Keskustelut Metsänomistus Miten vuosi sujui.

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 92)
  • Miten vuosi sujui.

    Mukavaa metsärikasta Uutta-Vuotta.

    Kaikille metsästä pitäville,leipänsä hankkiville säätyyn katsomatta.

    Pidetään ainakin yksityiset metsämme omissa näpeissä,ettei vieraat ota,saa valtaa edes hiljaa hivuttaen.

    Ennallistetaan itsellemme päätökset hoitaa,tehdä ratkaisut oman tarpeemme ja arvomme mukaisesti.

     

  • Rane
    Rane
    Kalle Kehveli

    Minua ihmetyttää se, että maamme infra rapistuu ja korjausvelka kasvaa, vaikka samaan aikaan on otettu koko ajan velkaa keskimäärin 10% valtion vuosibudjetista.

    Rahaa syydetään vastuuttomasti ulkomaille, milloin mihinkin avustuskohteeseen. Helsingissä ei nähdä, miten maaseutu ja pienemmät kaupungit rappeutuvat. Kohta kotipihaankin pitää tulla pitkospuita pitkin.

    R.Ranta

    Tuo on jo melkoista propagandaa, että valtionlaiva olisi jonkun mielestä pitänyt kääntyä muutamassa kuukaudessa.

    Valtionvarainministeriön virkamiehillä on melkoinen vastuu valtiontaloudesta. Jos siellä ei olla oikealla ammattiasenteella matkassa, niin ongelmiin vääjäämättä ajaudutaan. Poliitikot joutuvat kuitenkin viime kädessä turvautumaan talouden ammattilaisiin. Heidän (politiikkojen) kykynsä ovat tässä suhteessa parhaassakin tapauksessa rajalliset, heikompilahjaisista puhumattakaan. Hyvä kun kyetään edes omaa taloutta kunnialla hoitamaan. Sailaksia tarvittaisiin.

    Panu Panu

    Hallitus teki budjetin vuodelle 2024 ja sillä on täysi valta siihen budjettiin. Lopputulos on 10mrd lisää velkaa taas ja se on täysin hallituksen oma valinta.

    arto arto

    Ei taida suomi olla enää maailman onnellisin maa. Nyky hallitus saa varmaan putoamaan suomen aika pohjalle. 60% vastustaa hallituksen toimia eli mikä meni väärin.

    Visakallo Visakallo

    Samaan aikaan hallituspuolueiden kannatus on alkanut nousta. Onko kansa väärässä?

    Metsuri motokuski

    Varmaan pääosa Suomen kansalaisista on sitä mieltä että maamme talous pitäisi saada kuntoon. Jokainen varmaan ymmärtää että 10 miljardia lainaa hyvinvointi valtion ylläpitoon on kestämätön ratkaisu. Mutta kun aletaan miettiä miten asia laitetaan kuntoon ja mistä leikataan tai kerätään lisää varoja niin aiheuttaakin melkoista parran pärinää. Jokainen on varmaan sitä mieltä että minulta ei voi leikata euroakaan eikä minulta jouda senttiäkään lisää veroa. Mieluimmin joltain muulta elämää kurjistetaan kuin minulta. Saavutetuista eduista ei haluta tinkiä vaikka tiedetäänkin että eletään yli varojen.

    Minä kannatan että kaikilta nostetaan veroja tasapuolisesti. Yksi parhaista on alv veron korotus. Toiseksi tehdään työstä kannattavaa ja lopetetaan muiden veronmaksajien siivellä eläminen.

    Makarov

    Ei sitä yhteisöveroa kannata nostaa, se vaikuttaa negatiivisesti työllisyyteen.

    Kalle Kehveli

    Yritysvero aina vähintään 30%. Pääomavero 30>50% (0-50%). Omaisuusvero takaisin alkaen miljoonasta. Veronkorotukset työtuloon alkaen 4000€ ylöspäin 1>10%. Yritystuet kaikki pois, myös maataloudelta ja metsiltä. Tyhjänpäiväisten tutkimuslaitosten lopetus.

    Vastineeksi ruuan alv. 0%. Verovapaus kaikille alle 2000€ tienaaville.

     

Esillä 10 vastausta, 71 - 80 (kaikkiaan 92)