Keskustelut Metsänhoito Onko hybridihaavan kasvatuksesta julkaistu tutkimuksia?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)
  • Onko hybridihaavan kasvatuksesta julkaistu tutkimuksia?

    Olen löytänyt hybridihaavan kasvatuksesta vähänlaisesti tutkimustietoa, vaikka sitä on kasvatettu Suomessakin jo 60-vuotta.
    Onko esim. amerikkalaisia tutkimustuloksia julkaistu?

  • jees h-valta

    Satu Holmilla on tuoreempaa tutkimustulosta kyllä juuri tuosta 90-luvun paikkeilta. Kirjakin nimeltään: haavan kasvatus ja käyttö

    Raimo

    Visaseuran retkellä käytiin tutustumassa kolmisen vuotta sitten Lohjansaaressa (Lohja) myös mielenkiintoiseen (olikohan UPM:n) kokeilumetsikköön. Muistaakseni entinen peltorinne kyseessä, jossa nyt 10-15 cm paksuista hybridipuuta. Paperilla saatiin tutkimustuloksia pitkältäkin ajalta. Mielenkiintoinen oli tuon metsän ”puiminen” selluteollisuudelle aika tiuhaankin ilman, että metsää tarvitsi uudelleen taimi-istuttaa. Juurivesoista kasvaa aina uudestaan ja uudestaan. Pitäs kai poiketa katsomassa taas, mitä tuolle koealalle nyt kuuluu.

    hikoileva torso

    Raimon kanssa samalla retkellä ollena: olihan tuotos aika komea, parikymmnetä mottia vuotta ja hehtaaria kohti. Kasvuolot olivat myös parhaasta päästä. Multapeltoa ja lämpösummat suomalista maksimia.

    Pähkäilijä

    Viimeisin Metlalta löytämä tutkimus on vuodelta 2004, oletettavasti henkilöt

    Jari Hynynen, Anssi Ahtikoski ja Terhi Eskelinen, joista 2 ensimmäistä näyttää vielä olevan Metlan palkkalistoilla mutta ei ainakaan h-haapaa tutki nykyisissä tutkimushankkeissaan. Terhi Eskelinen ei ole Metlan sivuilla listattuna.

    tietäisivät enemmän mitä on viimeiseen 10 vuoteen tapahtunut.

    http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff04/ff041113.pdf

    tuolta huomasin että 45% ensimmäisistä istutuksista onnistui

    ” Kun haapaviljelykset inventoitiin 1970-luvulla, 55 % siihen asti perustetuista metsiköistä todettiin joko tuhoutuneiksi tai metsänhoidolliselta kunnoltaan heikoiksi (Viherä-Aarnio 1999)”

    H-haavan tutkimus näyttää tyssänneen vuoteen 2004

    http://www.metla.fi/metinfo/tietopaketit/haapa/htietoa.htm

    jees h-valta

    Alta kymmenen vuoden alan julkaista tieteellisesti arvokasta kaneettia omasta kasvatusketjustani niin pitkälle kun oma jalka nousee. Edes yksikin niistä. Ja h-haavoista olisi hyvä jos tosiaan nousisi se toinen polvi. Eihän se prosentti juurivesoissa kovin kummoinen tarvii olla kun metsä täyttyy.

    Itäsuomen Antti

    PKAmk:ssa on tehty ainakin yksi opinnäytetyö jossa vertailtiin haavan ja hybridin kasvua taimivaiheessa. Saattaa olla että tutkimusta jatkettiin.

    Julkaisut vois olla luettavissa siellä PKAmk:n kirjastolla.

    jees h-valta

    Mikäpä sitten on haitta ja hyötypuu tulevaisuudessa. Nytkin on h.haavalle jalostusta. Esim, Kaskisten kemihierre tekee korkealaatuisten kopio-lämpöliima-yms. paperien raaka-ainetta.
    Uskon käytön lisääntyvän ja sen myötä viljelyn. Taimilaatu on huikeasti parantunut eikä juuri sisällä valmiiksi enää tauteja kuten Viron tuontitavara alkuvuosilta. Tautiuhka on mutta aika vähäinen ja kuten mainitsin ei yhtään puuta ole kuollut pystyyn tautien takia ja kokemusta sentään jo kolmentoista vuoden aikajakso. Edelleen muistutan myös kasvun nopeudesta joka todella kuuluu hyödyntää. Eikä suotta vaarantaa kasvuerää yli-ikäispyrkimyksillä. Tautiriski varmasti kasvaa. Kun nytkin voisin jo hakata kaksitoista kasvuvuotta kasvaneen erän. Plussalla olisin jo. Mutta kun mitään olennaisia uhkia ei näy kasvatan lähemmäs parikymmentä vuotta.
    Mielestäni nuo googlettamani jutut hybridihaavasta eivät kaikki kovin hyvin olleet enää ajan tasalla. Voisi puhua vanhentuneesta tiedosta ja aika metsähaapapohjaisestakin.

    Terhi E

    Tutkin tosiaan hybridihaapaa viime vuosikymmenen alkupuoliskolla kolmen vuoden ajan, mutta vaihdoin alaa, koska Suomesta ei löytynyt kiinnostusta hybridihaavan tutkimisen rahoitukseen. Nuo kolme vuottakin tutkin asiaa pienellä apurahalla. Mukava kuulla kuitenkin näin vuosien jälkeen, että hybridihaapaa kohtaan löytyy kiinnostusta. Tiedä vaikka keksisin kaivaa vanhat aineistot esiin…

    jees h-valta

    Terhi E. teehän tuo. Nyt olisi tarjolla kasvatusaloja 2000-keväästä näihin päiviin vuoden välein istutettuja eriä (hehtaari-kaksi per vuosi).
    Näistä saisi runsaasti lisäaineistoa vaikka jatkaa aiheesta…..

    6tukki

    Mainitsinkin jo palstalla aiemmin Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijan tekemästä hybridihaapatutkimuksesta peltomaalla. Tutkimuksesta oli pieni juttu ATL landbrukets affärstidningissä 5.11.2013 (googleta atl lantbrukets affärstidning ja klikkaa sivulta otsikkoa skog, vierittämällä sivua alaspäin löytyy juttu otsikolla hybridasp en höjdare på biomassa).

    Tutkijan mukaan peltomaalla hybridihaavan kokonaistuotos 20 vuoden aikana on vähintään 400 kiintokuutiota.

    Yliopiston nettisivuilta (www.slu.se) saattaisi löyty tutkimus tarkkaankin selostettuna – onko kenelläkään aikaa tutkia…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 18)