Keskustelut Metsänhoito Onko jo juurikääpätartuntojen vaara?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)
  • Onko jo juurikääpätartuntojen vaara?

    Nyt poikkeuksellisen lämmin kevät,vrk:n keskilämmöt alkaa olla +5.Käsittääkseni juurikääpäitöt alkavat levitä Etelä-Suomessa,joten alkaa olla kohta kantokäsittelyn aika keväthakkuissa.Kuinkahan yhtiöt ja mhy:t menettelee?

  • Gla Gla

    En tiedä, mutta itse ainakin jatkan kuusikoiden raivausta vasta syksyllä. Varmuuden vuoksi.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Huhtikuun eka viikolla raivailin vielä kuusen turilaita taimikoista. Näitä, jotka kasvavat sivuille päin, siis tuottavat vain oksia.
    Mistähän noita ilmestyy haitoiksi, varmaankin alikasvospuita. Ne kannattaisi raivata ajoissa pois, mutta mullakin se oli jäänyt tekemättä. Nyt ne piti nitistää moottorisahatyönä ja kyllä se muutamia tankillisia sahautti.

    Pinsiön vaari

    Voi hyvinkin olla käsittely viisasta. Kevät tuntuu etenevän niin nopsaan.Eilen oli lehtokoteloita suuret määrät kevyen liikenteen väylällä. Keskemmällä kesää käy melkoinen ”plitkutus” ku siellä ajaa. Nyt väliä oli vielä sen verran että pystyi hyvin väistelemään. Melkoinen riesa puutarhoissa. Lähimain kuukauden etuajassa edellisiin vuosiin nähden nämä nilviäiset. Lintujen pesinnät on myös huomattavan aikaisessa. Voi se maannousemasienikin kiirehtiä sukunsa levityksessä!

    tamperelainen tamperelainen

    Olen jo vuosia odotellut että METLA tai Ilmatieteenlaitos masinoisi juurikääpäitiötiedotteita vai ilmoittaako niistä jokin taho,esim netissä?.Eikös tämä itiöiden määrä ole mahdollista selvittää.Olisi varmaan kansantaloudellista hyötyä.Saataisiin hidastettua juurikäävän leviämistä
    Kuinka näinä päivinä toimii motomies,katsotaanko torjunta-ajat edelleen almanakasta?.
    P.S. Tuolta METLAN;n sivulta en ole koskaan onnistunut löytämään
    mitään perusmetsänomistajalle käyttökelpoista

    Pähkäilijä

    Meillä urean levitys alkaa sillon kun ei ole pelkoa että se jäätyisi putkiin. Oletettavasti homma alkaa kunhan rospuuttopaussi on ohi, näillä näkymin ens viikon jälkeen.

    Kaataja Kaataja

    Mikäs se kantoläpimittasuositus olikaan, kun pitäisi kantokäsittelyä aloitella?

    Muistaisin joskus nähneeni, että esim. energiapuuhakkuissa yli 4 cm:n kannot tulisi käsitellä, mutta jossain toisaalla muistan nähneeni, että yli 10cm kantojen käsittely olisi vasta tarpeellista!

    tamperelainen tamperelainen

    Viimevuonna oli vielä 10senttiä,nyt 5 senttiä.Tasaisen vauhdin talukon mukaan ensi vuonna 2,5cm.

    Kurki

    Millainen sekoitussuhde veteen tuo urea on ?
    Voiko itse tehdä tuon sekoituksen urealannoitteesta vai onko ostettava kaupasta.

    Pähkäilijä

    600g ureaa litrassa

    https://kasvinsuojeluaineet.tukes.fi/KareDocs%5C2925MPPS-kantosuoja-konsentraati-2.pdf

    edit

    ja se lantrataan eli jää 300g litraan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Käsittelyn voisi varmaan jo aloittaa eteläisessä Suomessa. (Myöskin koirien karkotekäsittelyn puutiaisia vastaan.)

    Onko kellään tietoa urean ja Rotstopin (harmaaorvakkasienen) markkinaosuuksista?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)