Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 4,611 - 4,620 (kaikkiaan 4,638)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Biokaasu auttaa lannan kierrätyksessä ja tuote sopii esimerkiksi maatilan lämmitykseen.

    Visakallo Visakallo

    Suomessakin karjatilat alkavat olla jo sen kokoisia, että biokaasun tuotanto voi olla niille kannattavaa. Balttiassa näkyy reaktorikuvut koko ajan yleistyvän.

    konstapylkkerö2

    Uusnazien kokoontumiset tulisi kieltää. Samaa ”tyyliä” edustaa putinistit. Putinhan kaveerasi uusnatsien moottoripyöräjengin kanssa venä jällä . Esittää vain vastustavansa niitä hyökkäillessään naapurimaihin.

    Tolopainen Tolopainen

    Rahat ei valtiolta tietenkään lopu, kun velkaantuminen laskee sille tasolle, että vain velan korot on lainarahaa, se voi jatkua maailman tappiiin. Tehdään 3mrd€ säästöt ja 3mrd€ tuloverojen kiristykset. Pienituloiset maksaa aivan liian vähän veroja. Helppo ratkaista. Alkaa joutavat päivystyksessä käynnit loppua, kun maksut tuplataan. Ihme hiihtäjiä siellä istuskelemassa iltakaudet. Menisivät terkkariin tai yksityiselle.

    Visakallo Visakallo

    Ne terkkarit alkaa olla jo enimmäkseen lopetettu. Sen takia ”ne ihme hiihtäjät” istuskelevat nyt siellä keskusrairaaloiden akuuttiosastoiden odotustiloissa. Makuupussi ja hyvät eväät, sekä tietysti seuraavien päivien lääkkeet on syytä ottaa matkaan, jos keskussairaalaan tarvitsee päivystykseen mennä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    HS kirjoittaa tänään Kurikan kunnasta joka on rakentanut kaikenlaista, esimerkiksi liikuntapaikkoja, ison Fortumin ja Nesteen osakepotin osinkojen turvin. Kunta ei ole kuitenkaan vailla ongelmia.

    ”Kaupunginjohtaja Pusa myöntää, että ikäpyramidi on Kurikan suurin haaste. Hän ylpeilee, että Kurikka oli viime vuonna ensimmäistä kertaa yli neljäänkymmeneen vuoteen muuttoliikkeessä nettopositiivinen. Kaupunkiin muutti muista kunnista 30 ihmistä enemmän kuin sieltä muutti pois.

    Se ei silti riitä. Joka vuosi peruskoulun aloittaa sata lasta vähemmän kuin sen päättää. Ihmisiä tarvittaisiinkin enemmän käyttämään tätä kaikkea, joka ihmiselle on suunniteltu.”

    https://www.hs.fi/visio/art-2000011942774.html

    Tomperi Tomperi

    Kuinka Suomessa tehdään, myytiin Kemira Forttumi ja vaikka vallan mitä yhteiskunnan omistuksesta kansainvälisille sijoittajille koska se on kannattavaa… Noh Ollilaanhan ne jäljet johtavat täss lehden esimerkkitapauksessakin. Mutta sama meno jatkuu …ja jatkuuu  noh nämähän ovat A.Jalkanen väärässä ketjussa olevia kommentteja tai siteerauksia sillä pitäisi olla oma ketjunsa jonka nimi kuuluisi kuinka saadaan kansallisomaisuus tuhottua nopeasti ja ogelmattomasti

    käpysonni käpysonni

    Olen libertaari ja kannatan minimivaltiota. Valtio hoitakoon vain poliisi ja oikeustoimen ja armeijan,kaiken muun voi yksityistää, tässä mallissa verot voidaan minimoida johonkin 5 % tasolle. Ja onneksi tähän suuntaan ollaankin menossa.

    Tolopainen Tolopainen

    Kurikan kunta möi aikoinaan Jyllinkosken voimalan Forttumille osakevaihdolla. Saanut osinkotuloja sen jälkeen yli 100milj€. Yleensä kunnat pitävät noista voimaloista kynsin hampain kiinni. Monet kaupungit saavat vuodessa sähkölaitokseltaan enemmän osinkoja kuin Kurikan kaupunki. Hyvä kauppa tuo on ollut Kurikalle. Pienen vesivoimalan hinta on moninkertaistunut.

    Tuo kauppa oli Tapio Kuulan junailema, josta sittemmin tuli Fortumin toimitusjohtaja.

    narisija

    Uusnazien kokoontumiset tulisi kieltää.

    Niin tulisi, mutta Suomessa niitä ei kielletä ja Ukrainassa jopa juhlitaan, mm. Sanna Marin laski kukat Ukrainan vierailullaan kuuluisan nazin haudalle, taisi olla vielä pääministerinä. Siitä ei lähtenyt talous kasvuun, huoli kylläkin.

Esillä 10 vastausta, 4,611 - 4,620 (kaikkiaan 4,638)