Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 9 vastausta, 4,311 - 4,319 (kaikkiaan 4,319)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • Apli

    Turvetta ei oteta enää käyttöön seuraavaan 50v ainakaan sen perään on turha haaveilla, vai luuleeko joku että seuraava vihervasemmisto hallitus homman aloittaisi? Hyvä kun saadaan nykyiset vähät suot pidettyä ns huoltovarmuuden perusteella. Puuta voi toki palaa enemmänkin. Ja nyt kun näyttää että sota voisi loppua Iran, niin se on hyvä uutinen kaikille.

    Visakallo Visakallo

    En oikein jaksa uskoa, että Suomessa olisi vaalien jälkeen viher-vasemmistolainen hallitus. Se hallituspohja tuli jo viime vaalikaudella itse syöneeksi eväänsä. Keskusta ajautui sen porukan kanssa sellaisiin tilanteisiin, ettei niistä niin vai toivuta. Tilanne on nyt Suomessa ja koko Euroopassa sellainen, että vanhat opit ja lainalaisuudet eivät enää oikein päde.

    MaalaisSeppo

    Turpeen merkitys huoltovarmuuteen on todennäköisesti jo melko pieni. Pitäisi olla myös sen polttoon sopivia voimalaitoksia. Uusia ei rakenneta ja vanhat vähenevät.

    Ehkä vainovalkeisiin voitaisiin turvetta varastoida.

    Seuraava hallitus voisi olla virkamieshallitus IMF:n ohjaamana. Poliittiset hallitukset ovat Suomen tähän jamaan saaneet. Trumpin kannattajia, jotka nyt istuvat hallituksessa ja johtavat Eduskuntaa, ei ainakaan tule päästää hallitukseen.

    Rane2

    ”Keskusta ajautui sen porukan kanssa sellaisiin tilanteisiin, ettei niistä niin vai toivuta.”

    Lindmanin SDP on luultavasti erilainen kuin Marinin mutta kun siihen lisätään vihreät ja vasemmistoliitto niin on liian hapokasta…

    Nostokoukku

    Tuskin turpeella enää mitään merkitystä on. Mutta kuluneena talvena pakkasjakson alettua viidellä rekalla ajoivat turvetta yötäpäivää täältäkin johonkin. Eikä ollut kasvuturvetta. Mihinkä lie vieneet.

    Keskusta on ajautunut kannatuksessa samaan tilanteeseen kuin RKP. On päästävä hallitukseen, tai alkaa joutsenlaulu. Ei näillä pienpuolueilla ole oikein muuta mahdollisuutta kuin lähteä hallitukseen, mihinkä tahansa, jos vain joku huolii. Hyvä olisi jos Kepu jollekkin kelpaisi. Näin maaseudun asukkaan näkökulmasta.

    MaalaisSeppo

    Ei maaseudun väen tilanne kovin hyvältä näytä. Nyt niitä edustaa tai on edustavinaan hallituksessa Persut. Seuraavassa on Kepun vuoro. Huonot välit heillä, eikä ihme, kun Persut ilakoivat niskalaukauksellaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Oura, IQM ja Iceye ovat tuoneet miljardien investinnit Suomeen. Ei pitäisi säästää korkeakoulutuksesta.

    Koulujen tilanne pitäisi saada ylipäätään paranemaan. Oppimistulosten mittaamisesta on keskusteltu Hesarissa. Pitäisin hyvänä, jos peruskouluissa olisi valtakunnallisia tasokokeita, esim. luokka-asteilla 3, 6 ja 9.

    Jovain Jovain

    Että olisi hyödyksi persujen ja keskustan pitäisi olla samalla asialla, ovat johtavia maaseudun puolueita molemmat. Tietty omaisuuden ja kulutuksen suoja pitäisi olla huonoinakin aikoina. Yksityisen säästöt ei pelasta mitään, on sitä kokeiltu, tulevat syödyksi ja mitä sen jälkeen? Ei auta velkaongelmaan ei kauppataseen alijäämään.

    Scientist Scientist

    Hallitus han voisi olla SDP, Keskusta, Kokoomus. Vaikka vaikeaa sellaisen aikaansaaminen varmaan olisi.

    Ouraa on hehkutettu mielestäni liikaa. Älysormuksen valmistajia on ainakin 5 kpl. Eikä se ollut testeissä paras. Lisäksi Ouralla on kuukausimaksu jota esim Samsungilla ei ole.

Esillä 9 vastausta, 4,311 - 4,319 (kaikkiaan 4,319)