia pienempi kuin vuoden 1990 alussa. Vielä vuonna 1997 konkurssiin asetettiin noin 3 400 yritystä.
    Kauppalehti

    Rane2

    90-luvun alun laman perussyynä pidetään Holkerin hallituksen tekemää markan arvon sitomista Ecuun.Kyseessä oli Euron esiharjoitus jossa valuuttaa ei voinut devalvoida.Turha kai mainita että Euroon ja Ecuun Suomen veivät samat puolueet SDP ja Kokoomus…

    Kovan markan politiikka – Wikipedia

    Tolopainen Tolopainen

    Suomessa harjoitetaan holtinta julkisten varojen jakopolitiikkaa ja etsitään syyllisiä ulkopuolelta. Kyllä nuo kalliit julkisten alojen palkkasopimukset on täällä itse tehty, joiden aiheuttamia alijäämiä hyvinvointialueet yrittävät epätoivoisesti paikata. Tuhansia hoitajia tullaan irtisanomaan ja palveluja leikataan. Verotulot kasvavat paljon menoja hitaammin. Ollaan jo lähellä 90-luvun laman tasoa, jolloin kolmannes valtion budjetista rahoitettiin velalla. Kyllä kreikkalaisia nyt naurattaa, kun Suomi tulee vekseliin hakemaan takaajia.

    Metsuri motokuski

    Sehän se olisi lääke että lasketaan julkisen alan palkat ja alistetaan julkinen ala korruptiolle.  Toloppakaan ei pääse tarvittaessa hoitoon kun maksamalla tietyn summan tiskin alta.  Sehä se olisi tavoiteltavaa.

    Mieluimmin niin että palkat ovat kilpailukykyiset ja niillä tulee toimeen mutta vähennetään valtion ja kuntien virkamiesten määrää tehtäviä. Pistetään metsäalan tuet vaikka kolmen vuoden maksuajalla niin ehtii vähempikin virkakunta niitä käsittelemään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Nythän sote-sopeutus tapahtuu irtisanomalla henkilöstöä, joka siirtyy sitten yksityiselle puolelle. Sama muuttoliike tapahtuu myös jos julkisen hoiva-alan palkat jäävät paljon jälkeen yksityisestä. Sama lopputulos molemmissa: julkinen hoiva huononee tai velkavuori kasvaa.

    Suomalaisella yksityishenkilöllä on luultavasti melko korkealla kynnys lähteä korruptioon. Varakkaiden tulee vastaisuudessa maksaa entistä suurempi osa hoivastaan itse. Yksityiset vakuutukset ovat jo suosittuja lapsilla ja tämä amerikkalainen systeemi yleistynee kaikkia koskevaksi.

    Osaako joku vastata miksi soteuudistus johti palvelujen saatavuuden eroihin ympäri maata, kun uudistuksen yksi päätavoite oli tasoittaa eroja alueiden välillä? Eikö valtion varoista pitäisi myöntää sen verran rahaa alueille, että jokaisella alueella on suurin piirtein samat palvelut kohtuullisen matkan päässä? Väestö kasvaa kesäisin mökkipaikkakunnissa ja talvisin Lapissa moninkertaiseksi. Onko tämä huomioitu palveluissa?

    jpjulku jpjulku

    Suomen talous saadaan kasvuun regulaatiota purkamalla ja sosiaaliturvaa leikkaamalla.

    Metsuri motokuski

    Tuosta olen kyllä samaamieltä jpjulkun kanssa. Kyllä korruption kynnys on hyvinkin matala jos tulot romahtaa. Muistan kun meidänkin vanhempien talo rakennettiin sen aikaisen tele:n kalustolla ja työvälineillä 60 luvulla.  Se oli maan tapa että valtion ja kuntien kalustoa ja omaisuutta kupattiin omaan käyttöön.

    Rakennustyömaat ovat tänäkin päivänä ehtymätön korruption kohde.

Esillä 10 vastausta, 3,581 - 3,590 (kaikkiaan 3,937)